Tiberius

Olisitko valmis maksamaan satoja, ellei jopa tuhansia neuroja jostain sarjakuvan ensipainoksesta, tai postimerkistä jossa on painovirhe?

On hienoa kun pitää käsissään jotain ultimate special edition-levyä joka on käsin numeroitu, mutta onko sillä kuitenkaan enempää arvoa rahallisesti kuin se jokin parikymmentä neuroa joka sen alkuperäinen ostohinta oli. Välillä on hassua huomata jossain divarissa, että se joku vuoden '83 Ryhmä-X maksaa 35 neuroa, kun itse oli pitänyt kyseistä lehteä aina sellaisena, jonka kantta oli käyttänyt muistilappuna ja kirjoittanut tilauslappuun "osta maitoa." Nyt sitten sitä seisoo divarissa pitäen kyseistä numeroa käsissään ja ajattelee "olisiko se oma kappale pitänyt säilyttää muoveissa ja myydä vuosia myöhemmin moninkertaisella voittoprosentilla." Mutta miten sitä voisi kulloisessakin tilanteessa tietää mistä tulee tulevaisuudessa keräilijöiden himoitsema kultakimpale? Voisi tietenkin harrastaa Aku Ankoistakin tuttua tapaa ostaa kaikki liikenteessä olevat kappaleet, tuhota niistä kaikki paitsi yksi ja uskoa sen jäljelle jäävän kappaleen arvon olevan sitten huimaava. Mitä vähemmän olemassaolevia kappaleita on tarkoittaa usein jäljellä olevien hinnan nousua, mutta kuka olisi valmis maksamaan sen kohonneen hinnan. Ne kaksitoista jäljellä olevaa virheellistä postimerkkiä ovat oikeasti arvokkaita vain heille jotka ovat asiaan vihkiytyneitä. Muille ne 12 postimerkkiä ovat vain kiva juttu, mutta "en mä tosta tonnia maksais, ku eihän sillä voi edes korttia lähettää." Harvinainen on harvinainen kaikille, mutta sen harvinaisuuden rahallinen arvo on suuri vain asian harrastajille. Jos ostat sieltä divarista sen vuoden '83 Ryhmä-X:n 35:llä neurolla, niin luultavasti harkitset kahdesti onko se sopiva lehti luettavaksi pöntöllä istuessa, tai antaako sitä suklaasormiselle seitsemän vuotiaalle Toni-serkulle sotkettavaksi. Ehkä 35 € on hieman liikaa "vain" luettavaksi tarkoitetulle tuotteelle. Mutta sitten kun liikkeeseen astuu se Sonata Arctica-paitainen LARP-nörtti joka kutsuu itseään nimellä Tup The Terrible ja hän huomaa sen Ryhmä-X:n, niin hänelle se 35 € ei ole liikaa. Tup lukee kuitenkin lehteä korkeintaan kumihanskat käsissään. Tupille 35 € ei ole liikaa, koska hän ainakin uskoo lehden olevan oikeasti sen arvoinen, ellei jopa ajattele sen olevan alihinnoiteltu. Mutta Tup onkin harrastaja. Ja hyvähän se on, että jotkin asiat saavat ajan myötä arvostusta jossain muodossa,,, vaikka se nyt sitten tarkoittaakin että penskana liiduilla sotkemasi lehti maksaakin enemmän kuin mitä vuodessa ansaitset palkkaa. Mutta harvinaisuuksissakin on eroja. Se vuoden '83 Ryhmä-X:n harvinaisuus on siitä kiva juttu, että sitä ei ollut alunperin tehtailtu harvinaiseksi, vaan ajan myötä ne ovat vain pääosin kadonneet ja jäljelle on jäänyt vähäinen määrä tekemään niistä harvinaisia. Itse keräsin yläasteella sievoisesti rahaa juuri nörttiydelläni ja sen tuomalla huuhaainfolla sarjakuvista. Kävin säännöllisesti ostamassa erään Romsin romupuodista juuri Ryhmä-X:n ja muiden sarjakuvien ensinumeroita, joita jotkut äidit olivat muksunsa kasvettua ohi sarjakuvaiän mopoikään vieneet Romsille. Ja koska Romsilla ei tiedetty lehtien todellisia/kuvitteellisia arvoja, niin ostin niitä sieltä markalla tai kahdella, ja myin muutamilla kympeillä asiantuntevammille tahoille. Oi niitä aikoja.

Kun olet siellä Antiikkia Antiikkia-ohjelmassa kuulemassa, että se helvetin ruma Pöllöpatsas onkin 1200 neuron arvoinen, koska niitä ei ole muita olemassa,,, on se huisin kiva juttu. Sitten ovat kuitenkin juuri nämä jutut, joissa uudesta HIM:n levystä tehdään jokin spessuversio joita on vain 1000 kappaletta olemassa, niin sehän on jo syntyessään harvinaisuus. Ja varmasti sen HIM-levyn hinta nousee fanien keskuudessa kovin, mutta ei se ihan sama asia ole, koska se kyseinen levy tehtiin jo alunalkaeenkin harvinaisuudeksi. Ja miten se spessuversio sitten yleensä eroaa perusversiosta? Pahvikannet ja bonusbiisi. Ei tarvitse olla keräilijä arvostaakseen luonnollisen valinnan kautta tapahtuvaa harvinaistumista enemmän, kun tehtaassa tehtyä "harvinaisuutta." Yksi suurimpia harvinaisuuksia tehtaileva rahastaja on Valtion Rahapaja. Rahapaja teettää aina silloin tällöin juhlarahoja, joita se myy pahaa-aavistamattomille kansalaisille. Tai kuten Rahapaja itse asian ilmaisee "Numismaattinen tuotanto kattaa juhlarahat ja muut erikoisrahat, rahasarjat, rahakokoelmat sekä numismaattiset rahamitalit, joilla on myös keräilyarvoa." Tällä hetkellä juhlarahoja on yli 30 erilaista, joiden myyntihinta saattaa vaihdella noin kymmenestä neurosta useampaa sataseen (100 Vuotta Olympiahengessä-raha maksaa 495 €.) Osaltaan kyseisten rahojen arvoon vaikuttavat niiden valmistusmateriaalit kullanvärisestä maalista aitoon kultaan, tai vastaavaan ja tietenkin niiden painosmäärä. Yleensä kyseisten rahojen painosmäärät lasketaan kuitenkin vähintään sadoissa, joskus muutamassa tuhannessa. Jos siis sanotaan että Ere Kokkosen Juhlarahaa on Suomessa liikkeellä tuhat kappaletta ja jokainen niistä on saatu myytyä, niin Suomessa olisi siis tuhat ihmistä jotka uskovat kyseisen rahan olevan vähintään sen ostohinnan arvoinen ja uskonevat sen hinnan vielä nousevan siitä. Mutta jos sen haluaa myydä korkeaan hintaan, niin onko mahdollisissa ostajaehdokkaissa muita kuin numismaatikkoja. Rahojen keräilijöitä on maailmassa sen verran paljon, että mahdollisesti sen Ere Kokkosen juhlarahankin saa myytyä eteenpäin. Mutta hetkinen,,, eihän todellinen keräilijä myy keräämiään romuja eteenpäin, vaan säilöö ne etikassa kuolemaansa saakka ja sitten perikunta vie ne johonkin kirpparille verkkareiden ja VHS-kasettien kera.

Asian voi nähdä niin, että mitä tahansa saa myytyä jos löytää jonkun joka on valmis jotain maksamaankin. Joten vaikka tuote olisi niin harvinainen ettei sitä ole olemassakaan, niin ei sitä saa myytyä voitolla, taikka miinuksella jos ei ole ostajaa. Mutta vastaavasti kaikkea voi myydä voitolla, jos löytää oikean ostajan. Miten vain saada kysyntä ja tarjonta kohtaamaan oikealla tavalla? Sen kun keksii, niin eikun vaan perustamaan uutta halpahallimyymälää Suomeen, joka myy ylihintaisia tuotteita.

Rahapaja on teettämässä piakkoin kaksi uutta juhlarahaa Suomen markkinoille, 100 neuron ja viiden neuron. Kalliimpi juhlarahoista on valmistettu aidosta kullasta ja halvempi kuparinikkeliä,,, hyvin loogista. Kun kyse on juhlarahasta, niin sellaisen valmistaminen täyskullasta on myös hyvin loogista. Pitäähän juhlarahan olla juhlava myös muiltakin osin kuin siltä että siinä lukee jotain kuten "Ere Kokkonen Fan Club" ja valmistusmateriaali osaltaan symboloi kolikon arvoa. Miksi siis tehdä jokin viiden neuron kolikko? Kenen mielestä se olisi juhlava, siitä "Ere Kokkonen Fan Club"-tekstistä huolimatta. Määrällisesti tuota viiden neuron kolikkoa on tietenkin helpompi myydä, mutta vastaavasti sen todellinen ja symbolinen arvo on huomattavasti heikompi. Mutta viis siitä,,, parempi kysymys onkin, että miksi Rahapaja on katsonut aiheelliseksi valita juhlarahojen arvoiksi sata ja viisi neuroa? 100 kuulosta jykevältä ja "arvokkaalta," mutta viisi kuulostaa siltä, että sillä saa pitakebabin. Miksi ei 100 ja 50 neuroa? Tai, miksi tehdä niitä ollenkaan? Uudet juhlarahat tarkoittavat vain, että kohta tulee juhlarahamainoksia joita saa kantaa paperinkeräykseen. No, ainakin takan omistavat saavat sytykettä.

Ja tämä kaikki ihmiseltä joka ilmoitti levykauppiaalle haluavansa CMX:n uudesta levystä sen kirjaversion, tai ei ota sitä missään muodossa.

---------------

Suositellaan lukijoille katsottavaksi sarjaa nimeltä Heroes. Kyseessähän on tämä piakkoin Suomessakin alkava sarja joukosta ihmisiä, jotka huomaavat omaavansa yliluonnollisia kykyjä. Mukana ovat tietenkin ne perinteiset salaliitot ja muut paskat jotka tekevät Lostistakin niin sairaan tylsän sarjan, mutta Heroes tekee kaiken sopivalla itseironialla, että sitä jaksaa jopa seuratakin. Sarja sisältää hyvin paljon populaarikulttuuriviittauksia, että se juuri saattaakin minuun vedota niin kovin, että löydän siitä tarpeeksi kiinnostavia elementtejä. He jotka ovat lukeneet Watchmenin, osannevat arvostaa Heroesia. Ja Luojan kiitos, Heroes ei käsittele aihettaan yhtä siirappisesti kuin virkaveljensä 4400.

---------------

Sehän on yleisessä tiedossa, että William Shatnerin kasvot ovat Halloweenin Michael Myersin naamion pohja, mutta näemmä herra Shatner on toiminut myös mallina hautakivien koristeluihin.

Tätä taustoitti: Goethes Erben -Das Sterben Ist Ästhetisch Bunt

Picard

Seuraavaksi jotain ylettömän hölmöä.

Näin tämän jossain toisessa blogissa ja koska olen huomannut että tälläisiä löytyy myös muistakin blogeista, niin miksei...

Tosin olen pahoillani, etten enää muista mistä kyseisestä blogista juuri tämä malli oli otettu. Mutta who cares, sillä hänkin oli varmasti sen ottanut jostain muualta. Joten se siitä yksilöllisyydestä. Profiilini katsoneet varmasti saavat toistoa nyt käsiinsä, mutta koetetaan edes hieman muunnella totuutta.

---------------

Ikä : 29

Asuinpaikka : Porvoo (tarkemmin lähiössä)

Perhe : Hei c'mon, asun kissan kanssa

Ammatti : Kassatäti ja puoliammattimainen bullshittari

Hiusten väri : Vaaleanrusehtavat. Ihan kuin punastuneen tytön ruskaiset posket

Silmien väri : Sininen. Varokaa ettette uppoa niihin

Harrastukset : Looginen ajattelu... epäloogisesti

Näyttelijä : Christopher Walken, Gene Hackman, Bruce Campbell, ja varmaan maailmassa on heidän lisäkseen muitakin,,, en vain juuri nyt muista muiden olemassaoloa

Ruoka : Kaikki mikä ei juokse liian nopeasti, paitsi kala,,, puhun siis tietenkin jalallisesta kalasta

Elokuva : 2001, Tohtori Caligarin Kabinetti, etc. Hassua kyllä Caligari ei löydy juuri tällä hetkellä profiilini tiedoista, hmm,,,

Bändi : Depeche Mode, Talk Talk, Fields Of The Nephilim, etc.

Väri : Musta

Ohjelma : Star Trekit, Babylon 5, Black Books, Curb Your Enthusiasm, Seinfeld, Myytinmurtajat, etc.

Juoma : Rasvaton maito, jäätee, Pepsi Max

Hedelmä : Näillä houkutellaan lihaisammat ateriat puruetäisyydelle,,, niin ja banaani

Kirja : Jumalainen Näytelmä, Pahan Kukkia, Pariisin Ikävä, Oikeusjuttu, Please Kill Me, etc. Lukuisa joukko aivotoimintoa rappeuttavia sarjakuvia

Auto : Ei ole, ei tule

Kännykkä : En juuri nyt muista mikä olikaan puhelimeni merkki. Enkös minä siitä jotain aiemmin kirjoitanut? No, sen titteli on kuitenkin "Black"

Tuoksu : Tällä hetkellä joku Dailyn dödö... Tai siis tällä hetkellä se on suihkunraikkaus, mutta päivisin tuo jokin Dailyn dödö. Muuten se kelpaa mikä käteen sattuu,,, kunhan ei ole voimakastuoksuinen

Koru : Renkaat asetettuina korvissa oleviin reikiin.. ei kuitenkaan korvakäytäviin

Jääkaapissani on aina : Rasvatonta maitoa, tomaatteja ja vasta nyt itseasiassa tajusin, että myös salsakastiketta. Nyt on jotain pahasti vialla

Minusta tulee isona : Kokoni suhteen ei varmaan suurempia muutoksia enää tapahdu ja iän puolesta se mitä tapahtuu, olisi pitänyt jo tapahtua. Todennäköisemmin kuollut

---------------

Ei liene vaikea arvata, että minulla oli lievästi tylsää, koska tämän edes tein. Alkuperäinen tarkoitukseni oli kirjoittaa Juhlarahoista, mutta en sitten kirjoittanutkaan. Että siitäs saitte.

Battlecat!

Tätä taustoitti: Patrick Stewart & Emanuel Ax -Richard Strauss/Enoch Arden

EyeDolls

Eilen rakensin Jan'n kanssa keskustelun, joka muistutti minua tänään yhdestä vanhemmasta ajatuksenvaihdosta, ja jota jatkoin tänään osittain eri ihmisten kanssa. Eilen Jan ja minä ajauduimme säkenöivässä keskustelussamme Hädän Hetkellä-sarjan rakennemuutoksesta Popstarsiin ja Idolsiin. Rupesimme luettelemaan kyseisten kykykilpailujen voittajia ja huomasimme, että kyllä se maine on katoavaa. Totesimme nimittäin molemmat, että vaikka muistimme Hanna Pakarisen voittaneen ensimmäisen Idolsin ja Ari Koivusen kolmannen, niin emme millään saaneet aluksi päähämme kuka se keskimmäinen, eli toinen olikaan. Kyseessä oli kunniakoitos, joten emme saaneet ottaa konetta avuksemme, vaan se piti muistaa. Rupesimme sitten kokoamaan kokonaisuutta siten, että luettelimme järjestyksen heistä jotka muistimme. Keskustelu kulki jotenkin tähän tapaan.

Minä: "Okei, mä oon ihan varma että Idolseja oli kolme. Eka oli Pakarinen, kolmas oli Koivunen, mutta kuka oli toinen?"

Jan: "Ootsä ihan varma että Idolseja oli edes kolme. Nehän kulki Popstarsin kanssa vuoron perään ja eka oli Popstars."

Minä: "No mutt, jos eka oli Popstars, niin sittenhän sen järjestyksen olisi pitänyt olla Popstars-Idols-Popstars-Idols-Idols, sillä mä oon ihan varma ett' Idolseja oli kolme. Oliks Popstars muka ennen Idolsia, kun sehän olis voinu olla Idols-Popstars-Idols-Popstars-Idols."

