Taas sinä?

Ei huolta, en aio kirjoittaa mitään järkevää tälläkään kertaa. Sain vain aikaiseksi diashown joka Teidänkin on syytä katsoa... Ainakin saatte kuulla nätin biisin.
In The Nursery-Concept

Cosa Nostralgia

Maailma muuttuu, minä en.
-
Kun olin seitsemän- tai kahdeksanvuotias, eli silloin joskus vuonna '85, '86, isä nauhoitti elokuvan Alien -Kahdeksas Matkustaja. Seuraavana päivänä katsoin elokuvaa siihen asti kun John Hurt laskeutui Space Jockeyn alukseen ja sai facehuggerin kasvoilleen. Säikähdin siitä niin pahasti, että samantien sammutin videot ja lainasin kasetin ystävälleni Tonille. En ole tavannut tuota kyseistä Tonia ainakaan 15 vuoteen. Ostin ala-asteella tuolle Tonille Aku Ankan taskukirjan syntymäpäivälahjaksi ja toivoin, että hän lainaisi sen myöhemmin minulle luettavaksi. Hän lainasi.
Parhaimmat ystäväni tuolloin noin seitsemänvuotiaana olivat Tonin lisäksi, kerrosta ylempänä asuva Jani, jolla oli ihan älytön määrä legoja. Sekä viereisessä talossa asuvat Mikko ja Jari. Toni ja Jani olivat myös ystäviä keskenään ja Mikko ja Jari olivat ystäviä keskenään, mutta kumpikaan duo ei ollut keskenään ystäviä. Tuohon aikoihin tein verivalan jokaisen heistä neljän kanssa. Linkkarilla railo peukaloon ja veret sekaisin. Ystäviä ikuisesti. Ja kuten sanoin, en ole nähnyt Tonia ainakaan 15 vuoteen. Jania en ole tavannut noin 20 vuoteen. Jaria en ainakaan 10 vuoteen ja Mikon näin viimeksi kuusi vuotta takaperin, kun hän vielä asui naapurinani. Ihan hyviä tyyppejä olivat heistä jokainen,,, ainakin silloin muinoin. Nykyään en kyllä taatusti leikkelisi peukkuani kenenkään vuoksi.
Ala-asteelaisena kävin viereisessä kerrostalossa olevassa Liljan Kioskissa vuokraamassa elokuvia. Chuck Norrisia, Bruce Lee'ta, Jackie Chania. Silloin sain 15 markalla, joka oli silloinen viikkorahani, vuokrattua elokuvan, ostettua pikkupullon limua ja hemua jolla raunioittaa hammaskalustoa. Tiedän, 15 markkaa! Tsiisus Kraist! Paljonkohan muksut saavat nykyään viikkorahaa? 20 neuroa? Mutta se 15 markkaa oli ihan järjetön määrä rahaa ja väliin ihmettelinkin miksi sain niin paljon. Silloin vielä irtokarkkiostos oli kiehtova kanssakäyminen pitkäpinnaisen myyjän kanssa. Karkit olivat lasin takana ja sinä, ostaja sanoit myyjälle mitä halusit ja millä summalla. Ja sinä, ostaja olit ultra-anaalinen siinä mitä halusit: "Kolmellakymmenellä pennillä noita, ja markalla noita, markalla näitä, yks' tollanen, kaks' ja puol' tollasta." Sitten tuo irtokarkkimyyntimalli katosi ja R-kioskin ärräpussit dominoivat valtakuntaa. Oli viiden markan, 10 markan ja 20 markan pusseja, mutta ei enää "markalla noita"-karkkeja. Sitten aluksi rupesi tulemaan itsepalveluirtiksiä videovuokraamoihin, kauppoihin ja lopulta R-kioskeille. Nyt olisi sulaa hulluuttaa palata sinne lasintakaisiin namuihin.
Kerran silloin ala-asteelaisena vuokrasin Liljan Kioskilta erään Bruce Lee-leffan (se oli se jossa oli lopussa matsi Colosseumilla Chuckin kanssa) ja menin mummolleni katsomaan sitä. Mummoni oli keittiössä kun minä laitoin elokuvan videoapparatukseen. Alussa oli pornoleffan mainos. Hyppäsin sukkelasti kelaamaan kohdan yli, ennen kuin mummoni tulisi olohuoneeseen, mutta päätin, että se mainos olisi katsottava himassa uudestaan. Silloin videoissa oli kaukosäätimissä johto, eli ne olivat ns. letkuohjattavia. Koskaan minulta ei kysytty ikää Liljan Kioskilla, vuokrasin sitten mitä tahansa. En tosin koskaan koettanut vuokrata pornoa... Kenties siksi, ettei siellä pornoa ollut laisinkaan. Porvoon Osto- ja Myyntiliikkeestä ostin noin 10 vuotiaana Kerrang-lehden videokokoelman ja näin Zodiac Mindwarpin musiikkivideon. En ole vieläkään toipunut siitä. Myöhemmin sain porttikiellon Porvoon Osto- ja Myyntiliikkeeseen ja vielä myöhemmin kyseisen liikkeen omistaja tarjosi liikettä minun ostettavakseni. Mutta niistä lisää myöhemmin.
Kova juttu minulle ala-asteella oli Jammin videovuokraamo, joka sai kyseenalaista huomiota suomen lehdistössä, kun kyseisen videovuokraamon pitäjä A. Käck katosi. Miten niin katosi? No siten, kuten aina silloin tällöin lehdissä näkee niitä "missä on Teemu?"-uutisia. Myöhemmin Käck "löydettiin" lapista jossa hän työskenteli yläosattomana tarjoilijana jossain räkälässä. Niin ja Käck oli sitten miespuolinen., että siinä meni yläosattomuuskin hukkaan. Sieltä Jammin videovuokraamosta tuli sitten vuokrattua Terence Hillin syvämietteitä, Poliisiopistojen sympatiaa ja Ghostbusters, joka pelotti kovin. Eivät tosin vuokranneet minulle postapokalyptisactionia nimeltä America 3000, että jonkinlainen ikäkontrolli siellä pelasi.
-
Muutimme samana kesänä kun täytin 12 vuotta ja tästä syystä jouduin käymään kuudennen luokan Suomenkylän koulussa. Se oli aiempaan verrattuna karmaiseva kulttuurishokki. Siellä oli niin vähän oppilaita, että kaksi luokkaa oli yhdistetty. Oli 1-2 luokka, 3-4 luokka ja 5-6 luokka. Ja niitäkin oli kutakin vain yksi ainoa. Eri opetukset näille ryhmille kuitenkin oli, vaikka samassa luokkatilassa olimme. Aiemmin sitä oli luokassa jossa oli 30 oppilasta ja rinnakkaisluokkiakin oli runsain mitoin. Nyt alle 30 oppilasta ja samassa luokassa oli silti sekä viides- että kuudes luokka
Kuudennella luokalla ollessani olivat Raptori ja New Kids On The Block kovia juttuja, ja minullakin oli nyykkarilukujärjestys,,, se teki vahvan vaikutuksen tytsyihin. Aloitin muuten kuudennen luokan jalka paketissa, joten en osallistunut koulun yleisurheilukisoihin kuin vain kirjurina.
-
Yläasteelaisena hengailin kovasti posseni (Kohonen, Hessu ja Ranta) kera kirjastoissa, missä kaikki pahat pojat notkuivat. Joukkoon myöhemmin osallistui Nevalainen On Erilainen ja hiljalleen notkuminen porukassa väheni. Mutta silloin 13, 14, 15 vuotiaana suosin henkilökohtaisesti muutamaa paikkaa. Oli Kotikatsomo, Lukeva, Riverside Records, Porvoon Osto- ja Myyntiliike. Niissä minä kulutin paljon aikaa. Vietin myös kesällä aikaa riippumatossa lukemassa Stephen Kingin kirjaa Kosketus (The Dead Zone.)
-
Kotikatsomo oli videovuokraamo joka edelsi Filmtownia Porvoossa. Siellä, Kotikatsomossa tuli notkuttua yläasteen aikana useinkin. Kyseisestä liikkeestä tuli ostettua usein Fangoria-lehtiä ja vuokralta poistettuja leffoja,,, sellaisia jumalallisuuksia kuten American Cyborg : Steel Warrior. Kotikatsomossa työskenteli kenties useampikin ihminen, mutta minä muistan vain kaksi ihmistä sieltä. Toinen oli liikkeen myymäläpäällikkö mikä-lie-nimeltään-mutta-ihan-himmeen-hyvännäköinen-babe. Ja se toinen oli nimenomaan SE, ei hän. Se oli tapaus jota kutsuimme possen kesken Homoprostituoiduksi. Oliko hän? Who gives a shit? Nyt puhutaan jotain 13-14 kesäisistä finninaamoista joita homoprostituoitu kohteli kuin sontaa. Siellä me istuimme liikkeen takaosassa lattialla ja puhuimme muunmuassa Michael Ironsidesta ja Rutger Hauerista ja mietimme miten saada leikattua Bruce Willis-standista pää irti. Hikinen työ suoritettiin kynänteroittimen terällä hinkaten. Mutta miten kukaan ei huomannut kun joukko nulikoita vandalisoi pahvistandia, tai istui ringissä keskellä lattiaa? No, tätä harrastimme juuri silloin kun homoprostituoitu oli paikalla. Homoprostituoidun ykkösprioriteetti oli pelata Nintendoa takahuoneessa, kuin palvella asiakkaita. Kerran eräs agressiivinen kännikala (taisi olla kampela) rupesi tönimään posseamme Kotikatsomon edustalla ja sanoi, että jos liikkuisimme, vetäisi hän puukon esille. Hessu meni Kotikatsomoon ja kertoi tapahtumien menon homoprostituoidulle ja pyysi tätä soittamaan poliisin. Homoprostituoitu, eli lyhyemmin Homis totesi vaan "joo se on toi tyyppi" ja palasi Nintendon ääreen tekemättä mitään. No, mitäpä teinit nyt apua humalaisia vastaan tarvitsevatkaan. Hyvää logiikkaa Homis osoitti myös silloin kun 15 vuotiaana menin tekemään itselleni asiakastietoja, jotta ei tarvitsisi aina vanhempien tiedoilla vuokrailla. Sanoin Homikselle haluavani tehdä omat asiakastiedot ja esitin henkkarini hänelle. Keskustelu meni näin:
Homis: "Ootsä ennen vuokrannu täältä?"
Minä: "En. Siks mä tulin tekemään asiakastiedot."
Homis: "Emmä voi vuokrata sulle, jos sä et oo ennen vuokrannu meiltä."
Minä: "? Joo, siks mä just tulin tekemäänkin omat tiedot."
Homis: "Mutt jos sä et oo aiemmin vuokrannu meiltä, niin mä en voi tehä sulle asiakastietoja."
Minä: "? Siis jos mä en oo aiemmin vuokrannu, niin mä en voi vuokrata? Mutt jos mä en saa tehä tietoja tänne, niin miten mä voin vuokrata edes sen ekan kerran, että mä olisin sit vuokrannu edes sen kerran, joka olisi sitten se aiempi vuokraus. Ja jos mun ikä riittää omien tietojen tekoon ja mulla on henkkarit, niin mä en ymmärrä ongelmaa"
