On hienoa kun pitää käsissään jotain ultimate special edition-levyä joka on käsin numeroitu, mutta onko sillä kuitenkaan enempää arvoa rahallisesti kuin se jokin parikymmentä neuroa joka sen alkuperäinen ostohinta oli. Välillä on hassua huomata jossain divarissa, että se joku vuoden '83 Ryhmä-X maksaa 35 neuroa, kun itse oli pitänyt kyseistä lehteä aina sellaisena, jonka kantta oli käyttänyt muistilappuna ja kirjoittanut tilauslappuun "osta maitoa." Nyt sitten sitä seisoo divarissa pitäen kyseistä numeroa käsissään ja ajattelee "olisiko se oma kappale pitänyt säilyttää muoveissa ja myydä vuosia myöhemmin moninkertaisella voittoprosentilla." Mutta miten sitä voisi kulloisessakin tilanteessa tietää mistä tulee tulevaisuudessa keräilijöiden himoitsema kultakimpale? Voisi tietenkin harrastaa Aku Ankoistakin tuttua tapaa ostaa kaikki liikenteessä olevat kappaleet, tuhota niistä kaikki paitsi yksi ja uskoa sen jäljelle jäävän kappaleen arvon olevan sitten huimaava. Mitä vähemmän olemassaolevia kappaleita on tarkoittaa usein jäljellä olevien hinnan nousua, mutta kuka olisi valmis maksamaan sen kohonneen hinnan. Ne kaksitoista jäljellä olevaa virheellistä postimerkkiä ovat oikeasti arvokkaita vain heille jotka ovat asiaan vihkiytyneitä. Muille ne 12 postimerkkiä ovat vain kiva juttu, mutta "en mä tosta tonnia maksais, ku eihän sillä voi edes korttia lähettää." Harvinainen on harvinainen kaikille, mutta sen harvinaisuuden rahallinen arvo on suuri vain asian harrastajille. Jos ostat sieltä divarista sen vuoden '83 Ryhmä-X:n 35:llä neurolla, niin luultavasti harkitset kahdesti onko se sopiva lehti luettavaksi pöntöllä istuessa, tai antaako sitä suklaasormiselle seitsemän vuotiaalle Toni-serkulle sotkettavaksi. Ehkä 35 € on hieman liikaa "vain" luettavaksi tarkoitetulle tuotteelle. Mutta sitten kun liikkeeseen astuu se Sonata Arctica-paitainen LARP-nörtti joka kutsuu itseään nimellä Tup The Terrible ja hän huomaa sen Ryhmä-X:n, niin hänelle se 35 € ei ole liikaa. Tup lukee kuitenkin lehteä korkeintaan kumihanskat käsissään. Tupille 35 € ei ole liikaa, koska hän ainakin uskoo lehden olevan oikeasti sen arvoinen, ellei jopa ajattele sen olevan alihinnoiteltu. Mutta Tup onkin harrastaja. Ja hyvähän se on, että jotkin asiat saavat ajan myötä arvostusta jossain muodossa,,, vaikka se nyt sitten tarkoittaakin että penskana liiduilla sotkemasi lehti maksaakin enemmän kuin mitä vuodessa ansaitset palkkaa. Mutta harvinaisuuksissakin on eroja. Se vuoden '83 Ryhmä-X:n harvinaisuus on siitä kiva juttu, että sitä ei ollut alunperin tehtailtu harvinaiseksi, vaan ajan myötä ne ovat vain pääosin kadonneet ja jäljelle on jäänyt vähäinen määrä tekemään niistä harvinaisia. Itse keräsin yläasteella sievoisesti rahaa juuri nörttiydelläni ja sen tuomalla huuhaainfolla sarjakuvista. Kävin säännöllisesti ostamassa erään Romsin romupuodista juuri Ryhmä-X:n ja muiden sarjakuvien ensinumeroita, joita jotkut äidit olivat muksunsa kasvettua ohi sarjakuvaiän mopoikään vieneet Romsille. Ja koska Romsilla ei tiedetty lehtien todellisia/kuvitteellisia arvoja, niin ostin niitä sieltä markalla tai kahdella, ja myin muutamilla kympeillä asiantuntevammille tahoille. Oi niitä aikoja.