Jan: "Popstarsistahan tuli se Gimmel ja Gimmelin levy on julkastu ennen Pakaraisen, joten sen täyty olla vanhempi. Ja miten me ei muka kumpikaan muistettaisi kuka se toinen Idoli oli, jos sellaista muka olikaan"

Minä: "Kyllä sellainen oli. Katotaan nyt. Pakarinen, ja silloin tuli myös leuka-Jani ja Antti Tuisku. Mitä muita nyt niitä onkaan? PMMP:n tytöt oli Popstarsissa, mutta PMMP:tähän ei kuitenkaan kasattu Popstarsissa. Sitten oli, okei, Gimmel, Indx, ne oli Popstarsista. Sitten oli se Christian Forss, Roni..."

Jan: "Kuka hittoo on Roni?"

Minä: "Se oli se Vietnamilaispoika joka kopioi Tuiskua."

Jan: "En mä mitään tollasta muista."

Minä: "No sellanen oli silti vaikk'et sä sitä muistakaan."

Jan: "Popstarsistahan tuli kolme bändiä."

Minä: "Miten niin? Popstars-ohjelmiahan tuli vaan kaksi."

Jan: "Niin mutt' silloin kun Indx tuli, niin samasta ohjelmasta tuli se Jane."

Minä: "Ai joo joo, niin oliki. Ekassahan ne kokos vaan yhden bändin ja toisessa kaks. Hitto ne katos aika nopeasti kartalta. Tai se yks' Jane-tyttöhän on kerännyt jonkinlaista meriittiä soolonakin. Sehän teki sen jonkun kesäbiisin joka on kuulemma tosi ärsyttävä. Mä en oo sitä kuullu kuin pätkän niissä mainoksissa joissa mainostetaan sitä kännykkä-äänenä."

Jan: "Mull on menny se ihan ohi korvien."

Minä: "No kuitenkin, miten se nyt oli. Pakarinen, Tuisku, leuka-Jani, Roni, Forss, Agnes..."

Jan: "Agnes kuulostaa ihan mummolta."

Minä: "Kyll' sä sen muistat?"

Jan: "Joo, sehän myi ihan kivasti."

Minä: "Pitäiskö se lausuu aGnes vai aNges? Vähän niin kuin maNgneetti, eikä maGneetti."

Jan: "Kuka sanoo maNgneetti?"

Minä: "Minä sanon... Hei, se oli joku Ilkka. Joo nyt mä muistan. Sehän sai kenkää levy-yhtiöltään, kun sen levyt ei myyny tai jotain. Eiks se halunnu esittää jotain isojen poikien ralleja tyyliin Junnu Vainio, kun levy-yhtiö halus sen laulavan jotain iskelmää. Sillähän oli kanssa kaksoisveli jonka kanssa se esiinty yhdessä kuten Matti ja Teppo."

Jan: "Ilkka. Kuka fuckin' Ilkka. Mä en oo koskaan kuullutkaan."

Minä: "On se surullista. Idolsin ja kaikki Big Brotherit ja tälläiset on sellaisia juttuja joita ei voi välttää."

Jan: "En mä oo ainakaan ostanut iltapäivälehtiä varmaan vuoteen."

Minä: "Niin ja sä kävelet lööppienkin ohi silmät kiinni."

Jan: "No en mä oo silti nähnyt."

Minä: "Mutt' sä tiedät mitä mä meinaan. Joku Idols-voittaja on sen hetken kovin uutinen jossain Suomessa ja kaikki lehdet on ihan täynnä sitä. Käännät mille tv-kanavalle tahansa, niin siellä mainostetaan kyseistä ohjelmaa ja tällästä. Joten miten voi olla mahdollista että edes me kumpikaan emme voi muistaa jotain tuollaista? Ett' se tyyppi katos kyllä tosi nopsaan. Mutta onhan se vähän pelottava ajatus, että tässä teille muksut uusi teini-idoli joka laulaa nyt jostain elämästä juoksuhaudoissa."

Jan: "Eipä tollasille voi oikein pitkää uraa ennustaa. Julkaistaan pari levyä nopeasti ja sitten kokoelma. Janeltahan tuli kaksisin levyä, mutta nythän..."

Minä: "Nythän se yks' Gimmeleistä on tehny jonkun soololevyn tai jotain."

Jan: "Niin, ennen kuin sä keskeytit, olin sanomassa..."

Minä: "Mutt' mun jutut on parempia."

Jan: "Niin se yks' englantilainen tyttöbändihän koetti comebackia, mutta saikin palkaksi kenkää levy-yhtiöltään."

Minä: "Joo, All Saints, eihän ne myyny mitään. Siinä Sugababesissahan tuntuu olevan kanssa keikkuvat istuimet, kun koko ajan joku on lentämässä ulos bändistä. Niin ja ajattele, että Spice Girls on tekemässä kanssa comebackia ja sitten ne sanoo että tää uus levy tulee olemaan sellaista vakavaa r 'n' b:tä. Eiks ne muka muista sitä Forever-levyä jolla ne koetti olla vakavia. Eihän sitä ostanut kukaan muu kuin minä. Mä muuten ostin sen Victoria Beckhamin levyn silloin kun se tuli. En ole tosin tainnut kertaakaan kuunnella läpi. Mutta kyllä spaissareilta odotetaan sitä wannabeetä ja girl poweria, eikä mitään Mariah Carey-vollotusta."

Jan: "Nehän on jo niin vanhoja akkoja, ettei se voi enää olla mitään girl poweria."

Minä: "No women poweria sitten. Mel C on varmaan ainoa joka on oikeasti saavuttanut soolona aiempaan verrattavissa olevaa menestystä originaalituotannolla. Gerihän sai kovan hitin aikaiseksi, mutta sehän oli coverbiisi."

Jan: "Mel C:n eka levy myi kyllä mullakin tosi hyvin."

Minä: "Mutta ajattele nyt kuinka kireen näköisiä ne kaikki on. Jos ne menee lavalle, niin nehän menee kaikki naps-poikki. Ei mitään joustoa."

Jan: "Mutt' en mä siltikään muista mitään Ilkkaa. Ett' mä oon valmis pistämään voimaan vaikka pienen vedon, ettei niitä Idolseja ole kuin kaksi. Noi Agnesit ja muut oli sitte samassa kisassa kuin Hevi-Ari."

Minä: "Lyödään vaan. Kun mä pääsen kotiin niin mä etin ne tiedot ja meilaan sulle. Mä lyön vaikka vetoa että sellainen Ilkka siellä välissä oli."

Kotona sitten tein kuten olin sanonut ja etsin seuraavat tiedot (kiitos Wikipedian):

"Ilkka Aaron Jääskeläinen (s. 10. marraskuuta 1979) on suomalainen poplaulaja, joka tuli tunnetuksi voittamalla television MTV3-kanavalla esitetyn Idols-kilpailun 18. joulukuuta 2005.

Diskografia

Albumit

-Vuosisadan rakkaustarina (2006)

Singlet

-Unohda en (2006) (Idols-voittobiisi)

-Soita

-Vuosisadan rakkaustarina

Videot

-Soita

Idolsia kolme kautta(2003, 2005 ja 2007)

Popstars kaksi kautta(2002 ja 2004)

eli tuon takia se laskutoimitus oli päin prinkkalaa. se ei ollutkaan vuorotellen, vaan idolsia tuli kaksi peräkkäin"

Jan'n vastaus oli lyhyt ja ytimetön:

"Joo ja mä olin varma että toinen popstars oli 2005. Levyt tuli, siis 2005. kuka fuckin' jääskeläinen ?"

Mutta tänään tein sen huomion, ettemme olleetkaan yksin tietämättömyyden pauloissa. Sillä kyselin muutamalta asiakkaalta ketkä olivat Idols-voittajia ja kaikki mainitsivat Pakarisen ja Koivusen voittajina. Ja jokainen muisti myös Antti Tuiskun saaneen starttinsa Idolsista, mutta yksikään ei muistanut Ilkka Jääskeläistä. ja kun ottaa huomioon Idolsin keräämän mediahuomion, niin on jokseekin yllättävää että vasta vuosi sitten levyjulkaisujensa perusteella esillä ollut medialemmikki on kadonnut kansakunnan kollektiivisesta muistista.

Ilkka, hang on.

Koko asia muistutti minulle seikan jonka eräs Tiimarin työntekijä kerran tokaisi, kun vitsailin jotain heillä myynnissä olevista Indx-levyistä. Hän sanoi ettei niistä pääse eroon edes antamalla niitä kylkiäisiä. Myönnettäköön, etten itsekään ottanut kyseisen laulupoppoon tuotosta vaikka olisin sen ilmaiseksi tuolloin saanut.

Idolsin kaltaiset ohjelmat luovat kyllä helposti räjähdysmäiseen suosioon nousevia akteja, mutta vastaavasti ne myös helpost luovat useasti uran joka loppuu nopeammin kuin uskoisikaan. Kaikki maailman Ilkka Jääskeläiset varmasti uskovat voittonsa ansiosta saavat itselleen täten loppuiän kestävän muusikon uran, mutta ajautuvatkin tilanteeseen, jossa vuoden päästä ei edes muisteta koko ihmisen olemassaoloa. Levy-yhtiöt ja muut rahastavat instanssit eivät varmastikaan suuremmin selittele, että "jos et myy hyvin, niin dumppaamme sinut." Levy-yhtiöiden kannaltahan Idols-ilmiöt ovat loistavia. Tehdään nopeasti rahaa ja ennen kuin asia ehtii kunnolla vanheta, otetaan esille jo toinen jolla tehdään nopeasti rahaa. Antti Tuisku on hyvä esimerkki tästä. Vaikka en Tuiskun esittämästä paskasta pidäkään, niin totean Tuiskun olevan täydellinen poptuote. Ikäväkseni kuitenkin ennustan ettei Tuiskun ura tule kauaa samanlaisena jatkumaan. Miksikö? Ongelma on Tuiskun kohderyhmä. Valtaosa Tuiskun faneista on pikkumuksuja ja pikkumuksut kasvavat isommiksi muksuiksi ja samalla siirtyvät musiikkimaussaan ns. "aikuisempaan" musiikkiin. Tällöin He eivät enää ole Tuiskun faneja. Ongelma on myös siinä, että Tuiskukin vanhenee ja uuden muksusukupolven silmissä Tuisku on vanha patu ja siksi ei sovi heille. Joten uudelle muksusukupolvelle on tarjolla taas uusi, nuorempi versio Tuiskusta. Joten saadakseen jatkuvuutta uralleen, on Tuiskun vääjäämättä muututtava "aikuisemmaksi." Ajatelkaa asiaa näin... Joskus muinoin Rolling Stones on ollut teinien musiikkia. Minusta Tuisku on kyllä suihkulauluäänestään huolimatta onnistunut poptuote ja minun puolestani musiikkikartalla on tilaa hänellekin, mutta muutosta vaaditaan. En tosin toivo, että Tuisku yllättäen julkaisisi levyn "Antti Tuisku Sings Tom Waits," mutta "Antti Tuisku Sings Marc Almond" voisi toimiakin.

Ahaa, siksi siis, että käytävä on kapea.

Tätä taustoitti: My Dying Bride -The Angel And The Dark River

Miksi?

Olen ollut hieman alamaissa viimeaikoina. Terveysongelmia. Mutta... Väliäkö sillä.

Olen siis kotona olessani vain maannut sängyllä ja tuijotellut piirrettyjä. Nyt kuitenkin päätin kerrata mielessäni koulunkäyntiäni ja samalla kirjoittaa sen ylös. Eli saatte seuraavaksi lukea ajatukseni sellaisena kuin se ajattelin. Mikä tarkoittaa hukkareissua.