Homis: "Jos. Sä. Et. Oo. Aiemmin. Vuokrannut. Meiltä. Niin. Mä. En... EN... Voi. Tehä. Sulle. Tietoja."
Tässä vaiheessa en tiennyt enää mitä sanoa, vaan poistuin hämmennyksen vallassa. Mikä maa? Mikä valuutta? Sinänsä hassua, että myöhemminkin vuokraaminen onnistui vain sanomalla isän nimi lainatessa. Mitä lie peyotea oli Homis nauttinut.
Kotikatsomo oli kuitenkin loistopaikka joukolle nörttejä hengailuun ja siihen aikaan elokuvatkin olivat vielä hyviä, eivätkä mitään Vuosia Nuoruudesta.
-
Seuraavaksi tulee Riverside Records, joka oli se levykauppa jossa minä vietin suurimman osan äänenmurrokseni vaiheista. Riverside Records oli (ja on edelleenkin) liike jossa minä rupesin todenteolla penkomaan levyhyllyjä ja etsimään kaikkea mikä kutkutti mielikuvitusta. Sinänsä sääli, että tuolloin elettiin aikaa jolloin eurotekno oli juuri vallannut Suomen ja Usura, U96, Marusha ja vastaavat kansoittivat silloista pääkoppani musiikkiosiota. Tämä oli siis housen jälkeen ja ennen Mr. Presidentn Coco Jamboo-paskaa. Blackmetal teki myös tuolloin tuttavuutta massayleisön joukossa ja itsellekin eksyi laaja kirjo kaikkea Emperoria, Darkthronea, Satyriconia ja muuta joita ei nykyään jaksa juurikaan kuunnella. Klamydia oli myös kova juttu tuolloin. Paskaahan Klamydia oli silloin ja sitä se on vieläkin,,, mutta oli se silloin hyvin suosittua paskaa. Neon 2 Polkuineen oli myös kova juttu. Kerran Neon 2 tuli Porvooseen esiintymään ja kun possemme huomasi ne kaksi hippitukkaa, niin pitihän niitä stalkata ja mennä pyytämään nimmarit. Koska olin silloin poika (ei huolta, olen sitä vieläkin) ja pojan ei kuulunut kuunella mitään vinkumisneoneita, niin pitihän sitä sanoa sille tummahiuksille hipille että "emmä oikein teiän musiikista tykkää." Koska suositut artistit kohtaavat varmasti kaikenlaisia kusipäitä, niin osasi se tummahiuksinen hippikin pitää coolinsa ja totesi vain jotta "no ainanan sitä voi nimmarin pyytää." Se möläytykseni kaduttaa kovin, sillä Neon 2 oli kuitenkin helvetin onnistunut popyritelmä suomessa ja itsekin diggasin siitä silloin ja nyt. Tulkaa hei Porvooseen taas ja varmasti tulen pyytämään anteeksi.
Kova juttu tuohon aikaan oli myös Prodigyn Experience ja kyseinen levy on edelleenkin yksi henkilökohtaisia suosikkejani. Etenkin levyn huumaava Weather Experience vetosi minuun kovasti. Kiitos vain Tuomakselle, eli Tumpille että hän tyrkytti minulle Prodigya lainaan vastustamattomalla myyntipuheella "se on tosi hyvää." Tuomas kopioi minulle Experiencen, mutta teki kardinaalimunauksen laittamalla perään Klamydiaa. Jos minä olisin Klamydiaa halunnut, niin olisin voinut amputoida pääni ihan itse. Nauhoitin Klamydian päälle Ismo Alankoa. Mutta takaisin Riverside Recordsiin...
Riversidesta tuli niitä liikkeitä joissa saattoi notkua puhumassa roskaa ihan vain huvin vuoksi, ilman että olisi tuntenut pakkoa ostaa mitään. Ei niin ettenkö minä sinne olisi jo tähän mennessä jonkin maan vuosibudjettia tuhlannut. Viimeksi tällä viikolla tuli haettua sieltä muutama levy (Clannad -Legend, New Order -Movement, Foreigner -The Definitive Collection ja Public Image Ltd. -Public Image.) Riversiden Janne vain on levykauppiaaksi aika rajatulla tietomäärällä varustettu henkilö, sillä hänellä on kyllä suuri tietomäärä kamasta jota hän itse fanittaa, mutta ei kovin muusta. Että Jannen kanssa voi kyllä heittää läppää Scott Walkerista, Roy Orbisonista, Dean Martinista, ja kaikesta tuollaisesta. Mutta liikutaan hämärän rajamailla, kun ottaa puheeksi Ebm:n tai Shoegazingin. Mutta mitäpä siitä, mitä hittoa sitä pitäisikään kaikesta kaikkea tietää. Riverside ei olekaan niitä liikkeitä joista haetaan se uusin Britney tai PMMP, vaan sieltä etsitään yllätyksiä, kuten jotain William Shatnerin Transformed Mania tai saksankielistä Peter Gabrielia. Eli tavaraa jota ei tiedä tarvitsevansa, ei niinkään levyjä joita luulee tarvitsevansa. Ostin myös ensimmäiset pornoleffani Riversidesta ja en taatusti ollut 14 vuotiaana täysi-ikäisen näköinen tai oloinen.
Hienoa Riversidessa on myös se, että kun siellä on kerran ahkerasti jo vuosia ravannut, niin joskus kun menee sisälle, laittaa Janne soimaan jonkin levyn vain sillä logiikalla, että saattaisin pitää siitä. Se jos mikä on hyvää asiakaspalvelua kun osataan tuohon tapaan huomioida, vaikka pohjalla olisikin ajatus siitä että sen levyn saisi myytyäkin.
-
Porvoon Osto- ja Myyntiliike oli periaatteessa romukauppa. Kysyttäessä liikkeen omistaja kuvaili liikettään divariksi ja osittain se olikin sitä. Ei sellainen divari joka myy vain vanhoja kirjoja, vaan enemmänkin sellainen perusdivari jossa on kirjojen lisäksi sarjakuvia, jotain Tekniikan Maailmoja, etc. Mutta sana divari ei kuitenkaan kuvaile Osto- ja Myyntiliikettä todenmukaisesti, sillä samassa puljussa oli jotain käytettyjä kitaroita, rikkinäisiä leivänpaahtimia ja muuta sellaista sälää mitä jostain kanikonttorista tai kirpparilta saattaisi löytää. Itse yläasteikäisenä tuhlasin siellä eniten rahojani sarjakuviin ja maksoin yleensä ylihintaa. Siinä missä ihan asiantuntevat divarit myivät jotain Teräsmiehen irtonumeroa viidestä kymmeneen markkaa väliltä, veloitti Osto- ja Myyntiliike kymmenestä kahteenkymmeneen markkaa samaisesta lehdestä. Jos kerran elettiin vuodessa '93, niin en vielä sanoisi vuoden '90 lehden olevan sellainen keräilyharvinaisuus, että siitä pitäisi maksaa 20 markkaa ja säilyttää muoveissa, kuten hän teki. Plussaa niiden sarjakuvien suhteen siellä oli se, että tuolloin hänellä oli hyvin suuret määrät niitä ja hän oli niiden suhteen tarkka, että ne olisivat erinomaisessa kunnossa. Lehtien korkea hintataso vain johti siihen, että liikettä kuvailtiin usein lauseella "ostaa, myy vaihtaa ja varastaa." Tässä tapauksessa emme tietenkään tarkoittaneet ettäkö hän murtautuisi asuntoihin varastamaan pikkunassikoiden Maija Mehiläiset, vaan varastaminen oli kuvaus niiden lehtien ylihinnasta. Luonnollisesti eräässä vaiheessa Hessu meni kovaan ääneen toteamaan liikkeessä, että "tämä liike ostaa, myy, vaihtaa ja varastaa!" Omistaja kenki meidät pihalle todeten ettei meillä olisi sinne enää mitään asiaa, koskaan, ja hän muistaisi kasvomme. No siihen tulikin sitten muutaman vuoden tauko ennen kuin uskaltauduin astella liikkeeseen uudemman kerran. Ei niin ettäkö olisin oikeasti uskonut että vaikka olisin mennyt kuukausi porttarin jälkeen, niin hän olisi vielä ajanut pihalle, mutta kun porttarin jälkeen possemme rupesi tekemään kepposia herralle. Ihan vain pikkujuttuja, kuten asettamaan oveen lapun "lounaalla" jotta ihmiset eivät edes kokeilisi olisiko ovi auki. Tai kasaamalla kaikki mahdolliset tyhjät pullot ja purnukat hänen ovensa edustalle yön aikana. Hei c'mon, tyhmät kakarat. Nuo jäynät kuitenkin saivat oloni ansaitusti tuntemaan syyllisyyttä, enkä muutamaan vuoteen enää koettanutkaan mennä Osto- ja Myyntiliikkeeseen. Kun sitten uskaltauduin uudemman kerran jotain 17-18 vuotiaana sinne ostoksille, niin eihän tietenkään enää muistanut ajaneensa minua ulos aikoinaan, vaan mainitsi että "sua ei ookkaa näkyny pitkään aikaan. Et sä asu enää Porvoossa." Mihin minä tietenkin syyn muistaen sopersin kuitenkin jotain että "enmä tiiä, se on vaan sattumaa ettei mua oo näkyny. En mä ollu enää niin kiinnostunu sarjiksista, tai jotain." Tämän jälkeen kuitenkin rupesin ravaamaan sielläkin säännöllisen epäsäännöllisesti, siihen asti kunnes hän jäi eläkkeelle. Ilmeisesti tein jonkinlaisen vaikutuksen häneen, sillä vaikka hän oli joskus muinoin minut kenkinyt ulos liikkeestä, niin mainitessaan aikomuksistaan jäädä eläkkeelle hän ehdotti minulle, että voisin ostaa hänen liikkeensa ja jatkaa sen eloa. Kiitin kunniasta, mutta totesin etten taitaisi osata kuitenkaan ylläpitää sen eloa. Niinpä aikoinaan liike sitten lopetti ja tilalle ei tullut uutta Osto- ja Myyntiliikettä.
Eräs hauska juttu toistui joka ainoa kesä kyseisessä liikkeessä, ja se tapahtui useampaan otteeseen joka kesä. Koska Osto- ja Myyntiliike sijaitsi vanhassa Porvoossa, niin luonnollisesti etenkin kesäaikaan paikalla oli julmetusti turisteja. Eihän nyt tämä liikkeen myyjä tietenkään englantia taitanut, mutta sentään suomeja ja ruotsia. Mutta kun valtaosa turisteista koetti tietenkin kysellä englanniksi Osto- ja Myyntiliikkeen myyjältä paljonko mikäkin tuote maksoi ja saattoiko sen maksaa muullakin valuutalla kuin vaikkapa markoilla. Kun kerran myyjä ei osannut englantia niin hän vastasi ruotsiksi näille turisteille. En koskaan kysynyt asiasta häneltä, mutta ihmettelin että jos sieltä joku teksasilainen lehmänkaataja tuli kysymään paksulla aksentillaan "howdy partner, how much is this postcard?" niin miksi vastata tuolle ruotsiksi? Jos lehmänkaataja ei ymmärrä suomea, niin on suuri todennäköisyys sille ettei hän ymmärtäisi ruotsiakaan sen enempää. Joten miksi vastata muulla kuin omalla äidinkielellään. Tuollainen tilanne johti kerran siihen että eräs kahden markan postikortin ostanut jenkkitäti ihmetteli ystävilleen että olipas kallis kortti, kun ilmeisesti kaksi markkaa on dollareissa viisi dollaria.
