20.10.2008

Ei vaadita selityksiä

Päivän uutisotsikot jotka eivät vaadi koko uutisen lukemista tietääkseen mistä on kyse.


Näissä tämän päivän Iltasanomien jutuissahan on tietenkin kyse seuraavista asioista:

1. Lordi on näköjään joutunut kinaan Conan O'Brienin kanssa. Miksi muuten heidän välilleen olisi syntymässä tappelu? Pakko olla Conanin puolella. Pitkänä miehenä O'Brien voi lyödä Lordia metrien päästä, eikä Lordi pääse kunnolla juoksuun niillä Spice Girls-kengillään.



2. Eiköhän se seksielämä ole jo aika pilalla, jos sen aikana ehtii kuorsaamaan edes nanosekunnin. En tiedä muista, mutta jotenkin uskon että valtaosa ihmisistä on hereillä naulatessaan toisiaan. Toisaalta, sitä aina välillä herää siihen että on jo tumputus käynnissä.

15.10.2008

AppleZomPie

Pitkästä aikaa järjestettiin töissä ikkunasomistus-kisa ja luonnollisestikin päätin tehdä jotain tyhmää sitä varten.
Aiheena oli elokuva Zombie Strippers. Siis mitä? Zombie Strippers? Kenen nerokas idea on valita ikkunasomistuksen aiheeksi elokuva joka voi johtaa asiakkaiden valituksiin siitä "kuinka te kehtaatte laittaa tuollaisia ällöttävyyyksiä ikkunaan kaiken kansan nähtäväksi." Beibi, olen syntynyt ällöttäväksi.
Tämä oli suunnitelmani ikkunaa varten.

Aluksi ajattelin hyödyntää jälleen pääkalloja, mutta päätin sitten että olin käyttänyt niitä jo liiankin usein. Siispä tein saman asian jollakin vielä kauheammalla, eli omalla kuvallani.

Lopputulos ei ollut kaunis, mutta ainakin se valmistui.

7.10.2008

Kivistää

Kun näkee jotain näin nerokasta, niin itse artikkelin sisältö on sivuseikka.
Pitääkin muistaa huljutella kivekseni vedessä ennen kuin syön ne.

Elokuva joka kertoo vaihtoehtoisista energiamuodoista on nimeltään Biowulf,,, tämä ei ole se.

4.10.2008

Mainospostikielto

Ennenhän kaikki oli paremmin, eikö vain?
Jopa sellainen yksinkertaisen monimutkainen asia kuin suoramarkkinointi. Sitä vain ruksasi kupongoista sun muista vaihtoehdoksi joko "kyllä, haluan vastaanottaa suoramarkkinontipostia" tai "ei, en halua vastaanottaa suoramarkkinointipostia." Nykyään erinäisissä kupongeissa vaihtoehtona on vain toteamus että "tietojanne voidaan käyttää suoramarkkinointiin."
Ennen suoramarkkinointi tarkoitti Elloksen kuvastoja ja muuta sälää jota tuli postitse. Asia jonka saattoi välttää laittamalla postiluukkunsa luokse ilmoituksen siitä kuinka ei halua mainoksia tai ilmaisjakelulehtiä. Nykyään suoramarkkinointi tarkoittaa pääosaltaan telemarkkinointia.

"Teemu."
"Iltaa se on se ja se sieltä ja sieltä, olisiko hetki aikaa?"
"Ei mul nyt oikein..."
"Hyvä. Meillä olisi nyt tarjolla tämä uusi Aku Ankka-kirja jollaista tarjoamme hyville kanta-asiakkaillemme. Saatte kirjan pelkillä postimaksuilla ja mitään muita maksuja ei asiaan liity, emme siis ole myymässä mitään vaan antamassa. Muistatte sitten vain maksaa sen lasku joka kirjan mukana tulee, tai muuten soitan uudestaan."