---------------
Ala-asteella olin kuin kuka tahansa mauttomiin vaatteisiin pukeutunut 80-luvun kakara. Olin hyvä joissakin aineissa, huonompi toisissa. Äidinkieli, kuvaamataito ja liikunta olivat bravuurini ala-asteella. Olin jopa kiinnostunut pesäpallosta sen verran, että hetken pelasin sitä kakarajoukkueessakin. Kuudennen luokan läpäisin muuton vuoksi toisessa koulussa, Suomenkylän koulussa. Suomenkylän koulu oli kaupunkilaiskakaralle pelottava paikka, sillä kyseessä oli kyläkoulu. Yht'äkkiä sitä hyppäsi 30 kakaran luokasta luokkaan jossa oli yhdistettyinä aina kaksi luokkaa. Ja jokaista luokkaa oli vain yksi. Oli siis yksi ensimmäinen luokkaryhmä, yksi toinen luokkaryhmä, jne. Jotenka viides- ja kuudesluokka olivat yhdessä ja silti luokan koko oli alle 30 henkeä. Siellä oli kyllä ihan iisi fiilis ja opetus oli erinomaista johtuen siitä, että opettaja pystyi huomioimaan jokaisen oppilaansa. Ikävää siinä että joutui eri kouluun yhdeksi vuodeksi oli se, että kaverit jäivät vanhaan paikkaan. Olin siis yksin, kunnes tutustuin uusiin ihmisiin. Sinänsä hassua, että vaikka siellä oli paljon vähemmän ihmisiä, niin en siltikään enää edes muista kaikkia luokkatovereitani nimeltä. Tietenkin jos joku sanoisi että tuossa on hän ja hän, niin heti kaikki muistot palaisivat mieleen. Mutta ilman sellaisia tapahtumia, he ovat vain kaukainen muisto joka ei tunnu kovinkaan tärkeältä. Mikä ei tietenkään tarkoita, etteivätkö sen ajan muistot olisi tärkeitä, en vain muista niitä ilman ponnisteluja. Hölmöintä asiassa on se, että koulu sijaitsi noin kahden kilometrin päässä kaupungista, joten ei ihan takamailla oltu,,, mutta silti se tuntui siltä, kuin olisi walkaboutilla Australiassa. Yläasteen avulla palasin taas samaan ryhmään vanhojen ystävieni kanssa, mutta kuten monella yläasteikäisellä, koulu kiinnosti aiempaa vähemmän. Niin kuin se muka olisi ennenkään oikeasti kiinnostanut. Olin ihan surkea matematiikassa ja ruotsissa. Liikuntakaan ei kiinnostanut pätkääkään. Tein vain sen mitä tarvitsi läpi pääsemiseen. Kuvaamataito ja äidinkieli olivat edelleenkin kiinnostavimmat aineet. Stephen Kingin kirjoitukset olivat kiinnostavampia kuin jokin ruotsinkielen opiskelu. Olen aina pitänyt jotenkin aburdina, että ruotsi on pakollinen aine. On aivan liian yksinkertainen syy vedota siihen, että suomi on kaksikielinen maa. Mitä sitten, ei suomen tarvitsisi olla kaksikielinen maa. Ai sen takia, että Suomi on historiansa vuoksi kiitollisuuden velassa ruotsille? Sen perusteella Suomessa pitäisi puhua pakollisina kielinä niin monia kieliä, että Suomenkielen voisikin unohtaa siitä joukosta. No, mutta Suomi on kaksikielinen maa. Miksi emme opiskele Saamea? Eikö sen pitäisi olla Suomelle tärkeämpi kieli kuin ruotsin. No, mutta Suomessa on niin paljon ruotsinkielisiä että se on vain hyvä osata sitäkin kieltä. Suomessa on myös runsaasti Venäläisiä, mutta eipä se silti ole pakollinen kieli. Vietnamilaisia, Jugoslaaveja, etc. ruotsi on yksi kärpäsenpaska siinä joukossa. Mene jonnekin Haminaan ja huomaat että kyllä se Venäjänkielen osaaminen on siellä paljon tärkeämpää kuin jonkin ruotsin. Myönnän kyllä että on käytännöllistä osata eri kieliä, mutta minkään niistä ei tulisi olla pakollinen aine. Tai kuten koulussa sanottaisiin "ei koulua ole pakko käydä, " vaikka me kaikki tiedämme todellisuuden sanovan perään "onpas." Joka maassa ykkösprioriteetin tulisi olla sen maan kielen osaaminen ja kaikki muu on vain ekstraa. Opettele mitä kieltä haluat, mutta vain ja ainoastaan jos haluat. Kyse ei ole siitä, etteikö joidenkin kouluaineiden tulisi olla pakollisia. Matematiikka ja äidinkieli esimerkiksi tulisi pitääkin pakollisina yläasteen loppuun saakka. Yleissivistävien aineiden tulisi olla sellaisia, että jos kerran et muualta oppia saa, niin täältä ainakin. Mutta esimerkiksi kieliaineiden tulisi olla valinnaisia, aivan kuten puukäsityön, sillä siihen verrattavissahan se on. Mitenkä niin? Kumpikaan aine ei sinun olemassaoloasi helpota tai vaikeuta, jollet itse hakeudu tilanteeseen jossa se on tarpeellinen. Oli se sitten turistina olo, kaupan kassana työskenteleminen, tai uuden pöydän teko. Tärkeintä on kuitenkin ensin ymmärtää ympäristöäsi, ennen kuin jatkat siitä edemmäs. Tehdään siis ruotsista vapaaehtoinen aine. Miksi turhaan pelätä että sen suosio laskisi. Jos ruotsinkielen opettelun suosio laskee, niin se tapahtuu syystä. Koulussa kuitenkin ihmeen nopesti kaikki Saksankielen, etc. -kurssit täyttyivät, vaikka olivat vapaaehtoisia. Miksi siis ruotsinkielelle ei edelleenkin löytyisi opiskelijoita sen muututtua vapaaehtoiseksi? Tottakai sen aineen opiskelijamäärät laskisivat muutoksen tapahduttua. Aiemmin kun ei voinut valita, niin 30 ihmistä 30:stä opiskeli sitä. Jos saisi valita, niin 30 ihmistä 30:stä ei varmastikaan valitsisi ruotsia, mutta osa senkin valinnan tekisi. Niin kauan kun se on pakollinen, on helppo sanoa opiskelijamäärien olevan suuret. Kaikki saavat ansionsa mukaan ja jos ruotsinkieli ei saisi tarpeeksi kannatusta, niin syyttäköön itseään. Anteeksi, eksyin aiheesta. En siis ollut yläasteella kovinkaan hyvä oppilas. Tai, sanotaanpa asia toisin. Yläasteella en ollut kovinkaan motivoitunut oppilas. Ja yläasteen jälkeen hain kokkikouluun ja amiksen graafiselle linjalle. Kokkikoulu kiinnosti jonkin verran, mutta ei tarpeeksi jotta olisin sinne asti lopulta mennyt. Amiksen graafiselle hain koska opinto-ohjaajani oli hehkuttanut minulle, että koska pidän niin kovin piirtämisestä, olisi graafinen linja juuri minulle. Ei se minua kiinnostanut, mutta menin sinne kuitenkin. Jumalattoman tylsä reissu. Olin amiksessa noin puoli vuotta ja löin hanskat tiskiin. Mene sinne koska piirrät. Tosiasiassa päivät kuluivat siinä, että istuit noin 8 tuntia päivässä tietokoneen ääressä kirjoittamassa koodeja ja lopputulokseksi sait lukujärjestyspohjia, etc. Tämä tosin oli vuonna '94, että ajat ovat muuttuneet. Parasta amiksessa oli isotissinen englanninmaikka. Ai niin, englanninkieli oli myös yksi mieliaineistani koulussa. En kuitenkaan jaksanut apaattisena oloa koulussa kovinkaan pitkään. Saan olla apaattinen muuallakin, en tarvitse koulua siihen. Amisperiodin jälkeen olin välillä opiskelemassa joillakin huuhaakursseilla, työharjoitteluissa kirjastoissa ja päiväkodeissa. Tein nuorisotoimelle joitakin julisteita (joista maksettiin aivan liikaa) ja raahauduin vuodeksi Haminaan, Jamilahden kansanopiston kirjoittajalinjalle. Sitten ajauduin vahingossa kauppikseen. Olin alunperin menossa Kouvolan Muotoiluinstituuttiin kaikkien rastapäiden ja hennavärjäysten joukkoon, mutta ohikulkiessani ohi kauppiksen, päätin hetken mielijohteesta soittaa ovikelloa ja kysyä pääsisikö sisään. Rehtori pyysi minua tekemään omamuotoisen hakemuksen ja siinä sitten kirjoitin jotain huuhaata ruutupaperille ja annoin sen hänelle. Pääsinkö sisään? Opiskelin seuraavat kolme vuotta kauppiksessa, eli hylkäsin Kouvolan Muotoiluinstituutin. Se hetken mielijohde juontui kyllä osittain eräästä tytöstä, joka opiskeli tuolloin kauppiksessa. Aluksi olin kuitenkin hieman vastahakoinen kauppista kohtaan, sillä ajatelmani kyseistä paikkaa kohtaan oli aika perinteinen käsitys, että se olisi vain matematiikkaa. Kaikkea muuta. Kauppis oli aivan loistava paikka. Olin innoissani,,, siis niin innoissani kuin se vain minulle on mahdollista. Olin kaiken lisäksi hyvä oppilas ja paransin ainenumeroitani matematiikassa huomattavasti. ruotsissa olin edelleen paska, mutta nyt sentään ruusuntuoksuinen sellainen. Kauppis oli minusta jopa niin innostava, että olin menossa Heliaan heti seuraavana vuonna, mutta en mennyt. Hain myös kaksi kertaa sittemmin uudestaan Heliaan, mutta en siltikään mennyt. Joka kerralla olisin kyllä päässyt, joten kyse ei ole siitä etteikö minua olisi hyväksytty,,, en vain enää ollut kiinnostunut aiheesta. Ne kaksi muuta kertaa hain varmistaakseni itselleni jotakin muuta kuin jo mitä oli. Sain jo kauppiksesta kaiken mitä halusin saada kyseisestä alasta, en tarvinnut lisätodisteita. Samasta syystä en aikoinaan edes hakenut lukioon. Hittoako minä olisin sinne mennyt opiskelemaan jo opittua. Menköön lukioon he jotka haluavat vielä miettiä mikä kiinnostaa. Ei niin, etteikö lukiossa olisi paljon idealisteja, jotka oikeasti kuvittelevat lukion avulla muuttavansa maailman hiilidioksidipäästöjä, tms. Kaikki yläasteen jälkeiset koulut ovat kuitenkin täynnä heitä jotka menivät sinne ja sinne, vain koska jonnekin piti mennä. Uskon että onnistumiseni kauppiksen suhteen ei niinkään ollut juuri kyseisen alan ansiota. Kyllä se onnistuminen opinnoissa olisi voinut tapahtua muussakin koulussa. Yksi suuri tekijä joka auttoi sopeutumiseen kauppiksessa oli se, että minä valitsin sen ja valitsin sen silloin kun olin itse kiinnostunut opinnoista. Jos olisin mennyt kauppikseen suoraan yläasteelta, niin on hyvin mahdollista, että koulu olisi jäänyt kesken, samoin kuin kävi amiksessakin. En vain olisi ollut valmis lisäopintoihin. Olisin mennyt sinne vain koska se tuntui pakolliselta. Siellä välissä oli näitä armeijan välttelyitä, terapiaa, kaikenmaailman kursseja ja muuta roskaa, mutta tahdoin vain keskittyä enemmän opintouraani ja muu jääköön tälläerää sivulauseiksi. Kenties niihin palataan erikseen joskus muulloin. Olisinko valmis menemään vielä kouluun? Tuskin.. Olen uskoakseni löytänyt jo paikkani tässä todellisuudessa. Ei ole tarvetta muulle. Jos ette ole kiinnostuneita opinnoistanne, niin lopettakaa. Aina on muuta tarjolla. Poika Joka Paskoi Kassiin (on muuten todellinen henkilö) on aloittanut ja lopettanut yli tusinan kouluja, ennen kuin löysi oman alansa. Joten vaikka se voi välillä ottaa aikansa, niin oma istuimenne löytyy. Jos ei koulusta, niin jostain muualta.

Niin ja vaikka sanoin äidinkielen olleen yksi mieliaineistani, ei se tarkoita ettäkö olisin mitään oppinut. Älkää siis syyttäkö valtion kouluja teksteistäni.

Näin äsken mainoksen jostain jossa selitettiin kuinka kaupoissa on nyt näemmä jokin viiden tähden elokuvien alemyynti meneillään. Kyseisessä mainoksesa näytettiin muunmuassa sellaisia elokuvia kuin Musta Dahlia, Lucky Number Slevin ja (brr!) Wicker Manin remake. Viisi tähteä? Arvostelutaulukko on ollut varmaan 100 tähteä, silloin kaksi edellistä saattaisi saada viisi tähteä,,, mutta Wicker Manin remake jäisi sadan tähden taulukossakin miinuspuolelle.

Tätä taustoitti: Front 242 -Geography

Hirveä tuska ja suhteettoman suuri määrä sulkumerkkejä

Disclaimer: Osa saattaa olla paskapuhetta.

---------------

Sydäntäni painaa raskas taakka...

Olen suorittanut rikoksen.

Se oli silloin yläasteella (tai ainakin uskoisin sen tapahtuneen yläasteella. Jos olen väärässä niin älä menetä yöuniasi, kuten minä tein.) Kuitenkin, niin,,, yläasteella minä varastin (tai pikemminkin suoritin eräänlaisen petoksen) Citymarketista elokuvan, josta ironista kyllä, maksoin kassalla normaalin hinnan.

Olimme possemme kanssa liikkeellä (minä, Hessu, Ranta ja Kohonen) ja poikkesimme Citymarkettiin googlaamaan leffavalikoimaa (tuolloin googlaaminen tarkoitti tietenkin raivoisaa tujotusta. Oi niitä aikoja) ja huomasimme kauhistukseksemme, että alelaarissa oli pornoleffoja myynnissä (huomatkaa että tämä tapahtui aikana ennen dvd:tä ja nykyistä kovin sallivaa videolakia.) Se tuntui meistä jotenkin kovin oudolta, kun pornokasetteja ei ollut tuolloin pahemmin muualla tarjolla alan liikkeissä, kirppareilla ja divareissa. Divareissa pornot olivat tietenkin Gustave Dorén kuvittamia ja valmistettu savesta. Mutta nyt, silmiemme eteen avautui uusi irstas maailma ja se maailma tunnettiin nimellä Citymarket (tähän perään pitää kuvitella kuulevansa patarumpuja tyyliin Straussin "Also Sprach Zarathustra") Mutta miten pienet isosilmäiset kerubit voisivat pornoa ostaa, olivat ne sitten kuinka halpoja tahansa? Kassatäti ei varmaankaan antaisi noin 13 vuotiaiden ostaa mitään höyläämisestä kertovaa teosta, vaikka kyseessä olisikin remonttiopas. Onneksi tämä oli myös aikaa ennen Kwikcaseja (eli niitä läpinäkyviä muovikoteloita joiden sisään leffat ja levyt nykyään laitetaan,) jotenka sen kuin hivutimme muovinauhan irti (siis niitä yleensä sinisiä muovikiinnikkeitä, jotka muistuttavat lättänää narua ja niillä vedetään paketit kiinni. Can you dig it mään?) Ja sama toiminto tehtiin toiselle alelaarista löytyneelle kasetille, joka ei tietenkään ollut pornoa. Sitten vain äkkiä muiden huomaamatta vaihdoimme kasetit koteloista keskenään ja nauhat takaisin. Ajatushan oli, että nyt joku meistä (minä jos et vielä sitä tajunnut) voisi ostaa tämän viattoman muun elokuvan, jonka sisältä paljastuisikin yllättäen silkkaa "puhkun ja puhallan"-tavaraa. Tämä jokin muu elokuva oli muuten Paul Bocusen kokkausohjelma. Siinä sitä sitten muina miehinä ostin Bocusen kokkausohjeita samalla hinnalla kuin mitä pornokin olisi ollut, mutta julmasti ostin todellisuudessa tavaraa johon ikäni ei olisi mitenkään vielä riittänyt. "Sinä senkin moraaliton paska!" Mutta älkää huolestuko, sain rangaistukseni hyvinkin nopeasti. Possemme suuntasi tiensä jokirantaan ja siellä päätimme ihailla suuren rikoksemme hedelmää. Yllätykseksemme kotelon sisältä löytyi kuin löytyikin Paul Bocusen kokkauskasetti, eikä sinne vaihdettua pornoleffaa. Ilmeisesti suuri rikoksemme ei ollutkaan niin oivaltava kuin olimme ajatelleen, sillä näemmä joku muu oli tullut samaan tulokseen ja tehnyt vastaavan vaihdon aiemmin. Niinpä kohteenamme olleessa pornoleffan kotelossa oli jo samainen Paul Bocusen kasetti johon me sen vaihdoimme.

Kasetti löysi tiensä korkealentoisen heiton kautta Porvoonjokeen. Mikä oli virhe, sillä tajusin pian heiton jälkeen, että olisihan siihen voinut nauhoittaa jotain päälle. Eli itse kasetilla olisi ollut jotain hyötykäyttöä vielä Bocusekatastrofinkin jälkeen. Emme olleet kiukuissamme asiasta, sillä se oli sopivan absurdin huvittava, että se vain nauratti... Ja saihan siitä lievästi kiinnostavan anekdootin kerrottavaksi.

Niin ja nyt kun asiaa mietin, en olekaan kovin pahoillani että koetin ostaa pornoa toisissa kuorissa vain koska ikäni ei riittänyt. Sillä mitä hittoa ne pornoleffat alunperinkään tekivät jossain Citymarketin alelaarissa kaikkien Hakki-koirien ja Paul Bocusien joukossa? (Hakki-koiran muistan, koska hieman tämän jälkeen ostin yhden Hakki-koiran sieltä. Siinä oli jostain syytä suomenkielinen tekstitys ja täysin erilainen suomenkielinen dubbaus samassa kasetissa. Ja kaiken lisäksi sen taustalta kuului selvästi alkuperäinen englanninkielinen ääniraita.) Joten kenties asia onkin niin, että koska Citymarket tuolla toiminnallaan lyhensi lapsuuteni ja tyrkkäsi minut suoraan väkivaltapornoon, (hakkaan siis itseäni turpaan kun tumputan) niin Citymarket saisi pyytää minulta anteeksi. Heti huomenna menenkin puhumaan itse rakennuksella ja vaadin anteeksipyyntöä. Sillä se betonikolossi varmasti minusta sivarinkin teki. Joten älkää kiukutelko minulle, vaan Porvoon Citymarketille.

Niin ja sittemmin olen nähnyt joitakin Bocusen juttuja ja ihan mukavan oloinen kokki tuntuu olevan kyseessä. Että Paul, Westside!

Ja jos joku haluaa tietää joululahjatoiveeni, niin uudet korvikset voisivat olla ihan kiva juttu.

Kirottua! Tämä kaaos! Kirottua!