-
Lukeva jota kannattelee Veikko, eli tuttavallisemmin Vexi (toisinsanoen Vertikalius Lynx Lynx) on divari jossa olen myös ahrerasti hukannut rahojani turhuuksiin. Kova juttu Lukevassa oli se, että sieltä sai Fangorioita, sekä britti- ja jenkkisarjiksia. Yläasteelaiselle se oli kova juttu kun lähistöllä oli liike josta sai ostettua 2000AD:n lehtiä niin paljon kuin rahaa piisasi. Ja Veikko oli erinomaista seuraa, sillä hän jaksoi puhua sarjakuvista ilman että olisi osoitanut mitään ennakkoluuloja pikku nulikkaan räkä poskella. Se on muuten syy, miksi uudempi (ja tyhmempi) sukupolvi jaksaa myös edelleen viettää koulupäivänsä Lukevassa koulun sijaan. Ollessani yläasteella olivat vielä perinteiset supersankarisarjakuvat erittäin kaupallisesti suosittuja, mitä ne eivät ole enää nykyisin. En kiellä etteivätkö supersankarit olisi edelleen suosittuja, mutta katsomalla minkä tahansa kaupan lehtihyllyä ja muistelemalla ainakin 10 vuotta taaksepäin samaista hyllyä, huomaa että sarjakuvien määrä on selkeästi vähentynyt. Nyt supersankarit ovat edelleen suosittuja, mutta enemmän elokuvien kautta. Mutta vielä silloin joskus Lukevakin nimenomaan vuoli oravannahkansa sarjakuvilla. Sarjakuvien muutos tapahtui siinä vaiheessa kun Sin Cityt ja vastaavat tulivat massamarkkinoille. Enää ei suuremmin ollutkaan perinteisiä Teräsmiehiä, etc. vaan niiden tilalla olivat graafiset novellit joissa veri, visva ja vauvat lensivät. Ja Lukevakin on nykyään paikka jossa en tunne olevani niin tervetullut kuin aiemmin. Katsokaas kun minä en lue enää sarjakuvia samanlaisella veri suussa-asenteella kuin ennen, niin jo pelkästään vierailuni Lukevaan ovat ajan myötä vähentyneet. Mutta se ei tee minulle vielä oloa ei-toivotuksi henkilöksi Lukevassa. Veikko on edelleen mukavaa seuraa ja koska usein kuljemme samalla bussilla duuneihimme ja koteihimme, niin jo dösässä tulee heitetyä legendaa enemmän kuin laki sallii. Joten ei-toivottu-fiilis ei ole liikkeen pitäjän syytä. Mutta miksi Lukevassa ei ole enää omasta mielestäni niin vapautunut ilmapiiri kuin aiemmin? Minäpä kerron miksi. Hiukan aiemmin mainitsin uudemman sukupolven olevan tyhmempi ja tämä uusi sukupolvi on juuri se syy miksi Lukevassa ei ole enää niin mukava asioida kuin aiemmin. Joka saatanan päivä Lukevassa on aukiolosta sulkemisaikaan saakka niitä helvetin roolipelinörttejä. Niitä finninaamajäniksenhampaita Iron Maiden-paidoissaan hihkumalla falseteissaan kuinka jokin maaginen lohikäärme langettaa karpaloloitsun kukkaismenninkäisen päälle ja siihen vastataan ottamalla esiin lumottu luukilpi. Ensinnäkin pitää ottaa huomioon, että Lukeva on hyvin pieni paikka. Intiimi kuten asia mielummin haluttaisiin ilmaista. Joten kun Lukevassa on kolme tai neljä korttinyhveröä viemässä tilaa, nin sitä tilaa ei ole. Ja nämä korttinyhveröt eivät tuo rahaa Lukevaan. He vain hengailevat esittelemässä jotain Might And Magicejaan. Siinä luulisi että ostava asiakas huomioitaisiin ensisijaisena tapauksena ja näin Veikko selkeästi tekisikin, elleivät korttinyhveröt estäisi häntä. Miten? No, tässäpä esimerkki: Edellispäivänä minuun iski nostalgia-aalto (joka johti tähän kirjoitukseenkin) ja mieleni teki jotain Action Forcea ja Maija Mehiläistä. Etsin aikani kaikkea kivaa Lukevasta ja löydettyäni tarpeeksi shittia, astuin kassan ääreen. Veikko ei ehtinyt kuin tervehtiä ja juuri kun aioimme aloittaa lyhyen rupattelun, niin eikös vain yksi korttinyhveröistä keskeyttänyt puheemme ja tahtoi Veikon huomion itseensä, vain ja ainoastaan näyttääkseen että hänen MP3-soittimessaan oli jotain Sonata Arcticaa. On se jumalauta kun joku korttinyhverö ei anna myyjän edess hetkeä puhua maksavan asiakkaan kanssa, kun itse korttinyhverö vain viettää koulupäiväänsä siellä. Ja tätä se on siellä jatkuvasti nykyään. Moukkamaiset nynnyt vievät kaiken hengitysilman. Hienoahan on se että uusi sukupolvi tuntee samanlaista sielunveljeyttä Veikon kanssa, kuin itsekin tunsi, mutta hitto vie... Turpa kiinni kun tärkeämpi asia tulee esiin. Ja kun ne korttinyhveröt ovat vielä sellaisia että jos vain ajattelee pahoja, niin he jo käpertyvät sikiöasentoon, ettei niitä viitsi komennellakaan.
Olimme muuten Veikon kanssa samaan aikaan myös kunnallisvaaliehdokkaina. Saimme samanverran ääniä ja loimme yhdessä uuden merkityksen sanalle luuseri.
-
Nuo edellämainitut eivät tietenkään olleet ainoita paikkoja joissa olen aikaani viettänyt. Olen muutamaan otteeseen vieraillut R-kioskeillakin. Eivätkä nuo edellämainitut tietenkään ainoita levykauppoja, divareita tai vastaavia ole olleet joita Porvoossa on tai on ollut. Mutta nuo edellämainitut ovat siitä tärkeitä, että niissä tuli notkuttua sitä nimenomaista aikaa elämässäni, jolloin olin vielä niinsanotussa kasvuiässä ja olin vaikutuksille altis. Joten ei nyt sen suuremmin puhuta levykauppa Diskantista, Popsonicista, tai siitä divarista joka vuoden '95 aikana hylkäsi lehdet ja kirjat ja rupesi niiden kustannuksella myymään jääkiekkokortteja ja konkurssihan siitä tuli. Mutta Popsonicista voidaan kyllä nyt kirjoittaa lyhyesti, sillä se nimi muistutti minulle jotain ei-niin-tärkeää siitä. Popsonic oli jo syntyhetkestään tuhoontuomittu yritys Porvoon osalta. Ei pelkästään se, että erikoisliikkeenä olivat Popsonicin levyt kalliimpia kuin sokoksien ja markettien, mutta se että Popsonicin levyt olivat kalliimpia kuin muiden vastaavien paikkakunnan levykauppojen. Kun sait jonkin levyn sokokselta 100 markan hintaisena, niin sama levy oli Diskantissa 115 markkaa ja Popsonicissa 130 markkaa. Ja etenkin kun Popsonic ei ollut erikoistunut mihinkään tiettyyn lajityyppiin, että nimenomaan vaikkapa hevarit olisivat siellä muita enemmän asioineet. Popsonic myi pääasiassa perusmassalistakamaa. Ja massatavaran ostajat kyllä menevät mielummin sinne sokokselle levynsä ostamaan,,, etenkin jos se samainen levy on 30 markkaa halvempi siellä sokoksella. Kovemman hinnan lisäksi Popsonicin mahdollisen menestyksen esteenä oli sijainti. Liike oli kadulla joka yleisesti täällä tunnetaan konkurssikatuna. Kadun lempinimi juontuu siitä, että vaikka alue on suht' lähellä keskustaa, niin se on siten nurkan takana, ettei siellä pahemmin ostajia kuljeskele. Joten asiakkiden vähyys on toistuvasti johtanut siihen, että sen kadun varrella ovat erinäiset liikkeet eläneet hyvin lyhyen aikaa kukin. Popsonic viihtyi vain noin vuoden verran ja sitten katosi katukuvasta. Oli ikävää kuultavaa kun liikkeen loppuunmyynnin aikana omistaja nurisi minulle, että "aluks Porvoolaiset kinuu itiksessä että 'miksei Porvoossa on Popsonicia' ja sitte ne ei tuu tänne ostamaan mitään." Mutta kuinka moni sitä oli nyt siellä itiksessä kinunut, kun suurin osa ei edes muista koko liikettä? Asia lienee ollut niin, että liikkeen perään itkeviä oli vain muutama, mutta ne samat heebot kinusivat liikettä Porvooseen toistuvasti ja se sai aikaan harhaluulon, että moni olisi halunnut Popsonicin Porvooseen. No, enpä minäkään ostanut Popsonicista muistaakseni kuin kolme levyä. Ostin sieltä ainakin Marilyn Mansonin Antichristin ja luullakseni myös Smells Like Childrenin, mutta varmasti myös Misery Loves Co:n Not Like Themin. Miseryn muistan hyvin, koska ystäväni Ville vihjaili hienovaraisesti silloin, että minun tulisi ostaa Clawfingerin levy (en nyt ole varma mikä niistä, mutta luulisin sen olleen Use Your Brain) ja hän oli hieman nyreissään ostaessani Miseryn, joka oli vielä tuolloin molemmille tuntematon bändi. Hyvin Misery kuitenkin maittoi, kun ensikuuntelun jälkeen Ville pyysi kopiota levystä. Syy miksi en enempää levyjä Popsonicista ostanut, ei ollut hinta, vaan se yksinkertainen syy etten koskaan muulloin löytänyt sieltä mitään kiinnostavaa. Minä en kuulunut heihin joka oli itiksessä kinunut Popsonicia Porvooseen, joten en jäänyt liikettä sen poistumisen jälkeen kaipaamaankaan.
-
Mutta se oli nyt tällä erää siinä. On muistettava, että tärkeintä on se keskustelu jonka aikana olin paljastanut Santulle etten osaa uida.
"Mitä sä teit kesäisin kun muut lapset oli uimassa?"
"Runkkasin."
-
Tätä taustoittivat:
Gotan Project -Inspiración Espiracion
Recoil -Hydrology