Kun rekisteröit itsesi milloin mihinkin sivustolle, rekisteriin, tms. Niin todennäköisesti annat siinä samalla luvan sille että kyseinen yritys myy asiakastietojaan telemarkkinointiyrityksille joista sitten soitetaan sinulle milloin vakuutusten, milloin Hymy-lehden puolesta.
Erinomaista on tietenkin se, että monet paikat eivät edes kerro lisäävänsä sinut suoramarkkinointiuhriksi. Niinhän sitä pitää, hot dog!
Niin, voihan sitä aina ilmoittaa itsensä suoramarkkinointikieltolistalle, mutta jos se toimisi oikein niin ihminenkin kasvattaisi kidukset.

Sitten vielä jotkut paikat ilmoittavat että halutessasi saat sähköpostitse tai muutoin yrityksen ilmoitteluja alennuksista sun muista ilonaiheista, mutta saat myös halutessasi kieltää heitä lähettämästä mainosmateriaalia.

Mukavaa on että eräs nimeltä mainitsematon levykauppa toimii myös ylläolevan esimerkin tavoin.

Siispä osoitat ettet halua heiltä mainospostia, koska ymmärrät olevasi ajetteleva olento joka osaa kyllä halutessaan itsekin katsoa kyseisen yrityksen sivuilta mitä tarjouksia on tällä hetkellä tarjolla.

Sitten se nimetön yritys lähettää seuraavanlaisen tiedonannon heillekin jotka ovat pyytäneet, ettei mainospostia lähetetä:
"Kaikki Free Record Shopin konkurssipesän CD-levyt, elokuvat, kirjat, tarvikkeet ym. nyt 50% alennuksella! (Alkuperäisistä hinnoista alennus on n.80%). Jokaiselle tilaajalle myös kaupanpäälle yksi tuote eurolla. Katso valikoima kauppamme etusivulta.
Saa tilata!"

Unohtivatko että jotkut asiakkaat eivät halunneet mainospostia heiltä? Samaisessa sähköpostiin lähetetyssä mainoksessa teksti jatkui tällä tavoin:
"Olemme lähettäneet tämän viestin kaikille asiakkaillemme, koska kyseessä on poikkeuksellinen tilanne, josta katsoimme tarpeelliseksi tiedottaa. Muita tiedotteita emme edelleenkään lähetä mainospostikiellon valinneille. Jos siis olet valinnut mainospostikiellon, etkä jatkossakaan halua mainospostia, sinun ei tarvitse tehdä nyt mitään."

No mutta sehän on kiva. Minun ei tarvitse tehdä mitään jotta minulle ei jatkossakaan lähetetä mainoksia. Mutta mutta, minähän sain mainospostia vaikka en tehnyt nytkään mitään. Siispä saanen jossain vaiheessa jälleen mainospostia tuolta nimeltä mainitsemattomalta levykaupalta, jos he vain katsovat uuden alennuksen, tai varastonlisäyksen, tai jonkin muun vastaavan olevan poikkeuksellinen tilanne josta on välttämättä kerrottava.
No, paikallinen K-kauppa, en halua teiltä mainoksia sähköpostiini, mutta muistakaa silti kertoa aina kun uusi satsi maitotölkkejä on hyllyissänne. Jummi jammi!

Onneksi tämä nimetön levykauppa antaa keppiä ja porkkanaa heillekin jotka kiukustuivat saadessaan mainospostia vaikka eivät sitä halunneet:
"Jos haluat, että poistamme kaikki asiakastietosi lopullisesti rekisteristämme, valitse vastaa(reply), muuta otsikoksi: poista kaikki ja lähetä viesti."
Jos et ensimmäisellä kerralla huomannut lukea äskeistä, niin siinähän luki:
"Halutessani voit valita mainospostikiellon, mutta älä tule sitten meille asiakkaaksikaan."

Tämä nimetön levykauppa on kyllä erinomainen levykauppa, että saatte anteeksi.

Jos nyt sallitte minun poistua paikalta, niin menen asentamaan ulko-oveeni ilmoituksen jossa kerron että "antakaa mulle naapureidenkin mainokset."

Mutta eihän ennen ollut mikään paremmin, olet nyt vain seniili.