Tätä taustoitti: The Cult -Electric

Kuvittelen todellisuuden olevan tapahtumarikas

Xiomara, Xennypher, Xtina, Xatherine, Xusanna, Xeemu... Siis häh?
Ei huolta, katselet todennäköisesti jotain amerikkalaista tosi-tv-ohjelmaa. Varmaankin jotain Huippumalli Haussa-juttua.
Mitä vaatimuksia asetetaan henkilöille jotka hakevat todellisuuden vastaiseen tv-ohjelmaan? Hassu nimi, coolit harrastukset ja hullunkurinen hiusmalli.
Miksi kaikissa Selviytyjissä ja vastaavissa on aina yksi homoseksuaali mukana? Miksei kerrankin olisi niin, että kaikki paitsi yksi heistä olisi homoseksuaali? Kyse ei ole enää siitä, että vähemmistöryhmistä olisi otettava edes yksi henkilö mukaan, vaan siitä että käsikirjoitus vaatii jännitteitä luomaan yhden homon. "Mitä jos laitetaan samaan ryhmään yksi homo ja yksi punaniska." Jos Selviytyjien ja muiden ryhmien haluttaisiin olevan oikeasti sellaisia että ne edustaisivat kaikkia ihmisryhmiä, niin missä on hän reippaasti ylipainoinen, joka hengästyy puhuessaan? Ylipaino tuntuu olevan tosi-tv-ohjelmissa edelleenkin epämiellyttävä ilmiö. Eikä nyt puhuta mistään painonpudotusohjelmista, joissa luonnollisesti on ylipainoisia, vaan ohjelmista joissa väitetysti on monenkirjava joukko erilaisia ihmisiä. Nyt olisi helppo sanoa että eihän ylipainoisia kannata ottaa ohjelmaan jotka ovat fyysisesti rankkoja. Kun eihän nyt läskit pysy messissä kun pitää oopperataloa raahata sademetsän läpi (plussaa hänelle joka huomasi tuon popkulttuuriviittauksen alkulähteen.) Hyvä on, ei lihavia ohjelmiin joissa heidät äänestettäisiin kuitenkin pois koska heidän kuntonsa takia kustiin nurin jo ensimmäinen tehtävä. Vaikkakin jokainen ääliö varmasti tajuaa, ettei ylipaino ole yhtä kuin sairas. Mutta olkoon niin, ei Selviytyjiä ja Pelkokerrointa... Mutta entäpä Big Brotherit ja vastaavat? Nämä ohjelmat joissa joukko pissiksiä hengailee jossain sohvalla dokaamassa. Miksei näissä ohjelmissa nähdä ylipainoisia? "No kun he eivät vain sattuneet pääsemään tiukoista valintaprosesseista läpi." Hmm,,, yllättäen ylipainoiset eivät pääse vuodesta toiseen valintaprosesseista läpi, mutta yllättäen vuodesta ja ohjelmasta toiseen, joukko keskenään identtisiä "vittu mä oon kännissä"-ihmisiä kyllä pääsee. Kenties valintaprosessi onkin vain että kenen kuva on kaunein, tai hassuin. Siinä se onkin,,, onhan se mahdollista että sattuman oikusta asia on niin, ettei vain ole osunut kohdalle sopivia lihavia ihmisiä ohjelmaan. Mutta millä todennäköisyydellä löytyy aina per ohjelma juuri homoseksuaali? En tarkoita ettäkö se olisi mitenkään paha asia, mutta onhan se huomioitava, että tosi-tv-tilastojen mukaan homoja on enemmän maailmassa kuin lihavia. Kenties näin onkin. Enhän minä ole tavannut kaikkia maailman homoja ja lihavia, että osaisin sanoa kuinka monta kutakin on. Tosi-tv:n profiili edustaa väärällä tavalla suvaitsevaa liikettä. "Suvaitsemme kaikkia, paitsi heitä." Samahan se on onko jossain tosi-tv-ohjelmassa lihavia mukana vai ei. Kuten myös on sama ovatko esiintyjät kaikki tyttöjä tai poikia. Mutta on turha väittää kilpailijoiden edustavan kaikkia ihmisryhmiä, jos näin ei kuitenkaan tosiasiassa ole. Joku nyt voi huomauttaa, että onhan näissäkin ohjelmissa välillä lihavia mukana. Kyse onkin enemmän lihavuuden asteesta. Jos jossain Huippuanorektikko Haussa-ohjelmassa on joku omien sanojensa mukaan "isoluinen" tms. niin se ei ole sama kuin "kato mikä läski." Tai jos Selviytyjissä on lihava, niin onko hän lihava, vain lii-haa-vaa. Jos ihminen häpeilee paidan pois ottamista lihavuuden vuoksi, niin juuri näitä ihmisiä minä kaipaisin ohjelmiin mukaan. Silloin ohjelman ihmiset edustavat kattavammin ihmisiä, kuin jotain homogeenista kampaamoporukkaa. Ja niin samoin asiaan kuuluisivat kaikki ihmiset. Kaikenoloiset ja näköiset. Kyllähän tv:ssä olo varmasti tyhmentää ihmistä ja kiitos luovien leikkausten, saadaan suomen Nelson Mandelakin näyttämään idiootilta. Mutta on taatusti olemassa ihmisiä jotka voisivat tehdä tosi-tv-ohjelmista sellaisia että niitä jaksaisi seuratakin, koska kuvassa näkyy inhimillinen, oman arvonsa tunteva homo sapiens. Mutta kaipa se on valtaosan mielestä miellyttävämpää katsoa kuset housuissa naivia Duudsoneita, kuin oikeita ihmisiä. Tai, kenties asia onkin niin, että vitun idiootit ovat heitä todellisia ihmisiä ja kuvitteellista luonnollisuutta kaipaavat luonnottomia. Emme ole ihmisiä, vaan olemme hyper sapienseja.
Olkaa hyvät ja tehkää ohjelma jonka kuvaus tulee tässä:
Viisi miestä (Tapio, Jarmo, Pertti, Tuomo ja Mikko) ja viisi naista (Taina, Sari, Liisa, Anna ja Lotta.) Kaikki keskiluokkaisia, pimeässä rakastelevia heteroita, peruskoulun käyneitä K-kaupan kassahenkilöitä. Kuvataan kuinka he käyvät töissä ja tulevat kotiin. Istuvat television ääreen ja katsovat kuka Salattuja Elämiä, kuka 24:sta ja kuka Speden leffoja. Syövät muusia jauhelihakastikkeella. Harrastavat kirjallisuutta kuten Dan Brown ja Ilkka Remes. Ulkoiluttavat koiriaan, tilaavat postimyyntikuvastoista lakanasettejä ja välillä kuluttavat viikonlopun vuokraamalla elokuvan ja syömällä popcornia. Minä seuraisin tuota. Tavallisia ihmisiä, tavallisissa toimissa. Ei syödä kamelin kiveksiä tai muutakaan mukaraflaavaa, vaan ollaan vain kuten ollaan oikeastikin. Ei harrasteta parkouria, vaan kutomista. Ei ymmärretä Eraserheadia ja miksi pitäisikään, kun meillä kerran on Poliisiopisto. Joskus joku saattaa kutsua Tapiota Tapsaksi, mutta ei koskaan Tii-Treepioksi. Kenties meidän tulisi olla onnellisia siitä, etteivät kaikki ole hyväksyttyjä kaikkialla. Kuka muka haluasi nähdä Big Brotherin jossa talo on asutettu joukolla sarkastisia kusipäitä joiden kaikkien nimi on Teemu,,, paitsi sen yhden joka vaatii, että häntä kutsutaan nimellä Perseus. Haluatko nolata itsesi käyttämällä kömpelöä pseudofilosofiaa? Siteeraa minua ja sano
" todellisuus ei voi olla aistiharhaa, jos aistiharha on todellinen."
-Trentonoir
Ja haluatteko lukea jotain ylettömän loogista? Tietenkin haluatte. Joissakin digibokseissa on mukana scart-kaapeli jonka pituus on 30 cm. Ei liene ongelma jos televisiosi on 15 tuumainen. Ison television kanssa tuleekin ongelmia. No, kenties sen voi teipata teeveen kylkeen. Kuka lienee pituusrajoitteinen joka ajatteli 30 cm pitkän scartin olevan nasta juttu.
Ja eilen liikkeisiin lähetetty sähköposti kertoo omaa karua kieltään: "Lahjakortti on AINA normaalihintainen. Paitsi silloin kun mukana on jokin aleseteli." Näinhän se on. Elämme kovia aikoja, mutta onneksi päämme ovat pehmeitä.
Tätä taustoitti: The Fall -Shift Work

Kohtaamisia ja neroja

Eilen eräs vanhempi mieshenkilö kysyi olisiko meillä kotimaisia elokuvia myynnissä, kasetteina. Sanoin että siellä jonkin verran ja rupesin esittelemään niitä hänelle.

"Tässä on esimerkiksi tämä Cyclomania, joka on ihan onnistunut nuorisdraama. Tietenkin on Lomalla, kotimaista jännitystä. Niin ja sitten on esimerkiksi tuo Young Love, jota en todellakaan suosittele. Se ei ole mikään hyvä."

Luonnollisesti tämä herra otti elokuvat Lomalla ja Young Love.

Ja tämä tietenkin palautti mieleeni viime viikolla kokemani puhelun. Vastasin puhelimeen ihan perinteisesti sanomalla kuka vastasi ja minne oli soitettu. Linjan toisessa päässä oli ärtyneen oloinen ja laiskasti puhuva mieshenkilö. Kutsukaamme tätä henkilöä Tepoksi.

Teppo: "Nyt on niin,,, että,,, digiboksi,,, on pimeä,,, ei näy mitään,,, nii-in."

Minä: "Vai näin on asian laita."

Teppo: "Joo-o."

Minä: "Siis anteeksi, sanoitteko digiboksi?"

Teppo: "Joo-o,,, että jos sieltä,,, vois tulla,,, asentaja säätämään."

Minä: "Nyt en oikein ymmärrä, miksi soititte tämän vuoksi videovuokraamoon?"

Teppo: "Ai,,, vuokraattekste elokuvii?"

---------------

Pet Shop Boys totesi kappaleessa Too Many People että "I sometimes think that I'm too many people" ja siltä sitä välillä itsestäni tuntuukin. Kun olet töissä jossain jossa on vähäinen määrä myyjiä, tms. ja asiakasvirta on laaja, niin ihmeellisesti ihmiset oppivat tuntemaan sinut. Toisin kuin jossain Sokoksella, tai vastaavassa jossa on töissä lukuisiä myyjiä samanlaisissa univormuissa. Tietenkin niissäkin paikoissa oppii "tuntemaan" myyjiä, mutta ei samassa suhteessa kuin liikkeessä jossa on kolme tai neljä myyjää. Meilläkin sitä on oppinut tuntemaan lukuisia asiakkaita nimeltä ja heidän kanssaan tulee rupateltua niitä näitä. Ihmisiä jotka kertovat sinulla henkilökohtaisiakin asioita ja periaatteessa vain koska olet myyjänä palvellut heitä niin, että he näkevät sinut muunakin kuin vain "kiitos/näkemiin"-automaattina. Tuo luo myös väistämättä niitä henkilöitä jotka pitävät sinua tuttuna, vaikka et mielestäsi ole palvellut heitä yhtään sen intensiivisemmin kuin ketä tahansa muutakin asiakasta. Niinpä joudut puoliväkisin kuuntelemaan kuinka he kertovat lomamatkastaan jonnekin Lappiin ja säännöllisin väliajoin sanot "joo, tosiaan" ja nyökkäät välillä. Ei siinä mitään, kyseiset ihmiset ovat tietenkin mieluisempia asiakkaita, kuin he turpa rullalla ovat hyypiöt, joilta saat onkia joka sanan eri tavalla. Tulee tutuksi sellaisia ihmisiä jotka sisään tullessaan jo sinuttelevat sinua "moi Teemu, mitä uutta?" Et kuitenkaan oikeasti tunne heitä kuin työn kautta ja silloinkin et niinkään muuten kuin että olet myynnyt heille jotain.

Moni heistä asiakkaista jotka olettavat tuntevansa sinut, olettavat myös että sinä tunnet heidät. Ja he ovat oikeasti hämmentyneitä kun et muista nimeä. "Mitä? Et sä muista mua?"

Ja se on jännä tapa miten asiakkaita tuntee. Heidät nimittäin yhdistää johonkin tiettyyn paikkaan, eli tässä tapauksessa näet heidät tiskin takaa. Usein he, asiakkaat tervehtivät sinua kaupungilla ja sinä automaattisesti heilautat kättäsi vastatervehdykseen,,, mutta ajattelet "kuka ihme se oli?" Sitten kun näet tämän saman henkilön työpaikallasi, niin muistat heti kuka onkaan kyseessä. Mutta koska tunnet hänet hänet työsi kautta, niin yhdistät hänen kasvonsa nimeensä vain työpaikalla.

Hän tulee luoksesi ja sanoo "no moi Teemu. Mitä sä nykyään teet? Ootsä täällä töissä?" Ja sinulla ei ole hajuakaan kuka tuo henkilö on, mutta et viitsisi nolata niin häntä kuin itseäsikään osoittamalla muistamattomuutesi, vaan puhut niin kuin olisit hänen paras ystävänsä. Tilanteen loputtua kysyt kollegaltasi "kuka toi oli?"

Mutta asiakkaat tuntevat sinut ja tottakai näin on,,, loogista. Heille sinä olet yksi, mutta sinulle he ovat monta.

Opit kuitenkin näennäisesti tuntemaan lukuisia ihmisiä, joihin sinulla ei oikeasti ole mitään ystävyyslinkkiä. Rupeat kehittelemään teoriaa ystävistä, kavereista ja tuttavista.

Olen saanut useita hyviä ystäviä työni kautta,,, mutta myös useita tuttavia, joita en oikeasti haluaisi tuntea.

Mutta jos haluat heti jäädä myyjän mieleen, niin ole kusipää. Sillä huonot asiakkaat muistetaan samantien. Aivan kuten jos saat edes kuvitellusti huonoa palvelua, niin muistat sen aina ja muistat heti huomauttaa siitä. Mutta et ihmeellisesti muista niitä kahtasataakuuttakymmentäkolmea kertaa jolloin sait hyvää palvelua, et edes niinä kertoina vastannut takaisin myyjän sanoessa sinulle "moikka."

Huonot asiat muistetaan varmasti. Hyvää pidetään perusasiana.

Ja miksi ihmeessä jokainen vanha luokkatoverisi olettaa että muistat heidät samantien? Sieltä tulee se Katja joka oli ala-asteella samalla luokalla, puhumaan sinulle ja sanoo "moi muistatsä mua? Mä oon Katja. Me oltiin samalla luokalla silloin joskus." Ette samasta luokasta huolimatta liikkuneet samoissa piireissä. Ette kenties puhuneet silloin joskus kolmannella luokalla toisillenne sanaakaan. Ja nyt hänen pitäisi olla tuttu sinulle. Ei hän ollut tuttu ennenkään. Noin 30 oppilasta luokassa voi olla kuin punainen meri välissänne. Hakekaa joku Mooses apuun.

Ihmiset voivat tuntea sinut, vaikka sinä et heitä. He sanovat "toi on se mulkku sieltä ja sieltä." Voivat he myös sanoa "onks se kiva poika Teemu?" Sama se, et silti tunne kaikkia jotka tuntevat sinut,,, mutta voit tuntea ihmisiä, jotka eivät tunne sinua. Eikö ihmisen käsityskyky olekin ihmeellinen. Mutta kenet sinä tunnet oikeasti? Menet treffeille ja olet pieremättä, vaikka sitä tekisit kotona taukoamatta. Sieltä tulee mielestäsi hyvännäköinen naisasiakas ja heti äänesi madaltuu sinne smooth operatoriin. Pieniä rooleja ja naamioita.

Ja sitten se pikkutyttö tulee luoksesi kirjastossa ja kysyy "mitä musiikkii sä kuuntelet?"

---------------

Tätä taustoitti: Television -Marquee Moon

---------------

Seuraavana Miran tekemä syntymäpäiväkortti ja kuva jossa iloisena poseeraan kyseinen pipo päässäni. Katsokaa nyt ekstaattisen onnellista ilmettäni.

Kivi - Paperi - Suckset

Elämme kovia aikoja, vai mitä sanoisitte tästä:

"12.9.2007 06:48 Iltasanomat

Eväsleipä takavarikoitiin ruotsinlaivalla
Ei omia eväitä laivalle! Viking Cinderellalle pyrkinyt ruotsalainen Kaj Wahlberg joutui luopumaan voileivästään Tukholman satamaterminaalin turvatarkastuksessa viime lauantaina. Hän oli ystävineen lähdössä 20 tunnin Maarianhaminan risteilylle. Wahlberg kertoi järkytyksestään eilen ruotsalaisessa Expressen -lehdessä. Hänen mukaansa kaikilta tarkastuksen kohteeksi joutuneilta matkustajilta otettiin syötävät pois, ja heillä oli vain kaksi vaihtoehtoa: luopua eväistään tai syödä ne siinä paikassa.

Vikingin viestintäpäällikkö Johanna Boijer-Svahnström arvelee, että kyse voi olla liioittelusta.

- Jos kyse todella on voileivästä, hän toteaa.

Sinänsä tapaus sopii hyvin Vikingin säännöksiin. Yhtiö perustelee asiaa turvallisuudella.

- On ollut tapauksia, että jotkut ovat yrittäneet lämmittää ruokaa primus-keittimillä, Boijer-Svahnström kertoo. - Emme salli sellaista. Omia ruokia ei saa tuoda laivalle. Voisi sanoa, että jos tullaan risteilylle, syödään sitten siellä.

Boijer-Svahnström rauhoittelee matkustajia, että kaikkien matkustajien matkatavaroita ei edelleenkään aleta tarkistaa ruokalöydösten toivossa. - Teemme pistokokeita. Boijer-Svahnström huomauttaa, että laivalle ei saa tuoda myöskään alkoholia, aseita eikä ilotulitteita. Järein ruokailuvaruste, jota Vikingin laivalle on yritetty salakuljettaa, on jääkaappi täynnä ruokaa. Entä jos matkailijan tavaroista löytyy esimerkiksi muoviin käärittyinä kolme-neljä sämpylää vaikka illalliseksi tai aamiaiseksi?