SKORPONOK!

Fraktaali Segmentti

Jokainen meistä haisee tavalla tai toisella, enemmän tai vähemmän. Tupakalta, hieltä, patchoulilta, miltä tahansa dödöltä, paskalta, appelsiinilta, vaniljalta, joltakin. Meissä on niitä hajuja jotka ovat tuoksuja, koska haju on negatiivinen, mutta tuoksu positiivinen. Joissakin meistä haju tulee esille niin lievästi, että sanomme ”emmä haista mitään.” Joissakin meissä haju on kuin isku vasten kasvoja. Vieressäsi oleva tuoksuu niin pahalta, että oletat hänen kylpeneen hajuvedessä. Toisella puolellasi oleva tuoksuu hieltä niin pahasti, että oletat hänen uskontonsa kieltävän suihkussäkäynnin. Se mikä tuoksuu minusta hyvältä, voi toisen mielestä olla maailman oksettavin haju, tai ei haju laisinkaan. On tuoksuja joista valtaosa ihmisistä pitää, ja ne ovat nimenomaan tuoksuja. On hajuja joista valtaosa ei niin kovin hirveästi nauti, ne ovat yllätys yllätys hajuja. Joskus haistamme itsessämme negatiivisen aineksen ja koetamme peitellä sitä saippualla, dödöllä, tai vain paskomalla housuihimme, että pahempi lemu jää piiloon. Ei liene epäselvää, että sanon tässä itsestäänselvyyksien viidakossa meillä kaikilla olevan jonkinlainen tuoksahdus auranamme, meidän oma Pepé LePew'mme (Brasiliassa sama asia tunnetaan tietenkin nimellä Pelé LePew.) Kyllä, minäkin haisen. Joidenkin mielestä haisen taatusti puhtaalta pahuudelta, joidenkin mielestä haisen maskuliinisuuden kiteytymältä, ja joidenkin mielestä ”emmä haista mitään.” Ei, älä pelkää,,, kyllä sinäkin haiset. Mutta jos me kaikki kerran haisemme, niin miksi emme kulje jatkuvassa yrjösateessa (eng. Vomitrait)? Koska meistä valtaosa ei haise pahalta, vaan luontainen aromimme on vain yksi perustuoksu muiden maailman hajujen joukossa. Monesti hekin jotka haisevat hieltä, eivät haise taukoamatta, vaan kyseessä on vain silloinen hetki. Sama pätee heihin hajuvesissä uiskenteleviin, eivät valtaosa heistäkään kroolaa taukoamatta hajuvedessä. Joten vaikka meissä kaikissa asuukin haju, niin yleensä se ei vaikuta mihinkään haittaavasti. Mutta aina joskus, äärimmäisen harvoin olettaisin, sitä kohtaa henkilön joka luo uudet määreet hajuhaitoille. Ja tänään, kohtasin yhden ainakin yhden Suomen haisevimmista miehistä (ei niin etteivätkö naisetkin saisi haista ihan saatanan pahalle, mutta tämänpäiväinen henkilö oli kyllä mies. Joten ei sukupuolisortoa tässä.) Jos olette koskaan kohdannut tarkoittamani kaltaisen henkilön, niin tiedätte millaisen haju oli kyseessä. Ei, nyt kyseessä ei ole joku jonka henki haisee sipulin yliannostuksen vuoksi. Tai mitään edellämainittua hajuvesigallonaa. Kaikki sanomani lienevät vähättelyä asian suhteen,,, se haju oli paremman sanan puutteessa, kuolema. Ja kuinka tämä hajukohtaaminen tapahtui? Olin tänään tulossa kotiini, kuten olen tehnyt monituisia kertoja aiemminkin. Matkalla päätin pysähtyä lähistöllä olevaan Valintataloon ja ostaa sieltä kissanruokaa (kissalle, ei minulle itselleni.) Olin menossa kassaa kohden ja luonnollisesti valitsin sen enempää ajattelematte jonoista lyhimmän. Muutamaa metriä ennen kassaa nenääni iskeytyi kitkerä lemahdus, jonka oletin olevan viemärin henkäys. Se ei minua epämiellyttävyyden lisäksi enempää mietityttänyt, saattoihan kaupassakin olla viemäriongelmia kuten missä tahansa muuallakin ja piakkoinhan se olisi ohitse. Edessäni jonossa oli kaksi mieshenkilöä, molemmat päällisin puolin perinteisen oloisia keski-ikäisiä makkaraa ja grilliä-miehiä. Jälkimmäisen asettaessa ostoksensa (yksi olutpullo) liukuhihnalle, teki hän luonnollisesti tehtävänsä suorittaakseen liikkeen jota voidaan kuvailla lauseella ”ojensi kätensä.” Tämä näennäisen pieni, arkinen liike jollaisia suoritamme satoja, jollemme jopa tuhansia päivittäin, aiheutti kuitenkin sen, että ilmamolekyylit siirtyivät aiemmilta paikoiltaan ja asettivat olutpulloherran tuoksun nenäni kohdalle. Ja se tuoksu oli kuin joku olisi iskenyt minua turpaan (ei hevosen, vaan ihmiskasvoihin.) Sillä se ei vain ollut haju, lemu, löyhkä, tai muukaan maapallon asukkaan kehittelemän termin alainen kaasuaistimus. Jos jokin sana asetettaisiin kuvaamaan sitä, niin se olisi aiemmin mainittu kuolema. Tosin koska uskon että Kuolema saattaisi loukkaantua asiasta, niin pysyttelemme perinteisimmissä termeissä. Jos joku kärsii migreenistä, niin hän on saattanut kokea sen kuinka tajunta alkaa lähteä. Äänet kuulostavat olevan jossakin kaukaisuudessa tunnelin päässä, silmissä mustuu, pienikin tuoksu voimistuu, jalat pettävät alta ja oksennusrefleksi ottaa komennon. Kun sen olutpulloherran haju iskeytyy minuun, niin jalkani muuttuivat siskonmakkaroiksi, tunsin oksetusta ja silmäni aloittivat vuolaan vuodon. Oli vaikeaa siirtyä hengittämään vain suun kautta ja olla noteeraamatta sieraimiani, sillä haju oli niin kitkerää viemäriä, että pystyin maistamaan sen kielelläni. Koetin pitää pokkani ja käänsi väräjävät kasvoni toiseen suuntaan ja haukoin henkeäni. Kaupassa tosiaan oli viemäriongelma, kävelevä sellainen. Kahdeksan bitin aivokapasiteettini (Master System) selitti minulle samantien, että tästä syystä tämä nimenomainen jono oli näin lyhyt, kun viereinen katosi kaukaisuuteen. Oletettavasti useammat viereisen jonon henkilöistä oli huomannut lemun viereisessä jonossa ja suosiolla todennut olevansa mielummin kauemmin jonossa, kuin viettävänsä sekuntiakaan selkeästi kuolion kourissa olevan mädänneisyyden lähellä. Huomasin myös olutpulloherran edellä olevan mieshenkilön reagoivan tilanteeseen itseni lailla ja jos olisin huomannut tämän ennen jonoon tuloani, niin en olisi. Sympatiani itseni lisäksi oli kassaneidillä, sillä tämänkaltaisissa tapauksissa edes kassahenkilö ei saisi osoittaa asiakkaan haisevan pahemmalta kuin syvänmerensukellus Nokian vesistöissä. Sitä pitää vain pidätellä huomaamatta hengitystä ja sanoa ”kiitos” ja ”ole hyvä.”

Mutta miksi, oi Luoja miksi, joku aina tässä maailmassa haluaa tehdä itsestään synonyymin sanalle hajuhaitta? Tuo olutpulloherra haisi niin pahalta, että kotiin tultuani oli minun samantien mentävä suihkuun, koska oikeasti tunsin että osa hajusta tarttui minuun. Vereslihalle itseni saatua ja toistettua lukuisia kertoja sikiöasennossa ”olen niin likainen,” tunsin oloni jo paljon paremmaksi. Luonnollisesti valehtelin äsken, mutta tietänette että kun vaatteisiin tarttuu esimerkiksi tupakansavun lemahdus, niin miksi ei voisi kuolemantuoksukin.
---------------
Olen kokenut vastaavaan löyhkähyökkäyksen kuin se tämänpäiväinen ainakin kahdesti tähänastisessa elämässäni. Joista nyt kertaan teillekin niistä ensimmäisen.
Vuosia sitten, kun ihminen ei ollut vielä vieraillut kuussa ja noitaroviot roihusivat Porvoon torilla, eli joskus vuonna 1996, olin kirjastossa töissä. Virallisesti olin työmarkkinatuella työllistetty nuori, mutta realimaailmassa olin luuseripummi joka tällä tavoin saatiin nostamaan persettään tv:n äärestä ja tekemään jotain yhteiskunnallisesti kannattavaa. Ei se mitään, kirjastossa oli huisin kivaa olla töissä ja joskus muistan jotain siitä ajasta, niin saatan muistelmissani palata sinne ja kertoa jotain teillekin. Tuolla kirjastossa, silloisessa Porvoon Maalaiskunnan Nuorten- ja Aikuistenkirjastossa (tuolloin Porvoon alueella oli viisi varsinaista kirjastoa [poislukien koulujen, ym. kirjastot.] Gammelbackan, Kevätkummun, Porvoon pääkirjasto, Maalaiskunnan lastenkirjasto ja Maalaiskunnan nuorten- ja aikuisten kirjasto. Se oli hyvää aikaa se.),,, niin kuitenkin, tuolloin ollessani kirjastoista mainituista jälkimmäisessä, kävi siellä päivittäin puolenpäivän aikaan eräs mies lukemassa pyöreän pyödän ääressä Aku Ankkoja. Hyvä valinta tiedän, vaikka jo tuolloin Aku Ankassa pelotteli pieniä lapsia eräänkin Van Hornin sotkut. Me, kirjaston tuolloinen henkilökunta emme järin arvostaneet tämän kyseisen miehen vierailuja tiloissamme. Hän ei aiheuttanut muuta häiriötä kuin vain haisi ihan helvetin pahalta. Jouduimme joka päivä arpomaan kuka menee täyttämään hyllyjä lehtialueen lähettyvillä, sillä kukaan meistä ei halunnut kokea sitä lemahdusta. Muutama asiakaskin tuli valittamaan että se kyseinen mies haisi ihan riivatun pahalta, että eikö häntä voisi poistaa. Hankala tilanne, koska hän oli ystävällinen ja laittoi aina lehdet takaisin oikeille paikoilleen. Mene siinä nyt sitten sanomaan ”anteeksi, mutta voisitteko poistua. Haisette.” Hänen tullessaan paikalle, ei muita lehtien lukijoita tuolloin näkynytkään. Kerran näimme hänen lähestyvän kirjaston ovea näyttäen jotenkin erlaiselta kuin ennen. Sotkuinen tukka oli sliipattu siististä kalloa vasten, farkut ja ruskea nahkatakki olivat vaihtuneet suoriin mustiin housuihin ja viininpunaiseen pikkutakkiin. Jalkoja koristaneet lenkkaritkin olivat vaihtuneet kiiltonahkakenkiin. Mitä nyt, olisiko hän uudistunut myös tuoksunsa osalta? Ei tietenkään. Vaikka ulkokuori oli siistiytynyt, oli ominaislemu jäänyt paikoilleen. Sitten ajan myötä siirryin Gammelbackan kirjastoon, enkä enää haistanut miestä sinne asti. En usko että tämä kyseinen mies enää käy Maalaiskunnan Nuorten- ja Aikuisten Kirjastossa. Pääosin siksi, että kuntauudistuksen myötä vuosia sitten, ei Porvoossa ole maalaiskuntaa, on vain Porvoo. Ja toisekseen siksi, että sen kyseisen kirjaston tiloissa on nykyään Porvoon Matkailutoimisto. Ja kuten minä sanon: ”Porvoon parhaimpia puolia on se, että täältä on lyhyt matka kaikkialle, mutta minnekään ei halua mennä.”
Vielä palatakseni tuohon kirjaston tuoksuherneeseen, niin sillä kyseisellä miehellä olimuuten joka päivä eväät mukanansa. Joka ainoa päivä samanlaiset eväät. Ranskanleipä,,, ei muuta.