Kun olet siellä Antiikkia Antiikkia-ohjelmassa kuulemassa, että se helvetin ruma Pöllöpatsas onkin 1200 neuron arvoinen, koska niitä ei ole muita olemassa,,, on se huisin kiva juttu. Sitten ovat kuitenkin juuri nämä jutut, joissa uudesta HIM:n levystä tehdään jokin spessuversio joita on vain 1000 kappaletta olemassa, niin sehän on jo syntyessään harvinaisuus. Ja varmasti sen HIM-levyn hinta nousee fanien keskuudessa kovin, mutta ei se ihan sama asia ole, koska se kyseinen levy tehtiin jo alunalkaeenkin harvinaisuudeksi. Ja miten se spessuversio sitten yleensä eroaa perusversiosta? Pahvikannet ja bonusbiisi. Ei tarvitse olla keräilijä arvostaakseen luonnollisen valinnan kautta tapahtuvaa harvinaistumista enemmän, kun tehtaassa tehtyä "harvinaisuutta." Yksi suurimpia harvinaisuuksia tehtaileva rahastaja on Valtion Rahapaja. Rahapaja teettää aina silloin tällöin juhlarahoja, joita se myy pahaa-aavistamattomille kansalaisille. Tai kuten Rahapaja itse asian ilmaisee "Numismaattinen tuotanto kattaa juhlarahat ja muut erikoisrahat, rahasarjat, rahakokoelmat sekä numismaattiset rahamitalit, joilla on myös keräilyarvoa." Tällä hetkellä juhlarahoja on yli 30 erilaista, joiden myyntihinta saattaa vaihdella noin kymmenestä neurosta useampaa sataseen (100 Vuotta Olympiahengessä-raha maksaa 495 €.) Osaltaan kyseisten rahojen arvoon vaikuttavat niiden valmistusmateriaalit kullanvärisestä maalista aitoon kultaan, tai vastaavaan ja tietenkin niiden painosmäärä. Yleensä kyseisten rahojen painosmäärät lasketaan kuitenkin vähintään sadoissa, joskus muutamassa tuhannessa. Jos siis sanotaan että Ere Kokkosen Juhlarahaa on Suomessa liikkeellä tuhat kappaletta ja jokainen niistä on saatu myytyä, niin Suomessa olisi siis tuhat ihmistä jotka uskovat kyseisen rahan olevan vähintään sen ostohinnan arvoinen ja uskonevat sen hinnan vielä nousevan siitä. Mutta jos sen haluaa myydä korkeaan hintaan, niin onko mahdollisissa ostajaehdokkaissa muita kuin numismaatikkoja. Rahojen keräilijöitä on maailmassa sen verran paljon, että mahdollisesti sen Ere Kokkosen juhlarahankin saa myytyä eteenpäin. Mutta hetkinen,,, eihän todellinen keräilijä myy keräämiään romuja eteenpäin, vaan säilöö ne etikassa kuolemaansa saakka ja sitten perikunta vie ne johonkin kirpparille verkkareiden ja VHS-kasettien kera.
Asian voi nähdä niin, että mitä tahansa saa myytyä jos löytää jonkun joka on valmis jotain maksamaankin. Joten vaikka tuote olisi niin harvinainen ettei sitä ole olemassakaan, niin ei sitä saa myytyä voitolla, taikka miinuksella jos ei ole ostajaa. Mutta vastaavasti kaikkea voi myydä voitolla, jos löytää oikean ostajan. Miten vain saada kysyntä ja tarjonta kohtaamaan oikealla tavalla? Sen kun keksii, niin eikun vaan perustamaan uutta halpahallimyymälää Suomeen, joka myy ylihintaisia tuotteita.
Rahapaja on teettämässä piakkoin kaksi uutta juhlarahaa Suomen markkinoille, 100 neuron ja viiden neuron. Kalliimpi juhlarahoista on valmistettu aidosta kullasta ja halvempi kuparinikkeliä,,, hyvin loogista. Kun kyse on juhlarahasta, niin sellaisen valmistaminen täyskullasta on myös hyvin loogista. Pitäähän juhlarahan olla juhlava myös muiltakin osin kuin siltä että siinä lukee jotain kuten "Ere Kokkonen Fan Club" ja valmistusmateriaali osaltaan symboloi kolikon arvoa. Miksi siis tehdä jokin viiden neuron kolikko? Kenen mielestä se olisi juhlava, siitä "Ere Kokkonen Fan Club"-tekstistä huolimatta. Määrällisesti tuota viiden neuron kolikkoa on tietenkin helpompi myydä, mutta vastaavasti sen todellinen ja symbolinen arvo on huomattavasti heikompi. Mutta viis siitä,,, parempi kysymys onkin, että miksi Rahapaja on katsonut aiheelliseksi valita juhlarahojen arvoiksi sata ja viisi neuroa? 100 kuulosta jykevältä ja "arvokkaalta," mutta viisi kuulostaa siltä, että sillä saa pitakebabin. Miksi ei 100 ja 50 neuroa? Tai, miksi tehdä niitä ollenkaan? Uudet juhlarahat tarkoittavat vain, että kohta tulee juhlarahamainoksia joita saa kantaa paperinkeräykseen. No, ainakin takan omistavat saavat sytykettä.
Ja tämä kaikki ihmiseltä joka ilmoitti levykauppiaalle haluavansa CMX:n uudesta levystä sen kirjaversion, tai ei ota sitä missään muodossa.
---------------
Suositellaan lukijoille katsottavaksi sarjaa nimeltä Heroes. Kyseessähän on tämä piakkoin Suomessakin alkava sarja joukosta ihmisiä, jotka huomaavat omaavansa yliluonnollisia kykyjä. Mukana ovat tietenkin ne perinteiset salaliitot ja muut paskat jotka tekevät Lostistakin niin sairaan tylsän sarjan, mutta Heroes tekee kaiken sopivalla itseironialla, että sitä jaksaa jopa seuratakin. Sarja sisältää hyvin paljon populaarikulttuuriviittauksia, että se juuri saattaakin minuun vedota niin kovin, että löydän siitä tarpeeksi kiinnostavia elementtejä. He jotka ovat lukeneet Watchmenin, osannevat arvostaa Heroesia. Ja Luojan kiitos, Heroes ei käsittele aihettaan yhtä siirappisesti kuin virkaveljensä 4400.
---------------
Sehän on yleisessä tiedossa, että William Shatnerin kasvot ovat Halloweenin Michael Myersin naamion pohja, mutta näemmä herra Shatner on toiminut myös mallina hautakivien koristeluihin. 

Tätä taustoitti: Goethes Erben -Das Sterben Ist Ästhetisch Bunt










Nyt on A Nightmare On Elm Street, Halloween ja Friday the 13th -sarjat käsitelty. Mitäköhän seuraavaksi?