- Risteily kestää illasta aamuun. Sinä aikana sämpylät menevät helpoksi vanhoiksi. Ja pilaantuneesta ruuasta syntynyt epidemia laivalla olisi meille painajainen, Boijer-Svahnström toteaa.

- Koska laiva kulkee merellä, turvamääräyksemme ovat tiukemmat kuin hotellissa, mutta lievemmät kuin lentokoneessa."

Sinänsä voisi ajatella, että eikö tärkeämpää olisi turvallisuussyihin vedoten takavarikoida ne Primus-keittimet, eikä jotain voileipää. Mutta ei,,, kantakaa vain olympiasoihtua mukananne, mutta älkää voileipää. Erinomainen seikka oli myös tuo, että koska risteily kestää koko päivän, niin sämpylät ehtivät pilaantua sen verran vahvasti, että vakava tautiepidemia on lähes varmaa. Mitä ihmeen sämpylöitä on Boijer-Svahnström syönyt, jos jo päivän aikana ne pilaantuvat huolestuttavan pahoiksi. Sinänsä Boijer-Svahnström on oikeasssa, että jos jokin ärhäkkä pöpö pääsee laivalla valloilleen, niin se kiertää nopeasti kaikki mukana olevat. Sillä eipä pöpöllä ole oikein muuta paikkaakaan samoiltavana. Ihan niin kuin kotona. Ensin sinä saat flunssan, sitten äitisi saa sen sinulta, sitten siskosi saa sen äidiltäsi ja lopuksi sinä saat flunssan äidiltäsi. Että ei se sämpylästä lähtenyt Ebola Zaire kaikkein mukavin kokemus olisi, minkä Ruotsin risteilyltä saisi. Niin ja tottakai se on vaarallista, jos joku kärventää makkaraa hytissään, mutta tosiaan, olisiko ennemmin syytä ottaa se ruuanlämmitinvekotin syrjään, kuin se itse ruoka. Syökööt saatana ruokansa kylmänä jos kerran on nälkä. Tärkein syy kuitenkin matkustajien eväiden takavarikkoon on se yksinkertainen seikka, että jos sinulla on omat eväät mukana, niin et kenties osta syötävää laivalta ja se olisi tulojen menetystä. Yksi Pertti ei vielä juustosämpylällään Cinderellaa kuivatelakalle aja, mutta annas olla kun muutama kymmenen Perttiä vie omat sämpylänsä mukana,,, siinä on jo jonkinverran rahaa kiinni. Eihän se nyt kivaa olisi jos Iltasanomien toimittajat suosisivat Iltalehteä.

"Svahnström huomauttaa, että laivalle ei saa tuoda myöskään alkoholia, aseita eikä ilotulitteita." Niinpä,,, vaarallista kamaa. Varmaan sämpylöillekin pitäisi laittaa ikäraja, että niitä ei ihan kuka tahansa saisi. Jos ne kerran ovat yhtä paljon haittaa aiheuttavia kuin juuri alkoholi, ilotulitteet ja aseet. "Varokaa, hänellä on kinkkuvoileipä!"

---------------

Jotain sarjastamme Oikolukija Seikkailee:

Hienointa ei ole tuo "sumoea," vaan että "puhumme Ruotsi."

Ja kyseinen ilmoitushan löytyy Ant Bully-elokuvan julisteesta

---------------

Tämän päivän Iltalehti uutisoi tuon saman voileipäkiellon ja vaikka sisältö oli muuten samanlainen, niin yksi mainittava seikka on sieltä otettava mukaan:

"Elintarvikekielto ei koske vauvanruokaa, ja erityisruokavaliota noudattaviakin satamissa ymmärretään. Boijer-Svahnström ei näkisi ongelmaa myöskään yksittäisissä hedelmissä ja pienissä välipaloissa, mutta...
- Hernekeittokattilaa ei saa tuoda, ei puolikkaita porsaita eikä mitään sellaista, mikä menee helposti pilalle."

Erinomaista... Se onkin varmasti näky kun joku roudaa mukanaan puolikasta porsasta.

Pertti: "Mul olis tää puolikas possu messissä."

Boijer: "Pahoittelemme, mutta ette saa tuoda puolikasta porsastanne laivalle. "

Porsas: "Olen syvästi loukkaantunut."

Boijer: "Joko jätätte porsaanne tänne, tai syötte sen ennen laivaan astumista."

Pertti: "Onks sul sinappii?"

Boijer: "Tietenkin meillä on sinappia, luuletteko että olette ensimmäinen puolikasta porsasta mukanaan kantava matkustaja."

Porsas: "Bon appétit."

---------------

Säännöt ovat sääntöjä.

---------------

Tätä taustoitti: Batman ost. (music by Danny Elfman)

Me olemme kolme kauhuikonia # 2

Edellisellä kerralla kirjoitin pääosin A Nightmare On Elm Streetista (kts. Me olemme kolme kauhuikonia) ja päätin myös käsitellä sarjoja Halloween ja Friday the 13th. Syyt miksi valitsin juuri nämä kolme sarjaa käsiteltäviksi löytyvät edellisestä kirjoituksestani, joten en viitsisi lähteä niitä nyt toistamaan.

Päätin kuitenkin erottaa kirjoitukset kahteen osaan paristakin syystä:

A) Elm Street-kirjoitus oli jo aika pitkä, joten olisi ollut kiinteää hulluutta lisätä sinne myös Halloween, sekä Friday.

B) Vaikkakin jokainen näistä kolmesta edustaa samankaltaista sarjakuvahenkistä kauhua, niin Elm Street eroaa Halloweenista ja Fridaysta niin, että se oli syytä ottaa omaksi osiokseen.

C) En jaksanut kirjoittaa eilen enempää.

Niin Halloween, kuin Fridaykin ovat perusidealtaan yksinkertaisia. Joku kulkee ja tappaa. Kumpaakaan sarjaa ei pidetä mitenkään älykkään kauhun edustajina, mutta minä koetan todistaa että molemmat sarjat sisältävät enemmän tarinaa, kuin päällisin puolin voisi uskoa. Osittain näidenkin sarjojen "huonoon" maineeseen vaikuttavat niiden lukumäärä. Kun elokuvasarja ylittää viiden jatko-osan määrän, niin lähes poikkeuksetta aletaan kaapimaan pohjamutia. Sitä yritetään tehdä joko agressiivinen muutos, tai vain toistetaan samaa vanhaa. Ja totta on, että monet Halloweenin ja Fridayn jaksoista olisi voitu jättää tekemättä. Mitä pidemmälle mennään, niin sitä halvemmalta näytetään. Nyt ei puhuta mistään massayleisön Piraateista, joiden budjetit kasvavat jatko jaksolta. Kauhuelokuvissa on vain tapana, että budjettia pienennetään ajan myötä ja se johtaa siihen, että hyvälläkin idealla rakennettu elokuva näyttää tahattomasti huvittavalta... ja hitto vie, monet asiat Halloweenissa ja Fridayssa ovat tahattoman hauskoja.

Friday the 13th on ollut aina altavastaajan asemassa Halloweenin rinnalla. Ei pelkästään siksi, että Halloweenia pidetään koko genren aloittajana. Ei pelkästään siksi, että Halloweenin ensimmäinen osa on yksi arvostetuimpia kauhuelokuvia. Ei pelkästään siksi, että ohjaajana John Carpenter on paljon lahjakkaampi kuin Sean Cunningham. Koska jos katsotaan molempia sarjoja kokonaisuuksina, niin molemmissa ensimmäiset osat ovat selkeästi erilaisia kuin jatkonsa (poislukien jaksot jotka eivät varsinaisesti kuulu sarjojen jatkumoon.) ja molempien sarjojen kehnous/hyvyys-aste on yhtälailla molempiin suuntiin kallellaan. Yksi suuri tekijä joka nostaa Halloweenia korkeammalle on itse elokuvan päähahmo Michael Myers. Michaelin rinnalla Jason vaikuttaa kömpelöltä dinosaurukselta, joka vain runnoo itsensä kaikesta läpi. Michael puolestaan selkeästi harkitsee tekonsa ja toimii suunnitelman mukaan. Mutta molempien kokonaistarina on enemmän kuin vain "olet isotissinen teinityttö, saat puukosta."

Joten aloitetaanpa Halloweenista.

Halloween.

Kuten Elm Streetin kohdalla, en käsittele tätäkään sarjaa vain ensimmäisen osan luomien sääntöjen perusteella, vaan katson koko tähänastisen sarjan mukaan kokonaistarinan. Mikä johtaa siihen, että joitakin epäloogisuuksia joudutaan tässäkin sarjassa unohtamaan, jotta jaksojen välinen juonenkuljetus pysyy raiteillaan. Ensimmäisessä Halloweenissa meille esitellään Michael Myers joka jostain tuntemattomasta syystä puukottaa seksiä harrastavan siskonsa hengiltä. Michael viedään mielisairaalaan josta hän aikoinaan karkaa ja palaa kotiinsa nimenmukaisesti halloweenina. Michaelin perässä seuraa häntä hoitanut lääkäri Loomis. Loomis toistelee silloin tällöin eräänlaisena mantrana sitä kuinka Michael on puhdas paha, eikä mitään muuta. Michael jahtaa ensimmäisessä elokuvassa erästä tiettyä lastenvahtia, Laurie Strodea. Emme saa tietää Michaelin motiiveja, hän vain on puhdasta pahuutta ja jahtaa siksi ihmisiä. Seuraavassa osassa selviääkin, että Laurie on todellisuudessa Michaelin sisko ja se selittää, miksi Michael nimenomaan jahtasi Laurieta. Koska Halloweeninen jaksot kulkivat päällisin puolin samalla tavalla aina, niin ne vaikuttivat toteutustensa vuoksi yksitoikkoisilta. Mutta kun oikeasti mietitään Michaelin motiiveja, niin tarina saakin enemmän syvyyttä. (Muuten, kolmososaa en tässä huomioi ja siitä lisää myöhemmin.) Valtaosa Halloweenin tarinasta kiteytyy Michaeliin ja siskoonsa Laurieen, mutta luonnollisesti kauhuelokuvaan kuuluu muitakin terrorin kohteina olevia. Jos kuitenkin seuraatte tarinan kulkua, niin Michael jahtaa vain sukulaisiaan. Kaikki muut kuolevat vain jos tulevat Michaelin tielle. Michael nimenomaan etsii vain omia sukulaisiaan tapettavaksi ja kysymys kuuluukin miksi? Itse olen järkeillyt asian niin, että Michael on eräänlaisessa kiirastulessa ja päästäkseen eteenpäin, on hänen katkaistava kahleensa. Ja tässä tapauksessa kahleet ovat Myersin suku. Mikä lie demoni, tai Jumalan käsky on ollutkaan, mutta selkeästi Michaelin tavoite oman suvun lopettamisessa on oman itsensä vapautus. Joten on mahdollista, että Michael joutuu kulkemaan maan päällä niin kauan, kunnes Myersin suku on lakannut olemasta. Michael tappaa rutosti populaa elokuvasarjan aikana ja tietenkin pääsyy siihen on tuottajien vaatimus ruumismäärästä. Mutta tosiaan, jos Michaelin liikkeitä seuraa niin hän on tiellä omaa sukuaan kohtaan ja muut ovat vain tiellä. Laurie ei ole Halloweenin jatkumossa yhtään muita Myersin sukulaisia tärkeämpi, vaikka muita useammin sarjassa esiintyykin. Jos muistatte niin kahdeksannessa osassa Laurie kuolee, joten joku olisi saattanut ajatella sen olevan Michaelin tarinan lopetus. Osassa seitsemän saamme kuitenkin nähdä, että Lauriella on poika jota ei kahdeksanen osan aikana muistella. Joten Myersin sukua on vielä jäljellä. Kahdeksannessa osassahan Michael palaa kotiinsa ja lahtaa joukon tositv-persoonia. Vaikkakaan nämä tositv-persoonat eivät edistä Myers-suvun lopetusta, niin he olivatkin vain heitä tiellä olevia. Michael tahtoi vain pitää pienen tauon, ennen kuin jatkaa matkaansa ja heti oli joku poppoo mennyt sotkemaan hänen kämppäänsä. Koska Michaelilla on selkeä agenda ja hän on täysin uppoutunut sen toteuttamiseen, on ymmärrettävää että Loomis näki Michaelin silmissä täydellisen pahuuden. Kuka tahansa opettaja olisi voinut sanoa, että jokainen päättökoettaan suorittava näyttää yhtä onttosilmäiseltä. Se missä Loomis näki puhtaan pahuuden, minä näen järkähtämättömän keskittymisen. Tämä kenties myös selittää sen miksi Michael pitää naamiota. Ei niinkään siksi että olisi cool, tai pelottava, vaan koska hän tuntee jonkinlaista syyllisyyttä. Michael ei ole valinnut tietänsä suvun sammuttamiseen, mutta koska se on tehtävä niin hän haluaa osoittaa tekevänsä sen osittain vastentahtoisesti. Siksi Michael on myös äänetön ja ilmeetön. Hänen on tukahdutettava tunteensa, voidakseen suorittaa missionsa. Joten Halloweenin todellinen pahuus löytyy muualta Myersin suvusta ja Michaelista on vain tehty yksi ilmestyskirjan pedoista.

En huomioinut Halloweenin tarinalliseen jatkumoon Halloween 3: Season Of The Witchia ja tätä tuoreinta Rob Zombien Halloweenia. Rob Zombien Halloweenia en ottanut mukaan siitä yksinkertaisesta syystä, että se on remake ensimmäisestä osasta ja ensimmäisen osan tarinallinen osuus huomioitiin jo kokonaisuudessa. Halloween 3: Season Of The Witch (joka muuten on pirun hyvä) onkin outo ilmestys koko sarjassa, sillä se ei liity millään tavoin Halloween-sarjaan sellaisena kuin me sen tunnemme. Halloween 3 ei ole edes New Nightmaren tai Jason X:n (käsitellään Friday-osiossa) kaltainen suunnanmuutos tarinassa, vaan ennemminkin Freddyn Painajaiset tv-sarjan kaltainen oudotus. Halloween kolmosen synty lähti siitä, että John Carpenter joka vielä tuolloin oli oikeasti mukana sarjan luomisessa, halusi julkaista vuosittain Halloween nimisen elokuvan jossa olisi joka kerta eri tarina. Nimi olisi yhteinen, sisältö ei. Halloween 3: Season Of The Witch kertoo pahasta halloween-naamioiden valmistajasta joka pistää markkinoille maskeja jotka muuttavat käyttäjänsä kasaksi sihiseviä torakoita, käärmeitä ja kaikenlaisia ökkömönkiäisiä. Elokuva on aika onnistunut outo kauhuleffa, mutta virheeksi selkeästi osoittautui sen kutsuminen Halloweeniksi ja oletus siitä, että se olisi saman todellisuuden tarina, kuin kaksi edellistä Halloweeniakin olivat. Luonnollisesti veitsenheiluttajaa odottavat muksut pettyivät ja Halloween kolmosesta tuli suuri kaupallinen floppi. Muut rahoittajat heittivät Carpenterin pihalle ja palasivat Michaelin pariin. Joten Halloween kolmonen jäi oudoksi yritelmäksi kauhun historiaan. Kuvitelkaa Tähtien Sotaa, jossa Luken, Leian ja muiden tuttujen hahmojen sijaan seikkailisi Kirk, McCoy, Sulu ja vieläpä animoituina hahmoina. Halloween kolme oli tuohon esimerkkiin verrattava muutos tarinaan. Itse kyllä pidän paljon Halloween 3: Season Of The Witchista, mutta en näe sen kuuluvan Halloween-sarjaan millään tavoin.

Friday The 13th.