Etkö osaa lukea? Ei muuta. Ei juustoa, ei makkaraa, ei margariinia, ei mitään muuta kuin ranskanleipä. Kokonainen sellainen vieläpä. Joka päivä.
---------------
Haluatteko muuten tietää varmasti, koska itse haisette hyvin pahalta. Menkää ostamaan jotain, jos kassahenkilö käyttäytyy normaalisti, mutta hänen silmänsä alkavat vuotaa. Silloin te haisette.
Jos tilanne pysyy hallinnassa niin me kaikki haisemme, emme vain niin pahalta.
---------------

Kuten kaikki, tai ainakin jotkut tietävät, ovat feministit voittaneet Paljaat Tissit-taiston Ruotsissa. Ironisesti nimetty Bara bröst-järjestön aktivistit olivat vaatineet Sundvallissa, Ruotsissa että siellä täytyy saada naisten uida paljasrintaisina, koska miehetkin saavat. Tiedän, se kuulostaa aprillipilalta. Sillä on olemassa erilaisia taistoja maailmassa, joissa edetään kohti jotain taistelemisen arvoista palkintoa kohti. Voidaan kyllä sanoa, että vaatimus saada uida tissit paljaana ei ole yksi niistä taisteluista, jotka ovat taistelemisen arvoisia. Ymmärrän täysin että tämänkin tapauksessa olevan feministijärjestön ajatus on siinä, että naisten rinnat eivät ole seksuaalinen elin, sen enempää kuin polvikaan on ja täten, jos miehet eivät pidä uimapuvuissaan yläosaa, ei tulisi naistenkaan näin tehdä. Anteeksi vain, mutta vaikka arvostakin kovasti ajatus paljasrintaisista naisista niin uimahalleissa, kuin niiden ulkopuolellakaan, niin rinnat ovat seksuaalisesti kiihoittavat. Jos niaset menevät uimahalleihin yläosattomissa ja miehet kulkevat lipputanko pystyssä, niin naisten ei sitten tulisi vetää hernettä nenään siitä. Sillä mies ei jaksa ajatella formuloita koko aikaa ja kohta vastustus pettää. Sillä stondis uimahousuilla verhottuna ei ole seksuaalinen elin sen enempää kuin naisten paljaat rinnat, jotka ovat polvia. Kyllä minä kannatan naisten paljasrintaisuutta ja jos täälläkin yleistyy naisten yläosattomuus uimahalleissa, niin rupean minäkin kovasti harkitsemaan uimaopetusta. Mutta miksi pysähtyä siihen? Naiset saisivat olla tissit paljaana, koska miehetkin ovat tissit paljaana. Mutta kun olet siellä kesämökillä, niin hyvin mahdollisesti käyt saunan jälkeen pulahtamassa järviveteen täysin alastomana. Jos kerran uit alastomana kesämökin läheisyydessä, niin silloinhan uimahousutkaan eivät ole luonnolliset, kun tarkoitus on uida. Jos uimahousut eivät ole luonnollinen asuste uimiseen ja täten mitkään eivät ole luonnollinen asuste uimiseen, niin vaadittakoon, että uimahalleissa tulisi saada uida alasti. Mutta miksi pysähtyä siihenkään? Kuinkahan moni yritys ajaa paskaa Suomenkin vesistöihin? Kuinka moni eläin paskoo Suomenkin vesistöihin? Ja kuinka moni ihminen kusee järveen tälläkin hetkellä? Jos jätösten päästäminen järviin ja jokiin on luonnollista, niin vaadittakoon, että uimahalleissa pitäisi saada ripuloida muuallekin kuin kylmäaltaaseen.

Hyvät feministit. Jos uimahallin säännöt vaativat naisille yläosia, niin olkaa hyvät ja totelkaa. Se tuskin oikeasti haittaa teitäkään. Teillä varmasti on oikeasti tärkeitäkin taisteluja odottamassa.

---------------
Jokin aika sitten, hieman joulun jälkeen olin siskoni kanssa paikallisessa Citymarketissa. Olimme jonossa kun huomasin noin nelivuotiaan pojan ottavan jotain rihkamaa viereiseltä hyllyltä ja tämän isän ottavan kyseisen rihkaman pois pojan käsistä ja laittavan sen takaisin hyllyyn. Tästä tämä noin nelivuotias poika ei ilahtunut, vaan totesi kovaäänisesti isälleen ”vittu sä oot homo.”
---------------
Tätä taustoitti: Tangerine Dream -Dream Sequence

I'm sorry Dave, i can't do that

Viime viikolla näin lehdessä uutisen joka aiheutti sellaisen ”voi voi”-fiiliksen, jossa surin ihmisten ja sen toimintojen järkevyyttä. Kyseessä oli nimittäin uutinen jossa uudenvuoden juhlinnassa joku teini oli tunkenut toisen teinin suuhun ilotulitteen, joka yllätys yllätys oli sitten päättänyt räjähtää siellä. Sitä aluksi kirosi että miten joku voi olla niin tyhmä, että tekee toiselle tuollaista. Päätin sitten lukea jutun kokonaisuudessaan ja mielipiteeni tapahtumasta kääntyi aivan toisenlaiseksi kuin ensireaktioni oli ollut.
"Raketti räjähti suussa
4.1.2008 / Iltalehti
- Kaverini sytytti punaisen Thunder King -raketin ja piti toisella kädellä niskastani kiinni ja työnsi raketin suuhuni. Sain vedettyä pommin viime sekunnilla ulos, jolloin se räjähti kädessäni. Hyvä, että käsissäni olivat paksut nahkahanskat. Sitten menin tajuttomaksi ja heräsin vasta ambulanssissa, kertoo 15-vuotias Santtu Heinonen uudenvuodenjuhlien kauhun hetkistä."
Aluksi kun olin ollut uhrin puolella ja osoitin halveksuntani siihen pässiin joka ilotulitteen oli toisen suuhun pistänyt. Kunnes luin tämän osan...
”Olimme kaverini kanssa molemmat aika kännissä.”
No mutta, mitäs ihmeellistä siinä on että teinit dokaavat?
Ei mitään, eikä se minua niinkään häirinnytkään tuossa jutussa. Vaan tämä lisättynä edelliseen tekee sen, että en enää ollutkaan kovinkaan pahoillani tapahtuneesta.
”- Nyt pidetään kyllä taukoa juomisessa, on tämä ollut aika opetus, järkyttynyt poika lupaa.”
Nyt olen sitä mieltä, että sait mitä ansaitsit. Ei pelkästään se yksinkertainen seikka, että tuon ikäisten muksujen kannattaisi pysytellä suosiolla mehulinjalla. Kun eivät vanhemmatkaan osaa nauttia nimenomaan nautinnon vuoksi, vaan oksennetaan toisten housuille ja kustaan taskuun minkä keritään. Niin hittoako kakarat sitten viinaksia vetävät ja etenkin jos kyseessä on lauma aivovaurioisia, jotka ilmeisesti pitävät jotain Duudsonit Elokuvaa pyhänä kirjanaan. Ja nyt sitten vasta kun suu menee tuhannen vitun päreiksi, niin todetaan vain että ”nyt pidetään taukoa juomisessa.” TAUKOA! No voi jeesus kristus saatana! Toivottavasti tuon kakaran vanhemmat tajuavat lukemansa ja ymmärtävät, ettei sitä vain pidetä taukoa, vaan teipataan suu lopullisesti kiinni. Vetäköön viinansa letkuruokinnalla nenänsä kautta jos haluaa. Sillä jokainen meistä tietää, että se tauko tässä tapauksessa tarkoittaa sitä, että ”kunhan mun suu paranee, niin mä juon teidät kaikki pöydän alle.” Viinoille 30 vuoden ikäraja ja gestapo sitä valvomaan. Ja sittenkin juodaan vain vartioidussa huoneessa sähköpaimenen uhrina. AARGH!

---------------
Ja mitä logiikkaa tässäkin nyt sitten taas on...
St White After Shave Balsamin takapuolella lukee että jakelija on
Inversiones Inmobilaris Duanic Ltd.
28 Irish Town, Gibraltar
ja
Made in Finland
suomessa tehtyä kuraa johon tarvitaan jakelija jonka osoite on jossain Gibraltarilla. Tsiisus! Tämä on ihan samaa logiikkaa kuin että tuodaan jostain Ranskasta vettä pulloissa ja myydään sitä suomessa kuin jotain nuoruudenlähteen ultimaeliksiiriä. Sitten vastaavasti viedään suomesta ranskaan jotain purovettä ja myydään sitä siellä 50 € / 0,5L pullo ja kehutaan kuinka suomessa neitsyet ovat käsin keränneet maaäidin povesta virrannutta lähdevettä, jolla sanotaan olevan maagisia voimia. Juomalla suomalaista vettä näet revontulia ja poroja. Ja suomessa sama vesi saa vatsan roiskimaan niin agressiivista ripulia, että tarvitaan armeija apuun. No, onneksi sentään on se Evian, joka saa pierunkin muuttumaan keijukaispölyksi.

---------------
Kerran räkänokkaisena kakarana osallistuin television Hugo-peliin. Silloin kun se oli ihan uusi juttu suomessa ja sitä juonsi, ah niin söpö Taru Valkeapää. En ollut laisinkaan huomioinut että pelatakseni, olisi minun pitänyt soittaa näppäinpuhelimella, joten tulin soittaneeksi ohjelmaan kiekkopuhelimella. Katsokaas te nuoret siellä, ennen oli olemassa tälläinen laite kuin puhelin, jossa oli kiekko jossa numerot esiintyivät. Ja kun valitsit jonkin numeron, niin vedit kiekkoa sen numeron kohdalta. No kuitenkin, kun Hugoa pelattiin siten että ”paina neljä ja Hugo hyppää vasemmalle” ja ”paina kuusi ja Hugo hyppää oikealle.” Yksinkertaista eikö? No ei niin kovin, kun teet saman asian kiekkopuhelimella. Kun Taru siellä sepostaa että paina neljä, niin minä hämmennyin. ”Paina neljä?” Ratkaisin asian vetämällä kiekkopuhelin lukua neljä.

Tapahtui,,, ei mitään.

Suljin luurin.
Myöhemmin osallistuin kilpailuun uudemman kerran näppäinpuhelimitse.
En voittanut.

---------------
Miten jotkut voivatkaan olla niin kovin väärässä. Kollegani Marko viestitti että ”Toi brother alin levy o khyl viimevuoden kovimpia.” Kun jokainen tietää että viime vuonna tuli vain yksi oikeasti kova levy ja se oli Richard Barbierin Things Buried. Tosin koska Things Buried oli valmistettu perinteiselle cd-levylle, niin sen kestävyyttä ei kannata mitata vasaralla.