Pinnalta katsottuna Friday on hyvin samanlainen sarja kuin Halloween, siinä että molemmissa jaksosta toiseen naamiohyypiö tappaa kiljuvia hyypiöitä. Mutta siinä missä Halloweenin Michael toimii määrätietoisesti, on Jason enemmänkin eksyksissä oleva poika etsimässä kotinsa lämpöä. Elm Streetin ollessa tietoinen huumorin käytössä, on Friday usein tahattomasti huvittava ja ymmärrettävästi niin. Friday sortuu liian usein itsensä luomaan "kiljuvia, alastomia naisia"-ansaansa. Friday-leffojen toteutukset ovat usein hyvin heikkolaatuisia niin näyttelijöiden, juonen, kuin ohjauksen kohdalta. Mutta Fridayssakin on oikea tarina kaikkien veristen tissien joukossa. Jasonin jääkiekkomaski-imago on niin käytetty, että moni sarjaan ensimmäistä kertaa tutustuva ei meinaa pysyä kärryillä kun selviää että tuo kyseinen maski tuleekin vasta kolmososassa kasvoille,,, ja siinäkin puolivahingossa. Fridayn tarinahan kulkee niin, että Jason on mongoloidilapsi joka on ollut Crystal Lakella olevalla kesäleirillä ja valvojien huolimattomuuden vuoksi hukkuu järveen. Luonnollisesti huolimattomuuden syy on siinä, että vuorossa olevat valvojat ovat olleet seksuaalisessa kanssakäymisessä toisensa kanssa, joka johtaa Fridayn juonikuvioon "harrasta seksiä, kuolet." Joten siinä mielessä Friday olisi syytä näyttää kaikille esipuberteetissa oleville muksuille. Crystal Lakella alkaa tapahtumaan murhia ja kansan keskuudessa kiertää huhu, ettäkö Jason olisi noussut kuolleista kostamaan kuolemaansa. Tosiasiassa murhien takana on Jasonin päällisin puolin leppoisalta vaikuttava äiti. Jasonin äiti syyttää leirin henkilökuntaa Jasonin ennenaikaisesta kuolemasta ja näyttää miten hautaan pääsee nopeasti. Äidin kuoltua nousee Jason ylös vetisestä haudastaan kostamaan äidin kuolemaa. Jasonin silmissä hänen äidilleen tehtiin vääryyttä, kun äiti tapettiin. Sillä äitihän vain puolusti poikaansa ja yritti saada oikeutta omalle menetykselleen. Jason toteuttaa aluksi äitinsä tahtoa ja kostaa sekä oman, että äitinsä kuoleman. Tehtyään kaiken tämän, ei Jason pääsekään lepoon, vaan jää kiertämään päämäärättömästi kotiseutujaan. Koska Jason ei tiedä muusta kuin tappamisesta, niin hän selkeästi rajoittuneella käsityskuvallaan uskoo sen olevan jotain joka täyttäisi äidin poistumisen aiheuttaman tyhjiön. Jason ymmärtää ettei ole kuin muut ja siksi verhoaa kasvonsa, aluksi säkkiin ja sitten kolmososasta alkaen jääkiekkomaskiin. Muut näkevät Jasonissa vain hirviön ja tämän paineen vuoksi, Jason sitten näyttää että jos hirviön haluatte, niin hirviön saatte. On muistettava että Jasonhan on vain ilman äitiä jäänyt pikkulapsi, jonka kehitys on myös pysähtynyt liian aikaisin. Se selittää Jason suhtautumisen seksiin ja kuolemaan,,, hän ei ymmärrä niitä. Koska hän muistaa äidin sanoneen että seksi on syntiä, niin siitä pitää myös rangaista. Kun Halloweenin Michael on suorittanut tehtävänsä, saa hän kokea rauhan, mutta Jasonille sitä ylellisyyttä ei ole suotu. Jasonin "silmä silmästä" ei tuonutkaan rauhaa, vaan jätti asiat seisomaan paikoilleen. Koska Friday on selkeästikin Halloweenin suosion myötä syntynyt sarja, niin Fridayn sisällöstä voidaan vetää jonkinverran yhtäläisyyksiä Halloweenin tarinan suuntaan ja siksi Fridayn sisällöstä ei löydy niin paljoa kerrottavaa. Friday on kärsinyt oudoista yritelmistä paljon. Jo nelososa nimettiin muotoon The Final Chapter, mikä oli hyvin noloa kun seuraava osa saapui. A New Beginningissa rakennetta koetettiin muuttaa niin, että Jasonin "henki" oli siirtynyt erääseen Jasonin kiusaamaan ihmiseen. Jason Livesissa koko edellinen osa unohdettiin, jopa niin selkeästi että henkilö joka osoittautui Jasonin eräänlaiseksi reinkarnaatioksi A New Beginningissa on Jason Livesin pääosassa,, ei kuitenkaan Jasonina. Tämän jälkeen osaan kahdeksan saakka Fridayt jatkoivat niiden todellista tarinaa, mutta jälleen osassa yhdeksän kustiin suohon. Jason Goes To Hellissa on tarinallisesti mielenkiintoinen jippo, siten että siinä koetetaan selittää mikä tekee Jasonista Jasonin. Tietenkin kyseessä on jokin paha henki, joka Jasonin kuollessa siirtyy seuraavaan ihmiseen ja sieltä seuraavaan, jne. Jason Goes To Helliin on otettu vahvasti mukaan Halloween-idea siten, että kuten Michael, nyt Jasonkin etsii sukunsa viimeistä. Kun ollaan osassa yhdeksän, niin tuo on jo mielenkiintoinen ajatus, mutta jatkuvuuden kannalta haitallinen. Niinpä osassa 10, eli Jason X:ssä siirryttiinkin Bride Of Chuckysta tuttuun kauhukomediamoodiin. Jason X on idealtaan juuri niitä jotka kuulostavat vitsiltä, sehän on kuitenkin "Jason avaruudessa." Jason X (joka muuten on hyvä elokuva) pelastaa itsensä sillä, että sen rakenne on selkeästi harkittu. Kun ei enää voida vain toistaa itseään ja saada kauhua aikaan, ilman että se huvittaa, niin tehdään rehellisesti komedia. Jasonistahan tulee muun muassa kyborgi X:n aikana, joten ei sitä kovin vakavissaan voi ottaa. Niinpä Friday-tarinan loogisuuden kannalta täytyy unohtaa jaksot 5, 9 ja 10. Muita jaksoja katsoessa näkee sen juonenkaaren jossa vahingosta syntyy kostoa, joka johtaa toiseen kostoon, joka johtaa itsensä etsimiseen ja ymmärryksen tavoitteluun.

Niin ja se tunnettu jääkiekkomaski? Jasonhan ottaa sen kolmososassa käyttöönsä vain koska saa sen avulla uskoteltua toiselle ihmiselle olevansa joku muu. Nyt on A Nightmare On Elm Street, Halloween ja Friday the 13th -sarjat käsitelty. Mitäköhän seuraavaksi?

En unohtanut...

Freddy Vs. Jason. Tässähän koetettiin palauttaa sekä Jason että Freddy kauhuhahmoiksi, komedian sijaan... Onnistumatta.
Tätä taustoitti: Children Of Dune ost. (music by Brian Tyler)

Me olemme kolme kauhuikonia

Noin minun ikäisilleni kauhuelokuvien ystäville suuria nimiä ovat Jason Voorhees, Freddy Krueger ja Michael Myers, sillä nuo hahmot dominoivat lapsuutemme kauhuelokuvia. Tottahan siellä oli Prom Nightit ja Child's Playt, mutta Elm Street, Halloween ja Friday olivat selkeästi tunnetuimmat ja parhaiten esillä myös Suomessa, jossa Fridayt olivat pitkään pannassa. Child's Playsta tuli massaväestön suhteen tunnettu vasta Bride Of Chuckyn avulla, kun sarja teki selkeän muutoksen kauhukomedian pariin. Ja Prom Night,,, edes Jamie Lee Curtis-fanit eivät muista kyseistä sarjaa ja miksi muistaisivatkaan, eihän niitä suomessa mitenkään hehkutettu. Mutta Elm Street, Halloween ja Friday ovat usein sellaisillekin ihmisille tuttuja, jotka eivät ole niitä nähneet. Itseasiassa moni saattaa uskoa nähneensä jonkin jakson kyseisistä sarjoista, kuitenkaan näkemättä yhtäkään niistä. Sillä niin Freddy, Michael, kuin Jasonkin ovat populaarikulttuurissa samalla tavalla tunnettuja, kuin McDonalds, tai Kaasi ovat. Viimeistään joka helvetin kehnon Scary Movien, tms. tekemät parodiat tunnetuista kauhuhahmoista, ovat tehneet myös nämä kolme Caballeroa tunnetuiksi muillekin kuin kauhuystäville. Kuten sanoin Freddy, Michael ja Jason dominoivat 80-luvun kauhukulttuuria ja nyt tahtoisinkin käsitellä jokaisen niistä sarjoista erikseen. Miksikö?

En pelkästään siksi, että itse olen kasvanut kieroon niiden avulla.

En siksi että ne olisivat hyvinkin tärkeitä aiheita puhuttavaksi.

Enkä vain siksi, että jokaista niitä on tehty useampi jakso, jotta niistä löytyisi paljon käsiteltävää. Ei. Nuo olivat ihan hyviä syitä minulle, mutta miksi kertoisin niistä, mutta en joistakin Romeron zombie-leffoista, tms. Kaksi pääsyytä ovat ne, että ne ovat samaa aihetta kolmella eri tavalla käsitteleviä sarjoja ja koska nykykauhuleffojen alennustilan rinnalla, jopa Freddy's Dead on kauhujen Casablanca. Totta on, että etenkin Friday ja Halloween muistuttavat toisiaan temaattisesti. Mutta nekin eroavat suuresti toisistaan ja ne erot tulkoon esiin omissa osioissaan. Se mikä on Elm Streetin, Halloweenin ja Fridayn suurin yhdistävä tekijä, ei ole mikään teinislasher, vaan se että jokaisen päähahmo on eräänlainen sarjakuvahahmo. Freddy on kauhun Hämähäkkimies. Freddy, Jason ja Michael eivät ole vain persoonattomia talonmiehiä murhankiilto silmissään, vaan kauhun supersankareita. Nyt kun puhun niistä elokuvista, niin huomioin ne tähänastisina kokonaisina sarjoina, enkä vain ensimmäisen elokuvan perusteella. Syy siihen on se, että on mahdollista ettei yhtäkään elokuvasarjaa aloitettu sillä ajatuksella, että niihin tulisi jatkoa. Joten jokaisen ensimmäistä osaa pitäisi ajatella osana joka aloittaa tarinan ja lopettaa sen. Näin kun ei tunnetusti ole asian laita, niin huomioidaan jokainen sarja kokonaisuutena. Jokaisessa sarjassa on joitakin eräänlaisia spinoffeja, joita ei lasketa mukaan, mutta niistä enemmän jokaisen omassa osiossa. Olen myös tiivistänyt jokaisen sarjan sisällön niiden olennaisimpiin seikkoihin. Johtuen siitä, että siellä on niitä jaksoja joissa sarja on koetettu lopettaa onnistumatta siinä. Joten suuriakin juoniepäloogisuuksia joudutaan kokonaisuuden kannalta unohtamaan, mutta huomioin niitäkin luonnollisesti sivuseikkoina.

Aloitetaanpa sitten Freddyn kautta, koska se erottuu Jasonista ja Michaelista parhaiten.

A Nightmare On Elm Street.

Freddy Krueger on ideana yksi kaikkien aikojen parhaimpia mitä kauhuelokuvaan on voitu luoda. Ajatus tappajasta joka kulkee unesta toiseen lahtaamassa uhrejaan ja saa lopputuloksen näyttämään luonnolliselta kuolemalta on loistava. Nukahdat, Freddy viiltelee sinut, mutta todellisessa maailmassa kuolinsyyksi merkitään sydänkohtaus, tms. Tai se kauhuelokuvien perinteinen "hän kuoli pelkoon." Tietenkään elokuvasarjan aikana tätä ei olla hyödynnetty kovinkaan hyvin, vaan liiaksi unimaailma on vaikuttanut elokuvien todellisuuden kulkuun. En ole koskaan oikein ymmärtänyt Wes Cravenin Freddy-luomuksen ulkoasua. Kun idea on sopivan pelottava, niin miksei Freddy ole ulkoisesti samanlainen? Craven on kyllä esittänyt loogisen selityksen Freddyn ulkoasuun. Craven on kertonut että ulkomuotonsa Freddy on saanut joltakin vanhalta mieheltä joka oli säikäyttänyt Cravenin ollessa vielä pieni poika. Siksi Freddyn palaneet kasvot eivät niinkään näytä kauhistuttavan pelottavilta, vaan enemmän psoriasiksesta kärsivältä vanhukselta. Freddyn vaatetuksen oli sanellut talonmiehen asu, jollainen oli ollut talonmiehellä jonka Craven oli kohdannut koulussa ollessaan. Joten Cravenin ajatus Freddyn ulkoasusta on looginen, mutta kauhuelokuvan kohdalla sen olisi voinut ajatella toisin. Varmasti moni ajattelee Freddyn olevan kammottavan näköinen ja taatusti Freddy pelottaa suurinta osaa pikkumuksuista jotka luvalla, tai luvattomasti katsovat Freddyn toilailuja. Mutta nyt kun katsotaan Elm Street-sarjan kehitystä kauhusta jonkinlaiseen kauhukomediaan ja takaisin kauhuun, niin Freddy pääosin näyttää enemmän höperöltä vanhukselta, kuin kauhistuttavalta unimurhaajalta. Uskonkin että Elm Street olisi sarjana pysynyt uskollisempana kauhulle jos Freddy-hahmo olisi suunniteltu ulkoasultaan toisenlaiseksi. Siksipä loppuun laitankin idean siitä, minkälaisen Elm Street-elokuvan vielä haluaisin nähdä.

A Nightmare On Elm Street kertoo lastentappajasta joka teknisen virheen vuoksi ei joudu vankilaan, vaan pääsee vapaalle jalalle. Turhautuneet, kostonhimoiset Elm Streetilla Kruegerin naapureina asuvat vanhemmat ottavat oikeuden omiin käsiinsä ja polttavat Kruegerin hengiltä. Kuoleman sijaan eräänlaiset unidemonit antavat Kruegerille mahdollisuuden elää ikuisesti unissa, mutta vain jos Krueger tuo demoneille ihmisten sieluja. Aluksi sarjassa annetaan ymmärtää, että Freddy tahtoo vain kostaa heille jotka hänet polttivat, tappamalla heidän lapsensa. Freddy ei siis pitänyt alueen vanhempien oman käden oikeutta oikeutettuna, vaan tahtoo kostaa kokemansa vääryyden. Kun viimeinenkin Freddyn alkuperäisistä kohteista on kuollut, on Freddylle keksittävä toinen syy jatkaa unissa eloaan. Luonnollisesti tähän otettin mukaan idea laajentaa veitsisormien kohteiksi kaikki Elm Streetin lapset, eikä vain Freddyn kuolemaan johtaneiden perimät. Tässä tuli mukaan erinomainen idea keinosta jolla Freddy voi jatkaa tappojaan. Freddy ei voi vain siirtyä kenen tahansa uneen omien halujensa mukaan. Vaan jonkun täytyy nimenomaan nähdä unta Freddysta, tai jonkun joka jo näkee unessa Freddyn, täytyy avata portti toiseen ihmiseen. Jos Freddy on minun unessani, niin päästäkseen sinun uneesi, minun täytyy nähdä unta sinusta ja näin Freddy voi siirtyä myös sinun uneesi. Ja kun Freddy siirtyy toisen ihmisen uneen, ei sitä porttia voida enää sulkea. Lopulta Elm Streetilla ei ole kuin yksi lapsi jäljellä, joten Freddy "lähettää" viimeisen lapsen hakemaan luokseen lisää uhreja ja tätä kautta Freddy voisi siirtyä taas eteenpäin. Sen seurauksena Freddyn luokse saapui hänen tyttärensä joka ei muistanut isänsä olemassaoloa. Kuten asiaan kuuluu, vain verisukulainen voi tappaa Freddyn lopullisesti. Sukulaisuus keinona tappaa oli selkeästikin vain yritys jälleen kerran lopettaa yksi sarja, jonka tuotto oli lähtenyt alamäkeen. Freddyn kaltaisen unitappajan olemassaoloa kun ei voida lopettaa, niin kauan kun unia nähdään, joten Freddy on loppumaton.

Tuossa käsiteltiin Elm Streetien osat ensimmäisestä kuudenteen. Osassa seitsemän (New Nightmare) Wes Craven silloisen postmodernin ajattelunsa (joka johti Sreamin kauhuparodiaan) avulla käänsi Freddyn maailman elokuvafiktiivisyydestä elokuvatodellisuuteen. New Nightmaressa Robert Englund esittää Freddyn näyttelijä Robert Englundia, Heather Langenkamp itseään, etc. Ja Freddy on vain elokuvien fiktiivinen hahmo, joka jotenkin herää ja tahtoo löytää tiensä todellisuuteen. Henki muuttuu lihaksi. Joten New Nightmare on elokuva elokuvassa, eikä täten suoranaisesti kuulu Elm Street-sarjaan. Vaikkakin New Nightmare huomioi Freddyn merkityksen populaarikultuuriin, niin yhtäläisyyttä aiempiin osiin sillä on suoranaisesti vain ensimmäiseen. Joten on olemassa joko A Nightmare On Elm Street 1-6, tai Nightmare On Elm Street 1 ja 7.

Elm Street synnytti myös tv-sarjan Freddyn Painajaiset (Freddys Nightmares), jotka eivät kuulu elokuvien Elm Street-maailmaan. Tv-sarjassa oli toisistaan irrallisia jaksoja kuten sarjoissa Hämärän Rajamailla (The Twilight Zone) ja Äärirajoilla (The Outer Limits.) Freddy-hahmo oli laitettu vain juontamaan sarjat, mutta muuten hän ei liittynyt niihin. Elm Street-sarja ei luonnollisestikaan ole täydellinen. Sortuminen omien sääntöjen rikkomiseen tapahtui jo kakkososassa. Siinähän Freddy pystyi liikkumaan vapaasti unimaailmassa, kuten myös todellisessa maailmassa. Joten siinä hukattiin yksi Freddyn perustekijöistä. Plussana kakkososalle luettakoon se, että siinä otettiin teiniseksuaalisuuden tutkimiseen rohkeasti homoseksuaalinen vire, jollaista ei juuri missään massayleisön elokuvassa uskalleta vieläkään käsitellä,,, ellei sitten kyseessä ole Robin Williamsin komedia. Kokonaisuuden kannalta Elm Street-sarjassa paljon on juonenkäänteitä joilla ei ole rakenteellista merkitystä, kuin kenties juuri niiden tapahtumahetkellä. Kyse on juuri näistä ideoista joissa paljastetaan yksityiskohtia Freddyn motiiveista, tavoista joilla Freddy voidaan tappaa, etc. Osan niistä joutuu unohtamaan, jotta koko sarjasta saisi kehiteltyä loogisesti kulkevan tapahtumajanan. Siksi aiemmin esittelemäni juonikuvio koko sarjaa varten "unohti" Freddyn kuolleen vähän väliä ja muita näitä juttua, joilla ei ole todellista merkitystä kokonaisuuden kannalta. On ymmärrettävää, että Elm Street-sarja sortui nopeasti efektimyllytykseen. Pitihän siitä unimaailmasta tehdä koko ajan edellistä näyttävämpi ja koska Freddysta tuli niin suosittu muuallakin kuin kauhupiireissä, oli Freddyn hahmosta tehtävä kuluttajaystävällisempi ja se johti tapaan jolla Freddy heitti läppää koko ajan. Uskon kuitenkin, että Elm Streetista ja Freddysta olisi vielä muuhunkin kuin komedian pariin (Freddy Vs. Jason) ja esimerkiksi New Nightmare yritti tätä,,, pahasti ontuen. New Nightmaressa Freddyn hattu poistettiin ja mukaan iskettiin nahkahousut, sekä pitkä takki. Mikä johti siihen, että Freddy näytti enemmänkin Village Peoplen jäseneltä, kuin pelottavalta unimurhaajalta. Itse olen enemmän tunnelmallisen kauhun ystävä, kuin visuaalisen oksennuksen, niinpä haluaisin nähdä uuden Elm Street-leffan jossa saisi muuten olla ihan sama tarina kuin aiemmin, Freddy tappaa nukkuvia. Unohdetaan tosin teinit ja laitetaan mukaan kaikki nukkuvat. Freddyn tulisi olla hiljaisempi, kasvojen ilmeettömämmät ja hänen tulisi olla enemmän pimeydessä oleva, kuin näkyvillä. Unimaailman tulisi olla myös pimeää. Pidin kovasti niistä tehdastunnelmista, että se tulisi jättää. Ja Freddyn tulisi toimia enemmän Viiltäjä Jackin tyyliin, kuin tehdä sielupitsoja Raybanit silmillään. Musiikkina mielummin suhinaa ja kolinaa, kuin mitään sen hetken trendirokkia. Ei niinkään mitään CGI-tapausta, kuin valoja ja varjoja. Tällä tavoin voitaisiin tehdä Elm Street-elokuva joka voisi olla "pelottava," sen sijaan että se olisi vain jotain popcornviihdettä.

Mutta otetaan ne visuaaliset jipot hetkeksi käsittelyyn ja kerronpa mitkä sellaiset ovat olleet mielestäni Elm Streetien parhaimmat:

1) Jogurttiportaat ensimmäisestä osasta.

2) Marionetti jonka Freddy teki kolmososassa.

3) Freddyn kasvot jotka ilmestyivät ensimmäisessä osassa kohokuviona seinästä.

4) Vesipatjan sisältä löytyminen nelososasta.

5) Romuautoplaneetta nelososasta.

Kuten sanoin, Elm Streetien pohjaidea on aivan loistava ja sarjalle kannattaa antaa mahdollisuus heidänkin, jotka ovat tottuneet nykyisiin kauhuelokuviin. Täytyy vain päästä eroon niistä ajatuksista, että nyt jo joillekin ne ovat vanhoja ja hitaita elokuvia. Ja täytyy myös unohtaa ne kaikki huonot puujalkavitsit. Täytyy nähdä Elm Streetit niiden idean pohjalta, ei niinkään täysin niiden toteutuksien.

Freddy Vs. Jason huomioidaan paremmin sitten tämän kertomuksen seuraavassa osassa, jossa käsitellään yhdessä Halloween- ja Friday the 13th-sarjoja. Siispä seuraavaan kertaan

"welcome to primetime bitch!"

Tämänkaltaisena suunnilleen minä näen Freddy Kruegerin. En kuitenkaan animaatiohahmona, tai edes näin kömpelön näköisenä. Vaan tarkoituksenani on osoittaa, että Freddyn tulisi olla tummempi hahmo ulkoasultaan.Joo joo, hiukset eivät oikein istu hahmolle joka on kauttaaltaan palanut, mutta se onkin peruukki.

A Nightmare On Elm Street

Halloween

Friday the 13th

Psoriasis

Child's Play

Prom Night

Tätä taustoitti: Stargate Atlantis ost. (music by Joel Goldsmith)

Me olemme teknologian ihmelapsi

Minusta televisio on hyvä keksintö, vaikkakaan sen sisältö ei kovinkaan usein ole sitä.

Minusta puhelin on hyvä keksintö, vaikkakaan hän jonka kanssa puhut ei aina ole sitä.

Ja näitä vastaavia keksintöjä joita pidän hyvinä ja jopa tarpeellisina on paljon.

Ja kyllä, minusta puhelimen mobileapparatusversio, eli tuttavallisemmin kännykkä on hyvä keksintö. Tottakai se ärsyttää, että kiitos kännykän, sinun tulisi olla aina tavoitettavissa. Jos et heti minuutin sisällä soita takaisin, niin oletetaan että olet suuttunut, tai muuta yhtä loogista. Mutta poislukien sen vituttavuudet, on kännykkä kuitenkin käytännöllinen keksintö. Ihan kuin radio-ohjattavat autot. Voit esimerkiksi linja-autosta soittaa kotiin ja ilmoittaa "mä oon siellä ihan just." Mikä loistava idea! Nojoo, mutta kuitenkin... On se kuitenkin hyvä, että kiitos kännykän, sinulla on ainakin mahdollisuus soittaa mistä milloinkin. Et ole sidottu vain paikkoihin joissa on (oli) puhelinkoppi, tai joudu kantamaan hirveää kaapelikerää mukanasi, jonka pää on kotisi puhelinpistokkeessa. Joten kännykkä itsessään on hyvä ja looginen keksintö. Sen sijaan kännykän evoluutio ei ole ollut kovinkaan tervehenkistä. Asia toimi hyvin sihen asti kun vanhasta NMT-Motorolan "salkusta" päästiin viimein oikeaan, yhdellä kädellä kannettavaan GSM-puhelimeen. Sitten tarina kulki sitä rataa, että ensin mietittiin mitä kaikkea sisältöä voi puhelimessa olla. Tuli Internetit, lukuisia pelejä, moniäänisyyttä. Kun koko oli jo tikkuaskissa, ei voitu enää koon kanssa pelleillä. Sisältömahdollisuudetkin alkoivat olla täynnä. Siispä rakennetaan puhelimeen kamera, tehdään siitä Gameboy-tyyppinen pelikone vaihdettavilla fyysisillä peleillä, rakennetaan jotain joka on kuitenkin vain pintakiiltoa. 3210:n jälkeiset puhelimet eivät ole tuoneet oikeasti mitään uutta enää markkinoille. Ja 3210:n ainoa oikea uudistus oli sisäänrakennettu antenni... Joku tietenkin varmasti korjaa, ettei sekään ollut ensimmäinen sisäisellä antennilla oleva kännykkä. Sen jälkeiset uudistukset eivät ole enää niinkään vaikuttaneet itse puhelimen päätoimintoon, eli puheluihin. (Niin ja jos joku ihmettelee, että miten se sisäinen antenni vaikutti puheluihin, ei ilmeisestikään ole koskaan käyttänyt niitä puhelimia joista joutui antennia aina nostamaan.) Värinäytöt ja moniääniset Crazy Frogit ovat varmasti ihan kivoja, mutta ne ovat vain ekstraa. Kamerapuhelin on ihan kiva, mutta niin olivat myös puhelin ja kamera erikseenkin. Huippudesignkuoret ovat nastat, mutta kun sen päälle laittaa kuitenkin Uniklubin tarran, niin väliäkö sillä millainen kuori on alla. Moni varmasti käyttäisi vielä vanhaa puhelintaan, jos puhelinvalmistajat vain antaisivat.

Tämä koko juttu tuli mieleeni siitä, että tänään minut pakotettiin siirtymään modernimpaan kännykkämalliin. Voisinkin kertoa koko kännykkäelämäni samantien. Minulla ei ole koskaan ollut lankaliittymää nimissäni, vaan ensimmäinen oma puhelimeni oli kännykkä. En muista koska kännykän hankin, koska en pitänyt sitä muuten tärkeänä, kuin että se olisi ihan kiva juttu. Ostin ensimmäisen puhelimeni käytettynä Soneran liikkeestä. En muista mallia, mutta se oli Nokian puhelin jossa oli ulkoneva antenni. Puhelin ei toiminut. Joten vein sen samantien takaisin Soneran liikkeeseen. Nokia hyvitti viallisesta käytetystä puhelimestani antamalla tilalle tuolloin uusinta uutta olevan Nokian 3210:n. Olin hyvin tyytyväinen, kyseinen puhelin on mielestäni ollut jo muotoilultaan cooleinta mitä on ollut olemassa kännyköiden maailmassa. Se oli sopivan pieni, mutta tarpeeksi iso. Siihen sai vaihdettua soittoäänen ja logon, mitä ei kaikista aiemmista malleista voinut tehdä. Siinä oli tärkeimmät toiminnot, soittaminen, vastaaminen ja tekstiviestin kirjoitus... Okei, standardikamaa. 3210 oli erinomainen puhelin, ja vielä tähän päivään asti samainen puhelin oli käytössäni. Ei siis ollut esiintynyt vikoja. En ollut kiinnostunut värinäytöistä ja moniäänisistä soittoäänistä. Ensin puhelimessani oli Batman-logo, mutta pian löysin Nine Inch Nailsin -logon (siinä oli vain laatikossa kirjaimet NIN, joista jälkimmäinen N väärinpäin) ja se logo pysyi loppuun asti puhelimessani. Aluksi kokeilin soittoäänenä Mike Oldfieldin Tubular Bellsia, sitten pian löysin Depeche Moden Strangeloven ja se pysyikin puhelimessani loppuun asti. Minusta ei siis tullut asiakasta Buumille, tai muillekaan ääniä ja kuvaa tarjoaville yrityksille. Sama se minulle on kuinka monta kertaa naapurin Pertti vaihtaa logoaan tai kuoriaan, mutta koska naapurin Perttejä on maailma puolillaan, niin se myös tarkoittaa sitä että puhelinvalmistajien kannattaa tehdä kännyköille pikaruokaa. Ja koska minä en ollut kiinnostunt peleistä, tms. (en muuten ole vieläkään pelannut matopeliä) niin en myöskään haikaillut uusimpien mallien perään... Mutta koska naapurin Pertti ja Pertin kolme miljoonaa Taina-serkkua kaikki halusivat taukoamatta vaihtaa puhelimiaan, kannattaa valmistajien muutella malleja edes hiukan vähänväliä. Mitä sitten? Niin, mitä sitten. Uudet mallit, jotka eivät ole niin kovin tarpeellisia ovat vieneet asian siihen pisteeseen, että sinun on "pakko" vaihtaa puhelinta, jos haluat käyttää sitä edes vain ja pelkästään puhumiseen. Jo muutama vuosi sitten puhelinliikkeissä minua kehoitettiin vaihtamaan puhelinta kun "ei kukaan noita enää osta." Mikä myös tarkoitti sitä, että jo silloin uuden akun löytäminen vaati muutamassa liikkeessä käyntiä. Puhumattakaan uusista kuorista. Yhden saatanan kerran pudotin puhelimeni ja heti kuori halkesi. Koetin etsiä uutta kuorta alan liikkeistä ja sain neuvoksi käydä kirppareilla. Hyvä kun eivät antiikkiliikkeeseen ohjanneet. Mutta totta se oli, kirppikseltä minä uudet kuoret löysin. Nyttemmin jo toimintansa lopettaneelta Eurokirppikseltä (ystävien kesken tietenkin Neurokirppis) löysin kolmet kuoret, joista kahdet ostin itselleni. Miksikö en ostanut niitä kolmansiakin, jos niitä kerran oli vaikea löytää? No perkele, niihin oli laitettu Marlborotarra kiinni. Sitten oli vielä se akkuongelma. No silloin muutama vuosi sitten, muutaman alan liikkeen läpi käytyäni, sain kuin sainkin uuden akun DNA:n liikkeestä. Hieman yli vuosi sitten iski taas tarve uudelle akulle. Sellainen oli jo vaikea saada aiemmin, entäpä tuolloin? Useammassa paikassa asialle naurettiin, kun "ei kukaan noita enää osta." Sain kuitenkin pitkän etsinnän jälkeen uuden akun. Ostamalla uuden käytetyn 3210:n. He kun vaihtavat käytettyihin puhelimiin uudet akut. Joten ostin sen käytetyn puhelimen, annoin itse puhelimen takaisin ja otin vain akun itselleni. Taisi tosin olla käytetty akku kuitenkin, sillä nyt se on viime aikoina vetänyt yhden puhelun aikana itsensä loppuun. Uutta kyseiseen malliin sopivaa akkua ei enää yksinkertaisesti saa, joten vastahakoisesti ostin uuden puhelimen. Mutta ennen kuin puhutaan uudesta puhelimesta, tahdon vielä hiukan kiukutella vanhan avulla. Eniten minua korpeaa, että kiitos kännyköiden semikehityksen, en saa muuten loistavasti toimivaan puhelimeen akkua vain, koska akkumalli on muuttunut. Se kuin joutuisi amputoimaan itsensä vyötäröstä alaspäin vain koska pikkuvarpaaseen sattuu. Akkumallikin on muuttunut vain taatusti siksi, että olisi pakko ostaa uutta sontaa itselleen. Ei, et saa käyttää toimivaa vanhaa puhelinta, kun kerran tarjolla olisi uusikin puhelin. Ooh! Niin kettutytöt, vapauttakaa akut minkkien sijaan.

Mutta niin, se uusi puhelin. Kriteerini uuden puhelimen hankintaan olivat:

A) Mahdollisimman vähän itselleni turhaa sälää. Väkisinkin puhelimessa on toimintoja joita en käytä, mutta valittavaksi pääsi puhelin jossa oli toimintoja joita en käytä vähiten. Ei siis kameraa, koska minulla on jo kamera. Etc.