---------------
31.12.2007 minutkin karsinoitiin. Ei, ei minua minnekään hevostalleille viety, tai isketty sikojen lahdelle. Hengailin kaupungilla (hang-around in the metropolis) ja ohitseni käveli pari tytsyä, joista toinen tunki sormeaan nenäni läheisyyteen ja sanoi ”kuka toi on? Onks se joku random?”

Sepä se.

---------------
Okei, ilotulitteilla on ihan järkyttävän tyhmiä nimiä, kuten ”punabandiitti” ja ”viikinki jylinää.” Mutta tämä on oikeasti loistava nimi ilotulitteelle: Knitter Fritz.
Ei hajuakaan minkänäköinen tai -oloinen kyseinen tapaus on, sillä en harrasta rakettien paukuttelua, kunhan vain huomasin tuon nimen jostakin ilotulitemainoksesta. Tuo ei edes kuulosta miltään ilotulitteelta, se kuulostaa joltakin Korkeajännitys-sarjakuvan natsilta. ”Schnell Knitter Fritz! Imperialistiset jenkkisiat tulevat!”

---------------

Tätä taustoitti: The Chase ost. (music by John Barry)

---------------

"ZOIDS. Kyseessä ei ole pelkkä lelu."

Ei niin, kyseessähän näyttää olevan robottigorilla.

Ja tajuatteko että I Am Legend-leffan puffiteksti on että "the last man on earth is not alone" ja kuvassa näkyy Willennium Smithin lisäksi koira.

The Keep (1983)

”THEY WERE ALL DRAWN TO THE KEEP.”

-

Intro.

Noin viikko sitten eräs asiakas vuokrasi John Carpenterin Assault On Precint 13-elokuvan ja huomatessani tämän, tunsin pakottavaa tarvetta mainita hänelle hänen tehneen loistovalinnan. Tämä johti pitkään keskusteluun niin Carpenterista, kuin hänen elokuvien musiikista. Se puolestaan johti keskusteluun Tangerine Dreamista ja heidän musiikistaan. Keskustelukumppanini mainitsi Tangerine Dreamin yhteydessä Michael Mannin elokuvan The Keep, jossa olisi erinomainen Tangerine Dreamin score. Sanoin että sehän on erinomainen elokuva, joka olisi mukava nähdä uudelleen. Keskustelukumppanini sanoi voivansa lainata kyseisen elokuvan minulle ja luonnollisesti totesin tähän että ”joo, okei.” Seuraavana päivänä tuosta keskustelusta hän toi minulle kyseisen elokuvan, joka yllätyksekseni ei ollutkaan se jonka luulin saavani nähtäväkseni. Olin nimittäin kuullut elokuvan nimen väärin ja oletin saavani Michael Mannin elokuvan Thief lainaksi, mutta sainkin samaisen ohjaanan elokuvan The Keep.

The Keep?

Michael Mann?

Mikä hittoa se on?

En minä mitään tuonnimistä elokuvaa muista ennen nähneeni. Joten aloin olemaan hyvinkin innoissani saatuani käsiini elokuvan, jonka ei vain ollut ohjannut yksi nykyelokuvan lahjakkaimmista ohjaajista, mutta että kyseinen elokuva sisältäisi vieläpä musiikin eräältä suosikiltani, Tangerine Dreamilta. Kotiin päästyäni oli ensin pakko etsiä pohjatietoa The Keepista, vaikka kenties fiksumpaa olisi ollut ensin katsoa elokuva ja vasta sitten katsoa mitä elokuvasta kerrotaan. Se mitä elokuvasta kerrotaan on tuttua tavaraa muunmuassa Kleopatran, tai David Lynchin Dyynin ja monen muun elokuvan kohdalla. Eli että kyseessä on suuri epäonnistuminen ja itse elokuvan tekijätkään eivät mielellään tunnu haluavan palata puheissaan juuri siihen kyseiseen elokuvaan. On jälleen käynyt niin että studio on leikellyt elokuvan tuottokuvitelmiensa mukaisesti ja ohjaajan oma visio on työnnetty syrjään. Joka puolestaan on johtanut siihen että alkuperäisen tarinan kirjoittanutkin henkilö haukkui julkisesti lopputulosta. Joten saamieni ennakkotietojen mukaan odotettavissa olisi sekasortoinen ja hävettävän huono elokuvan irvikuva. Päinvastoin. Tänään minä viimein katsoin elokuvan. Lukematta alkuperäisteosta en uskalla sanoa onko tarinaa oikeasti muutettu ja kuinka dramaattisesti, vaan minulle Mannin The Keep tässä näkemässäni muodossa on se ”alkuperäinen.” Ja se mitä se ei ole, on epäonnistunut. Kyseessä on nimenomaan onnistunut, erittäin vahvasti tunnelmallinen kauhuelokuva.

-

Tosin on myönnettävä että muutama asia varmasti vaikuttaa mielipiteeseeni:

A. Se etten tuntenut elokuvaa aiemmin.

B. Se että ennen elokuvaa lukemani pohjatiedot latistivat ennakko-odotuksiani, joten en ollut äärimmäisen kriittinen elokuvaa katsoessani.

C. Kaikkien näiden nykyisten pandasilmäkauhisteluiden ja verimössöjen joukossa on hienoa nähdä elokuva kauhugenrestä joka tuntuu uudelta, eikä koeta aliarvioida katsojaa. Vaikkakin tämä ”uutuus” sattuukin olemaan vuodelta '83.

-

Hyvin palasiksi pilkottuna tarina on seuraavanlainen: Ääliöt vapauttavat muinaisen pahan joka aikoo pistää maailman säpäleiksi, kunnes hyvyys pistää vastaan.

-

Hieman pidemmin tarina on samaa varioivien ja huonojen The Cave-oksetusten sijaan hieman paremmin hallussa pysyvä: Joukko natseja lähetetään ottamaan asuinpaikakseen Romaniassa sijaitsevan linnan (The Keep) joka on vuosia ollut tyhjillään asukkaista. Paikallisten uskomusten mukaan siellä ei vain yksinkertaisesti saa asua ja linnaa sukupolvesta toiseen vartioinut perhe kertoo yksiselitteisesti Jürgen Prochnowin johtamalla natsijoukolle, että kukaan ei saa asuttaa linnaa. Näin on aina ollut ja näin tulee aina olemaan. Prochnow vakuuttaa kyläisille, että he eivät aio mitenkään häpäistä linnan arkkitehtuuria, tai kyläläisten uskomuksia, he aikovat olla niin hienotunteisia kuin vain voivat. Prochnow varoittaa sotilaitaan, että tänne ei tultu ryöväämään ja mellastamaan, vaan asumaan. Luonnollisesti joukossa on myös mätiä omenia ja kaksi natsia on todennut että koska seinillä on hopeisiä ristejä, niin myös niiden takana, suljetussa huoneessa on jonkinlainen aarre vain odottamassa sen ottajaa. Nämä kaksi natsia rupeavat murtamaan seinää yön pimeydessä ja huomaavat sen takana olevan tunnelin ja tunnelin päässä avautuu linnan takana oleva jättimäinen onkalo. Tietämättään onkalo on demoni Molasarin vankila ja niin ristit kuin linnakin on rakennettu vain pitääkseen Molasar vankina. Näiden kahden natsin ansiosta Molasarin voima vapautuu ja natseja rupeaa kuolemaan ahkerasti. Tieto kylässä kuolleista natseista leviää nopeasti ja paikalle lähetetään Gabrien Byrnen esittämän natsipäällikön johtama erikoisryhmä ottamaan tilannetta haltuunsa. Byrne on vakuuttunut siitä että partisaanikapinalliset ovat natsikumppaneiden kuolemien takana ja Byrne teloituttaa kyläläisiä, koska uskoo näiden vain piilottelevan oikeita syyllisiä. Prochowin vakuuttelut siitä että kyläläiset ovat viattomia kollegojen kuolemiin, kaikuvat kuuroille korville. Ian McKellenin esittämä natsien hirmuvainon uhriksi joutunut mies, saa selville että kuolemien takana on Molasar ja pyytää Molasaria poistamaan Byrnen edustama natsivitsaus kylästä. Vaikka linna on avattu Molasarille, ei hän pysty poistumaan linnasta ennen kuin hänen estäjänään oleva talismaani on vielä siirretty muualle ja Molasar lupaakin auttaa McKelleniä, jos tämä puolestaan lopullisesti vapauttaa Molasarin. Samanaikaisesti alueelle on myös saapunut Scott Glennin (kirjaimellisesti) hehkuvasilmäinen muukalainen, josta myös Byrne kiinnostuu. Kuka on tämä henkilö joka puhuu vähän, jota kukaan ei tunne, mutta joka osoittaa kiinnostusta nimenomaan The Keepiin. Glenn lienee yksi niistä aiemmin mainituista partisaaneista ja hänet kannattaakin tapattaa samantien. Myös Prochnow kokee loppunsa, sillä tässä maailmassa ei ole sijaa hyväsydämisille natseille. Byrne löytää Molasarin ja kokee kuinka oma elämä katoaa parempiin suihin. Ja myöskin McKellen tulee huomaamaan että pahiksiin ja varsinkin pahisdemoneihin ei ole luottamista, kun McKellen huomaa olevansa tappamassa tytärtään päästääkseen Molasarin vapauteen. Mutta mystinen muukalainen, Glenn on kaikkea muuta kuin kuollut. Ja vaikka emme katsojina edelleenkään tiedä Glennin esittämän hahmon alkuperää, tai mitään muutakaan hänen elämäntarinastaan, ainakin joku tunnistaa hänet. Sillä Molasar toteaa ääni väristen Glennin nähdessään ”you?” ja kohta onkin Glenn iskemässä valokeihästään Molasarin lävitse ja työntämässä pahuutta takaisin kivivankilaansa. Vielä on kuitenkin yllätys odottamassa Glennia ja hän ei tule pitämään siitä. - Elokuva ei missään nimessä ole virheetön. On nimittäin helppo nähdä missä kohdin studio on puuttunut elokuvan kulkuun. Aluksi nimittäin elokuvaa kasvatetaan hyvin hienovaraisesti vihjaillen, mutta loppu kaahataan läpi liian suurella vauhdilla. Joten selkeästi suurin osa leikkauksista on koskenut elokuvan loppupuolta, mitä ilmeisemmin siitä syystä että elokuvan lopusta saataisiin energisempi. Harvoin ajattelee niin että elokuva kaipaisi lisäminuutteja. Etenkin kun ottaa huomioon kuinka moni nykyelokuvista olisi selkeästi toimivampi ilman niitä minuuteja jotka olivat näemmä syystä poistettu teatteriversioista. Mutta The Keep kaipaisi noin puolisen tuntia lisää tavaraa, jotta sen tarina saisi enemmän selkeyttä kuljetuksensa osalta. Tosin, jos tämä pitää paikkaansa...

”The video run time of 1:37 is thought to be a studio-ordered cut against the wishes of Michael Mann. His cut of choice is speculated to be in the three to four hour range.” -Wikipedia.

...niin elokuvasta puuttuu näemmä kokonainen elokuva sen sisältä. Vaikkakin epäilen että tuosta pituudessa olisi enemmän haittaa kuin hyötyä. Myöskin Mannin jatkuvasti käyttämät dramaattiset hidastukset heikentävät tarinan kulkua ja alkavat jatkuvana syöttönä tullessaan parodioimaan itseään. Vastaavasti yleisesti miinuksena pidetty loppuhuipennus on sitävastoin parempi kuin mitä alkuperäinen tarina esittää. Muunmuassa The Keepin kirjoittanut F. Paul Wilson on kritisoinut elokuvan loppuratkaisua, mutta koska elokuvan loppuratkaisu on erilainen kuin kirjaversion, on loogista päätellä että tarinan kirjoittajana F. Paul Wilson saattaa olla vain liian lähellä nähdäkseen muuta ratkaisua kuin omansa oikeaksi. (Ajatellaan vaikka kuinka arvostettu elokuva Hohto on ja kuinka Stephen King on sitä julkisesti kritisoinut.) Wikipediassa olevan tiedon mukaan pääsyy elokuvan loppuratkaisuun löytyy siitä, että efekteistä vastannut henkilö oli kuollut kesken elokuvan teon ja siksi loppua oli yksinkertaistettu. Alkuperäinen mittava lopputaisto ilmassa ja maalla päätyi elokuvaan muodossa joka on askeettisempi ja tylympi. Etenkin elokuvan ratkaisu jossa Molasarin takaisin vankeuteensa pakottava Scott Glenn joutuu vedetyksi itse mukaan Molasarin vankilaan on hieno veto. Scott Glenn kylläkin voittaa pahuuden, mutta joutuu maksamaan siitä hintana itsensä ikuiseen vankeuteen. Nimenomaan se on nerokas ajatus että jos Molasar on ollut vankilassaan vain odottamassa ja mitä ilmeisemmin Scott Glenn on jonkinlainen yliluonnollinen hahmo, niin voidaan olettaa hänenkin jäävän tavallaan vain lukkojen taakse odottamaan. Mahdollinen ikuisuus tiedostaen oma olemassaolo, mutta kykenemättä tehdä yhtikäs mitään.

Itselleni henkilökohtaisena kokemuksena pidän suurimpana miinuksena The Keepissa sitä etten ollut nähnyt sitä pentuna, sillä tämä on juuri sellainen elokuva joka olisi taatusti muksuna pelottanut hysteerisesti. Nyt kun pelottavampaa on nähdä Sarah Jessica Parker televisiossa, niin The Keep on enemmänkin muistutus hyvästä kauhusta, kuin enää oikeasti nykyminää pelottava.

Gabriel Byrne istui kuin valettu natsirooliinsa ja The Keep oli erinomainen muistutus siitä kuinka hyvä näyttelijä Jürgen Prochnow voi ollakaan, kun vain oikea rooli ja elokuva osuvat kohdalle. Scott Glenn oli nyt siinä ja siinä, oliko hänen työnsä hyvää vai ei. Glennin nimitääin tarvinnut elokuvan aikana juuri muuta tehdä kuin olla turpa rullalla ja näyttää synkältä, mutta vika ei selkeästikään ole itse näyttelijässä vaan roolihahmossa. Clint Eastwood teki pitkälti samaa hahmoa Leoneissa, sillä erotuksella, että blondie sai olla enemmän pilke siläkulmassa, kun Glenn joutui olemaan vain mystinen. Molasar oli aivan helvetin tyylikäs ilmestys. Vähän kuin Chernabog Fantasiasta. Ja vaikka kyseessä on varmasti ollut osittain budjettikysymys, niin on hienoa että Molasaria esiteltiin pitkään vain valoina, savun peitossa, tai muulla tavoin verhottuna. Ja päinvastoin kuin nykyelokuvissa, joissa pitää kaikki ökkömönkiäiset näyttää kokonaan ja kokoajan, niin The Keepin vahvuuksia onkin sen alkupuolen vihjailevaisuus. Olkoonkin että jos Mann tekisi elokuvan nyt, niin Molasar saattaisi twistata näkyvästi heti alusta alkaen, niin aiemmat rajoitukset ovat olleet elokuvalle vain hyvästä. Sillä myönnettäköön että van der graaf-efektit mitä The Keepissa näkyvät ovat piirrettyinä aika hölmön näköisiä, jopa silloin kun itse asettuu mielessään katsomaan elokuvaa tekoaikaansa. Valot ja varjot, savut ja sykkyrät kylläkin ovat tosi nättejä.

-

Elokuva tässäkin ns. ”raiskatussa” muodossaan on hyvin suositeltava etenkin heille jotka rakastavat John Carpenterin elokuvia ja etenkin hänen elokuvaansa Prince Of Darkness. Teille jotka etsitte kauhultanne Hostel-henkeä, ei kenties The Keep anna mitään muuta kuin suht' funkyt efektit nykymittapuulla.

-

Lisätietoa elokuvasta kannattaa etsiä seuraavalta fanisivustolta:

The Keep

Melkein voi sanoa että mitä sieltä ei löydä, ei tarvitse tietääkään.

-

Outro.

Syy miksi kerroin intro-osuuden oli siinä, että olen hyvin kiitollinen siitä että tätä kautta sain nähtäväkseni elokuvan, josta pidin kovasti ja mielestäni oli oikeutettua kirjata ylös se tie mitä kautta The Keep tuli käsiini. Etenkin kun nämä tälläiset seikat tekevät elokuvasta tärkeämmän. Se on kuitenkin niin helppoa valita vuokraamosta leffa sillä perusteella että ”no, toi on saanut hyvät arvostelut” tai ”no, toi on hyvä näyttelijä.” The Keep sai seurakseen sentään muutakin tarinaa kuin vain itsensä.

Ja tottavie, Tangerine Dreamin musiikki istui elokuvaan kuin potku kelleille

-

The Keep imdb:ssä

Shittiä The Keepista (musiikki ei kuitenkaan ole Tangerine Dreamia)

-

Koska minulle ei ole The Keepin soundtrackia, niin tätä tehdessä soi toinen Tangerine Dream soundtrack... Firestarter.

The Day The Earth Stood ROBOT MONSTER!

Seuraavan kirjoituksen olen aiemmin pistänyt ihmisten riesaksi Suomi24:lle, mutta nyt kun olen kovasti miettinyt blogini tarkoitusta ja kenties sen konseptin muutosta, niin pistän samaisen tekstin myös tänne. Olen nimittäin kovasti miettinyt blogini muutosta vain ja ainoastaan leffa-arvosteluille... Mutta saa nyt nähdä.

---------------

"you sound like a hu-man, not a Ro-Man."

(btw. Jos et ole nähnyt Robot Monsteria, mutta haluat, niin älä lue eteenpäin. Juoni käydään nimittäin paljastuksineen läpi kirjoituksessani. Tosin se tarina on niin sontaa, että lue vain... Arvostat elokuvaa sitten enemmän.)

Robot Monster on roskaelokuva, mutta se on loistava roskaelokuva. Olen katsonut Robot Monsterin edellisen kerran pikku muksuna, jolloin sitä piti vain yhtenä mustavalkoisena halpisscifistelynä muiden joukossa. Tuolloin se oli vain huono elokuva, mutta siinä sentään oli gorilla avaruuskypärä päässään jahtaamassa maapallon infestaatiota, ihmisiä. Nyt katsoessani elokuvaa uudemman kerran, osaan arvostaa sen trashestetiikkaa huomattavasti enemmän ja mikä parasta ymmärrän sen tarinan aiempaa syvällisemmin... ja sitä Robot Monsterin tarina onkin, paljon syvällisempi kuin mitä sen imago antaa ymmärtää. Päällisin puolin Robot Monster on vain halpa roskaelokuva, mutta sen sisältä löytyy oikeaa yritystäkin, jonka koetan saada esille tuonnempana.

Tarina on yksinkertaisuudessa seuraavanlainen: Avaruuskypäräpäinen gorilla nimeltä Ro-Man on lähetetty maaplaneetalle tuhoamaan ihmiset, jotta hänen rotunsa voisi kansoittaa terran itse. Kun jäljellä on vain kourallinen ihmisiä, on Ro-Man pulassa ja kuten aina näissä tapauksissa, kaunotar toimii tuhon airueena Ro-Manin kohtalossa. King Kongia siteeraten "it was the beauty that killed the beast." Mikä on osuvaa, sillä kuten jo mainitsin, Ro-Man on gorilla,,, jolla on avaruuskypärä!

Mutta kenties Robot Monster ei olekaan vain gorillamonsterifilkka. Ehkä Robot Monsterilla on enemmänkin sisältöä kuin pää kumarassa huhkiva gorilla. "Klaatu barata nikto" kuten Gort sanoisi ja tottahan toki, Robot Monster osoittaa sielun veljeyttä elokuvan The Day The Earth Stood Stillin kanssa. Kuten The Dayssa, myös Robot Monsterissa Ro-Man on lähetty tuhoamaan ihmiskunta, koska ihmisiä pidetään uhkana muulle universumille. Ro-Manin toimet ovat vain ennalta ehkäisevää hyökkäystä. Koska on syytä epäillä, että ihmisten innostus aseteknologiaan ja avaruuden kartoittamiseen johtaa vääjäämättä tilanteeseen jossa kosmonautit ja astronautit kohtaisivat Ro-Manin rodun. Niin on myös syytä olettaa, että ihmiset kuljettaisivat aseistusta mukanaan, ihan vain varmuuden vuoksi, olisi myös edessä pelko että "ammu ensin, kysy sitten"-tapaa käytettäisiin. Ro-Man ei voi odottaa tälläisen tapahtuman alkua, joten hän saapuu pyyhkimään vaaratilanteet ennen niiden syntyä. Me ihmiset emme tietenkään voi ymmärtää tätä, vaan koetamme luonnollisesti vastustaa Ro-Manin aikeita, sen sijaan että vain kuolla kupsahtaisimme suosiolla. Koska ihmiset eivät usko vaaran saapuvan taivaalta, ratkaisemme ongelmat pommittamalla muita maita ja täten helpotamme Ro-Manin maailmanvalloitusaikeita.

...Mutta ei huolta, emme pääse noin helpolla. Tarina onkin useammassa kerroksessa kuin vain jossain The Day The Earth Stood Still-apinoinnissa. robot Monster nimittäin tekee lopussa sellaisen twistin, joka saa kaiken aiemman vaikuttamaan huomattavasti järkevämmältä kuin ehti uskomaankaan. Robot Monster nimittäin hyödyntää myös Ihmemaa Oz-ideaa ja paljastaa lopussa kaiken edeltävän olleen vain kuvitelmaa, jossa läheiset ihmiset ovat kukin edustaneet jotain kuvitelman kohdetta. Kaiken alku ja loppu onkin vain Johnnyn, elokuvan "gee whiz"-pikkupojan liian lennokasta mielikuvitusta. Johnny on hän joka alussa leikkii olevansa avaruusolento tuhoamassa ihmiskuntaa, mutta ilmoittaa kohtapuolin olevansa ystävällismieliseltä planeetalta. Sitten Johnny menttää tajuntansa ja herää vasta kun Ro-man on jo tuhonnut valtaosan ihmisistä, ja Johnny kuuluu uhanalaiseen lajiin. Lopussa Johnny kuitenkin herää ja huomaa kaiken olleen unta "sinä olit siellä, ja sinäkin olit siellä." Ennen fantasiaosuutta, eli itse päätarinaa, oli paljastunut että Johnnyn isä on edesmennyt ja hän asuu äitinsä ja kahden siskonsa kanssa. Johnny oli myös leikkiessään tavannut lyhyesti charmantin pepsodenthymymiehen, jota hän katsoi ihaillen. Fantasiaosuudessa tämä pepsodenthymymies ja Ro-Man olivat oikeasti yksi ja sama henkilö. Pepsodent edusti miehessä sitä jota Johnny toivoi mahdolliseltä isäkorvikkeeltaan ja Ro-Man puolestaan oli se puoli mitä Johnny pelkäsi näkevänsä mahdollisessa isäpuolessaan. Tämä selittää sen miksi Ro-man ei pystynyt tuhoamaan Johnnyn isosiskoa, tunsi himoa tätä kohtaan ja koettaa elokuvan aikana väkisin maata hänet. Ro-man tiedostaa että suorittaakseen tehtävänsä kunnialla tulee hänen tappaa myös Johnnyn isosiko, eikä hän itsekään oikein ymmärrä miksi se ei luonnistu. Ro-Man ei voi tappaa Johnnyn isosiskoa, koska Johnny rakastaa isosiskoaan ja Ro-Man on loppujen lopuksi vain Johnnyn mielikuvituksen tuote.

Robot Monster on syvällinen tutkielma isänsä menettäneen pojan todellisuuspaosta ja keinosta löytää tie takaisin realiteetteihin ja hyväksyä isän poismeno. Jos Bruce Willis olisi pukeutunut gorillaksi, olisi Kuudes Aisti suora kopio Robot Monsterista. Ja jotta Robot Monster vetäisi vielä kerran maton jalkojen alta. Juuri kun kaikki edeltävä oli paljastunut kuvitelmaksi, tulee Ro-Man katsojaa kohti kädet kuristusasennossa uudestaan ja uudestaan. Me kaikki kohtaamme Ro-Manin, muodssa tai toisessa.

Suosittelen elokuvaa kaikille Ed Wood-faneille, yleensäkin roskaelokuvien ystäville,,, etenkin heille roskaelokuvien ystäville, jotka näkevät niissä muutakin kuin gorillan avaruuskypärässä... Ja se avaruuskypäräkin on vain vanha syvänmerensukeltajan kypärä jossa on antennit.

Ja älkää miettikö sitä miksi Ro-Manin rotu lähetti maahan vain yhden gorillan, joka pystyi kylläkin yksinään tuhoamamaan kahdeksaa ihmistä lukuunottamatta kaikki muut kertavedolla, ja siltikään muut Ro-Manin rodusta eivät uskalla tulla maahan ennen kuin loputkin on lahdattu. Tai miksi jäljellä olevista ihmisistä löytyy sellaista logiikkaa kuin

"olemme yrittäneet kaikkemme, se on tuhoutumaton..."

"...Ellemme löydä sen heikkoa kohtaa."

Eikös se ollut tuhoutumaton?

Robot Monster on juuri sitä mitä Death Proof ja Planet Terror voivat vain unelmoida olevansa, roskaa joka on enemmän kuin sisäpiirin vitsi.

Robot Monster imdb:ssä

traileri tubessa

ja jos ei joku tiedä, niin,,, (ja jos joku ymmärsi väärin, niin tämähän ei todellakaan ole roskaelokuva)

The Day The Earth Stood Still imdb:ssä

traileri tubessa

"He's dead and there's nothing we can do."

K-Satavitunkaksitoista

Taas on yksi vuosi takanapäin, ja kuten tapoihin kuuluu, pitää aina vuoden vaihtuessa katsoa taaksepäin ja miettiä mitä jäi mieleen kuluneelta vuodelta. Enkä tajua miksi, mitä helvetin hyvää tapahtuu koskaan? Joka vuosi tulee esille niin hyviksi kuin huonoiksi luokiteltavia asioita ja sama tapahtuu taas ja taas ja taas. Joka vuosi. Joka vuosi tapahtuu jotain josta sanotaan että "näin voi käydä vain kerran elämässä." Oli se sitten hyvää tai ei. Rauhansopimus, pikkukylän pommitus, lakko lamauttaa, pikkutyttö katoaa, julkkis saa kakaran. Samaa pienillä variaatioilla. Mitä iloa on juhlia jotain vuoden vaihtumista? Miksi ei juhlita joka helvetin yö päivän vaihtumista. Hyvää vitun uutta minuuttia. Anteeksi, mutta tämä tulee olemaan ala-arvoista tekstiä ja laskusuunnassa jyrkemmin kulkevaa. Mitä jäi käteen vuodesta 2007? Minä kerron mitä jäi käteen vuodesta 2007. Ei mitään,,, mutta jotain. Minua vituttaa aivan saatanasti. Viime vuonna hymyilin useasti, viime vuonna nauroin useasti, viime vuonna sain ihmisiä hymyilemään ja nauramaan useasti, mutta viime vuosi vituttaa aivan saatanasti. Saatana ja vittu eri muodoissaan ovat tämän kirjoituksen tärkeimmät sanat, sillä niitä tullaan viljelemään paljon. Tuo minua vituttaa kanssa. Miksi saatanassa en osaa kirjoittaa vain jotain ääliötekstiä jota lähes joka helvetin virkkuukoukkulapanenblogi on täynnä. Miksi helvetissä minua ei kiiinnosta kirjoittaa siitä kuinka sain taas tänään ongittua entistä isomman hauen ja millaisia asukokonaisuuksia aion hankkia. Miksi en käytä koko ajan sanoja kuten mä, sä, ketä ja kekä? Miksi helvetissä kirjoitan mielestäni muka vitunnokkelaa tekstiä joka on olevinaan koko ajan ihmisiä kovasti huvittavaa. Vitun idiootti, miksi joka saatanan asia pitää esittää niin helvetin sarkastisesti. Turpa kiinni edes hetkinen. Miksi vitussa kun joku helvetin lahoaivo antaa sinulle leivän, pitää sinun heti sanoa että siitä jäi paha jälkimaku. Vitunko väliä sillä on kuinka paska maku jäi suuhun. Sano vain kiitos eikä muuta. Minua vituttaa joka saatanan ääliö asiakas joka näyttää sitruunakauppiaalta kun sanot sille tapaukselle kiitos ja ole hyvä. Miksi helvetissä jokaiselle saatanan idiootille pitää toivottaa hyviä uusia vuosia tai joulua, kun kerran et tarkoita sitä. Minua vituttaa saatanan idiootit jotka saavat hyvää palkkaa ja lakkoilevat silti. Minua vituttaa paskat pomot jotka vaativat parempaa työpanosta ja isompia kassavirtoja, mutta itse vain vaikeuttavat taukoamatta työtäsi. Minua vituttaa helvetin poliitikot jotka saavat puhua rahasta paskaa ja ajaa ihmisten päälle taukoamatta. Minua vituttaa TV-idiootit jotka kehuvat digi-ihmeitä ja laittavat paskaa ruutuun meidän iloksemme. Minua vituttaa se, että tämäkin saatanan vuodatus olisi tehokkaampaa jos vain huutaisin AAAAA kurkku suorana ja en rasittaisi näppäimistön ihoa. Mutta ei, sitä pitää vittu asua kerrostalossa, eikä saa häiritä vitun naapureita jotaka soittavat paskaa musiikkia. Minua vituttaa kun bussimaksujen hintaa nostetaan koska ihmiset eivät enää käytä bussia niin paljoa. No, vittu saatana! Ei se hinnankorotus innosta enempää ääliöitä istumaan bussin penkeille. minua vituttaa joka saatanan kakara joka seisoo ostarin edessä, eikä osaa väistyä. Minua vitutta joka saatanan mummo joka kiilaa siellä kalliissa bussijonossa ja kukaan ei sano mitään, koska se on mummo. Minua vituttaa kun asiakkaat näyttävät vihaisilta jos et tiedä vastausta niiden kysymyksiin. Asikas ei ole aina oikeassa. Se mitä asiakas on, on yksi saatanan ääliö joka vain sotkee paikat, valittaa turhasta ja ansaitsisi turpaansa kokoajan ja taukoamatta. Minua vituttaa se, että pidän itseäni niin helvetin nokkelana, mutta sanon etten ole kuitenkaan muita fiksumpi, mutta pidän itseäni muita fiksumpana, vaikk'en ole. Minua vituttaa se että vuokra nousee, mutta saatanan huoltomiestä saa etsiä jupiterista saakka. Minua vituttaa se että joidenkin saatanan tulppaperseiden takia Pluto ei enää ole planeetta. Minua vituttaa se että joku helvetin feministi valittaa sanoista kuten lautamies tai miesmies, mutta mies saa pitää turpansa kiinni. Minua vituttaa kuulla naispoliitikkojen valittavan siitä että nainen saa vähemmän palkkaa kuin mies, mutta he itse tienaavat niin paljon että käyttävät kultaharkkoja perseensä pyyhkimiseen. Minua vituttaa se että joku saatanan Krisse saa olla televisiossa. Arno Kotro vituttaa. Joka saatanan tv-ohjelma paitsi Anthony Bourdain vituttaa. PMMP vituttaa. Sturm Und Drang on paskaa. Minua vituttaa joku saatanan ääliö joka tappaa joukon muita ääliöitä ja sitten siitä syytetään paskoja videopelejä ja saatanan huonoja leffoja. Minua vituttaa kun kaikki on muiden vika vaan ei koskaan itsensä. Minua vituttaa ne vitun keski-ikäisen pässit jotka kaupoissa jäävät seisomaan keskellä käytävää. Minua vituttaa vaatimus kauppojen sunnuntaiaukioloista, mutta pomot itse eivät suostu pyhinä töitä tekemään. Minua vituttaa se että joku saatanan Alko menee sekunniksi kiinni ja suomi on hysteerinen. Minua vituttaa se, että omia asioita ei saisi korjata, koska ensin pitää ottaa muut huomioon. Minua vituttaa se että joku haluaa väkisin kertoa minulle salaisuuden, vaikka sanon ettei minua kiinnosta. Minua vituttaa vastata puhelimeen. Minua vituttaa joka saatanan puhelinmyyjä joka ei tajua sulkea puhelinta heti kun sanoo ei. Minua vituttaa se että jotkut ovat innoissaan facebookista, vaikka se on samaa paskaa uusissa kuorissa.
Minua vituttaa se että jotkut kuvittelevat minulla olevan joitakin vastauksia. Minä en tiedä paskaakaan mistään.

Minua vituttaa tämä saatanan blogin ulkoasu ja suurin osa sen sisällöstä.

Minua vituttaa se että kuuntelen tätä kirjoittaessani mielestäni hyvää musiikkia.

Minua vituttaa se että edellistä virkettä kirjoittaessani olin tuntevani saatanan déjà vu'n.
Minua vituttaa olla saatanan sarkastinen.
Minua vituttaa puhua paskaa.
Ja tiedättekö mitä?
Minua vitutti kirjoittaa tuo saatanan idioottimainen teksti.

Ja minua vituttaa maustaa saatanan paskaa saatanan kuvalla. Ja se olevinaan taas niin saatanan hauska.

Tätä taustoitti: Firestarter ost. (music by Tangerine Dream)