B) Mahdollisimman askeettinen ulkoasultaan. Liian tyylitelty näyttää jo kohta vanhalta. Yksinkertainen on aina tarpeeksi hip.

C) Sopiva hinta. En halua maksaa puheenohjauslaitteesta ylihintaa. Mikään Picasson kierosilmäpuhelindesign ei saa nostaa puhelimen hintaa.

Lopputulos = Nokian 2610. Tai tuttavallisemmin Nokian Black. Mihin Satu totesi, että tietenkin ostan puhelimen jonka nimi on Black ja väritys yllättäen musta.

Pakko tosin myöntää että yksi syy Nokian puhelimen valintaan oli se, etten viitsinyt katsella muiden valmistajien valikoimaa. Nokian valikoima oli ensimmäisenä silmieni edessä, joten se sai luvan kelvata,

Nokian Black on kuin adoptiolapsi. Se ei ole omaa lihaa ja verta, mitä sitä on opittava rakastamaan, tai se vielä tukehduttaa minut tyynyllä nukkuessani.

Taakse jäivät Depeche Moden Strangeloven iloinen synapopsoundi ja tilalla uutta alkua kuvaamaan Nine Inch Nailsin masentavan suhiseva ja koliseva At The Heart Of It All.

... Enää tarvittaisiin joku joka soittaisikin minulle. Tai, mitä sillä on väliä kun se on äänettömällä kuitenkin koko ajan.

LEPÄÄ RAUHASSA

Senkin voisi tietenkin vielä kertoa, etten minä järin nautinnollista seuraa ole puhelimessa. Olen heitä jotka puhuvat tähän tyyliin "nnh," "joo," "yhy," "vain niin." Ja samanaikaisesti keskittyvät lehden lukemiseen, tms.

En myöskään pidä siitä, jos minulle soitellaan liian usein (hei c'mon, koska muka niin tapahtuisi?) Santtukin kerran soitti minulle kolmasti päivän aikana ja tiuskaisin sitten "hittoako sä koko ajan rimputat!" Kärsivällisyyteni ei ole siis suuri puhelimen suhteen,,, ja joidenkin ihmisten.

Minulla on myös kaksi tapaa vastata puhelimeen. Jos soittaja on tuttu, niin vastaan "joo." Jos en tunnista numeroa, tai kyseessä on vaikka duunijuttu, niin vastaan "Teemu." Tosiasiassa haluaisin vastata aina vaikkapa "miksi sinä minulle soitat? Enhän minäkään soita itselleni," mutta helpommalla pääsee sanomalla "joo."

Ai niin, tuo 2610 on rasittavan pieni. Liian agressiivisesti jos hengittää sisään, niin imaisee vielä koko puhelimen kiduksiinsa. Ja jos sitä ajatteli, että Tetriksen luoja on nero keksittyään pelin jossa putoaa palikoita... Niin se hyypiö joka on myynyt jollekin Nokialle idean kolikonheittopelistä se nero vasta onkin. Kuvitelkaa nyt tilannetta jossa jossain kokouksessa Pertti on sanonut "hei dudes, mull olis idea uuden kännykkämallin koukuksi. Laitetaan siihen peli jossa heitetään kolikkoa. Siin on 50% mahdollisuus, ett' siitä tulee klaava... tai kruuna."

Tätä taustoitti: Philip Glass -Heroes Symphony

Me olemme Aivovauva

Sanotaan että ihminen käyttää keskimäärin noin 10 % aivokapasiteetistaan. Se saa miettimään, ovatko ne loput edes käytettävissä olevaa. Vaikka sitä ei jossain aivokuvauksessa näkisikään, niin mahtavatko ne loput 85-90 % olla vain surkastunutta materiaa. Ei niin ettäkö siellä olisi kallon sisällä jokin staattisessa tilassa oleva kuolio, vaan niin että vaikka jokin scientologia tai vastaava yllättäen avaisi juuri sinulta loputkin aivoista toimivaksi osaksi itseäsi, ja sitten huomaisitkin ettei mikään muuttunut.
Et osaa levitoida.
Et omaa pyrokinesiaa.
Et osaa keskustella telepaattisesti.
Se loput noin 90 % onkin vain ja ainostaan tyhjää tilaa. Saat aivotoiminnan nostettua 100%-tasolle, mutta voitkin käyttää vain sitä samaa 10%, sillä lopuilla ei olekaan mitään virkaa. Joten tuossa tapauksesssa ihmisen käyttäessä kymmentä prosenttia, hän tosiasiassa käyttääkin sataa prosenttia. Sillä ei ole muuta kuin se kymmenen, jonka kuvitellaan olevan kymmenen, mutta se onkin sata.
Can you dig it?
Niin kauan kun emme pysty käyttämään sitä sataa lasissa, niin emme tietenkään tiedä miten se vaikuttaisi. Mutta jos asiaa ajattelee niin, että jos olet makaamassa sängyssä puoli elämää, niin lihakset surkastuvat, saat makuuhaavoja, etc. Niin eikö olisi loogista että aivoille voisi käydä vastaavasti.
Joten aikuiselle koko aivokapasiteetista ei olisikaan mitään hyötyä, mutta jos jostain saataisiin vauva joka pystyy jo syntymästään asti hyödyntämään kaiken aivoistaan, niin sitten voisimme nähdä miten koko aivojen käyttö vaikuttaa ihmiseen ja mahdollisesti ympäröivään todellisuuteen. Tämä aivovauva saattaisi jo kolmen kuukauden ikäisenä hallita maailmaa. Älä pottuile isoaivovauvalle, tai hän heittää sinut seinälle aivoenergiallaan. All hail aivovauva! Koska vauvan aivot ovat vielä kehitysasteella, niin tätä aiemmin kuvittelemaani surkastumaa käyttämättömyyden vuoksi ei ehtisi vielä syntymään ja jos olisi mahdollista ottaa kaikki käyttöön, niin se pitäisi saada jo vauvalla käyttöön. Ja jos oletetaan että että vauva joka saa esiin kaiken aivoistaan, saisi oikeasti science fictionista tutut telepatiat, pyrokinesiat ja muut,,, jotkut ihmeen pyropatiat. Ja jos oletetaan että näitä geenijumalavauvoja olisi vain yksi olemassa, niin valloittaisiko tämä vauva maailman. Sanotaanhan että valta turmelee ja täydellinen valta turmelee täydellisesti. Aivovauva saattaisi osoittautua niin suureksi uhaksi maailmalle, että sellaisen olemassaoloa ei voisi sallia. Mutta voisiko vallanjanoisen aivovauvan verenjanoa estää, tai sammuttaa? Jos aivovauvan potentiaali ei jäisikään minkään hiton telekinesian varaan, vaan kaiken aivoistaan irti saava vauva olisi omnipotentti. Vauva tietäisi kaiken maailmassa olevan jo ennen kuin se ehtisi tapahtumaan. Mikään ei voisi tällöin estää vauvaa kuin vauva itse. Ja jos tämä yksi aivovauva ei olisikaan ainoa aivovauva, vaan jossain laboratoriossa olisi kehitelty useampia aivovauvoja. Meillä voisi olla legioona aivovauvoja, joista jokainen on vallanjanoinen ja kukaan heistä ei suostuisi jakamaan valtaansa. Aivovauvat kehittelisivät ohjusmuurejaan ja kylmä sota olisi jälleen realiteetti (mitä se kyllä on oikeastaan nytkin.) Ei siis olisi kenties kannattavaa saada ihmisiä käyttämään kaikkea aivoistaan, jos kerran ahneus ei olekaan niinkään luonteenpiirre, kuin aisti. Todennäköisempää on kuitenkin se, että jos kaikki aivoista saadaan käyttöön, niin se on vain kuin asentaisi dvd-soittimen ja tv:n väliin pidemmän scart-johdon kuin aiemmin. Mikään ei toiminnoissa muutu, johto vain on pidempi.
Mutta palataanpa alkuun ja sanotaan että ihminen käyttää keskimäärin noin 10 % aivokapasiteetistaan, niin mikseivät kaikki ihmiset voi edes käyttää sitä määrää? Siinä ilmeisesti on valtaisa ero käyttääkö yhdeksän prosenttia mahdollisuuksistaan, vaiko kymmenen. He yhdeksän prosenttia käyttävät eivät osaa edes ottaa dvd-levyä kotelosta rikkomatta sitä "öö, tyhmä kotelo!" Niin ja se levyn peilipuoli ei ole käsipyyhe.

OLET VALLASSANI

Me, Myself and Eye

Joku on kenties saattanut huomata, että minä usein kirjoitan asioista niin, että saan itseni jotenkin mukaan niihin. Se on vain harhaa, niin ei ole koskaan tapahtunut. Mutta jos niin sattuisi tapahtumaan, että kirjoittaisin itsestäni ja se aiheuttaisi inhon väreitä, niin ei huolta,,, inhottaa se minuakin. En kuitenkaan ainakaan rehellisesti myönnä olevani egoisti. Totean vain että on aina helpointa puhua asioista joista oikeasti tietääkin jotain ja vaikka minuus on suuri musta aukko, josta ei koskaan tiedä mitä löytää,,, niin uskoisin kuitenkin tietäväni itsestäni enemmän kuin muut. Vaikka varmaan joku muu kuitenkin minut paremmin tuntee, kuin minä itse.

Miksi joitakin ihmisiä ei vain voi sietää? Sinun ei tarvitse tietää hänestä mitään muuta kuin että hän on olemassa ja siltikään et pidä hänestä. Näet sen hepun päivittäin vaikkapa työmatkalla ja jokin hänessä ärsyttää. Et tiedä hänestä mitään,,, nimeä, tai muutakaan. Hän on vain joku, joka jostain kumman syystä käy hermoillesi. Onko syynä se että hänellä on Eminem-paita? Onko syynä se että hänen hiuksensa ovat korvien päällä? Joitakin julkkiksia etenkin on helppo inhota, sillä heidän sinun kohdallesi tuleva elämä on rajattua. Ja jos tuohon tiivistelmään julkkiksen elämästä ja luonteesta tulee esille jotain, pientäkin, joka suututtaa,,, niin se on helppo olla pitämättä kyseisestä ihmisestä laisinkaan. Et voi kuitenkaan tutustua jokaiseen ihmiseen niin, että oppisit oikeasti tuntemaan hänet. Niinpä helposti sinulle jää se yksipuolinen kuva kyseisestä ihmisestä... Oli se kuva sitten negatiivinen, tai positiivinen. Tietenkin jos pääsisit lähietäisyydelle ja tutustumaan kyseiseen ihmiseen, niin saattaisit saada ihmisestä jota inhosit elinikäisen ystävän... Pelottavaa,, eikö.

Pidät Matti Vanhasta harmaana hiirulaisena median ansiosta. Sitten kuulet kuinka Masa takahuoneessa huutaa kanssaministereilleen "vitun fägetit!" Enää Matti ei olekaan hiljainen hissukka mielessäsi.

Sanot että Üwe Boll on paska ohjaaja, koska hän tekee paskoja elokuvia. Sitten näet Wicker Manin remaken ja toteat, että joku voi tehdä huonompaakin.

Pidät Marika Fingerroosia idioottina, kunnes huomaat tumputtavasi.

Mutta miksi ihmisiä ei saisi inhota ilman oikeaa syytä? Saathan sinä ihastuakin ihmisiin joita et tunne, mikset siis saisi inhotakin. Tekee hyvää saada välillä kiristellä hampaitaa ilman todellista syytä.

Iltasanomissa 18.4.'98 Olli Jokinen sanoo yhden sivun pituisessa haastattelussa 11 kertaa lauseen "sanotaan näin." Se kävi pahasti hermoilleni. Minä en muutenkaan pidä Olli Jokisesta ja tuo "sanotaan näin" 11 kertaa sanottuna ei ainakaan silloin asiaa korjannut. Sitten Jokinen meni vielä ja sanoi "yritän sulautua harmaaseen massaan," jonka jälkeen tietenkin "ei tule sinistä tukkaa. Se oli vain tsoukki, millä päästiin lehtiin." Ja en oikein tiedä miksi, mutta se lietsoi minussa pyhää vihaa,,, tai no, pyhää kiukuttelua Olli Jokista kohtaan. En minä tietenkään kyseistä herraa tunne ja taatusti hän saisi hakattua minut jauhelihaksi, jos menisin hänelle aukomaan päätäni. Mutta tuntuu hyvältä inhota häntä. Puhdistavalta.

Kaikista ei tarvitse pitää... Eikö olekin hienoa.

Miksi muuten pitserioissa on pitsanimikkeitä kuten Milano ja Romania? Mutta siellä ei ole esimerkiksi Ukrainaa ja Sysmää.

Tätä taustoitti: Yo-Yo Ma Plays Ennio Morricone

Nouseva tähti: Matti Vanhanen

On se jännää aina välillä huomata, että uutena pitämänsä asia onkin jo vanhaa tuttua, sitä ei vain tiennyt aiemmin.

Kyse on siitä kun jostain leffastarasta tulee nimenomaan stara. Jotenkin sitä popula ajattelee, että kyseessä on tuore näyttelijä, mutta sitten joku huomauttaa että kyseinen hyypiö on näytellyt jo pitkään. Se on tämä Kevin Spacey-juttu, missä massayleisö huomasi Spaceyn olemasssaolon kun hän teki elokuvat Seitsemän ja Epäillyt. Sitten sitä huomaa että Spacey on ollut useammassakin elokuvassa joka on tullut nähtyä, mutta vasta noiden kahden kohdalla nimi ja kasvot jäivät mieleen.

Johnny Depp teki useamman loistoroolin ennen Piratesia, mutta vasta Piratesin avulla Depp valloitti Suosikit ja Demit.

Se on kun Crazy Town teki Chili Peppers-samplella varustetusta Butterflysta hitin, vuotta sen julkaisun jälkeen.

Kun A-HA julkaisi useamman kerran Take On Men, ennen kuin se viimein saavutti suosion ja siitä tuli yksi kaikkien aikojen suurimmista kasarihiteistä.

Se on kun poliitikko kiukuttelee, että "yhyy, Kuokkavieraat heiluttavat taksiani" ja saa huomiota vasta sillä tavoin,,, vaikka takana on jo vuosien ura. (Joku Oinonen hän taisi olla.)

Se on sitä kun ajatteli "kuka?" kun Matti Vanhanen nousi suureen julkisuuteen Anneli Jäätteenmäen sekoiltua salaisten tietojen kanssa. Siihen saakka moni varmasti ajatteli, ettei ollut koskaan kuullutkaan Vanhasesta ennen. Ja sittemmin hänestä kuulee joka nurkalla. Vaikkakin monesti Vanhaseen liittyvät uutisoinnit ovat Susan Kurosia, vessapaperirullilla heittelyä, absolutismia ja kaikkea muuta kuin itse ammattiin liittyvää. Vasta kun oikeasti miettii (muut kuin politiikan harrastajat ja Keskustalaiset), niin huomaa, että Vanhanen on tehnyt vastaavaa työtä jo vuosia, ennen kuin astui lööppijulkisuuden valokeilaan. Joten sitä ajatteli Vanhasen olevan uusi stara Jäätteenmäkiskandaalin aikana, vaikka nimen olisi jo pitänyt paljastaa asioiden todellisen puolen... Vanhanen on jo vanhanen stara.

Sitten kun lähtee penkomaan menneisyyttä, törmää useisiin seikkoihin joita ei olisi tullut aiemmin ajatelleeksi. Sitä ei kenties ennen ajatellut, että sensuuria kannattava Tanja Vienonen-Karpela-Saarela oli missi ja skandaalikaunotar. Jossain vaiheessa Tanjababe oli tunnettu seurusteluistaan, eroistaan, eroottisista kuvistaan ja Mark El Zeinista. Niin, no ehkei hänen kohdallaan asiat ole niin kovasti muuttuneet,,, mutta ymmärtänette mitä tarkoitan.

Matti Vanhanen itse on kovin vaitonainen yksityiselämästään, vaikkakin sitä kovasti puidaan mediassa. Olette varmasti huomanneet, että Vanhanen itse ei suuremmin kommentoi asioitaan. Ilmeisesti hän antaa asianajajiensa kommentoida puolestaan. Vastaavaa vaitonaista eloa hän toivoo istuvilta ministereiltäkin. Mutta mitä sitten? Antaa Matin tehdä mitä Matin kuuluu. Siispä Vanhanen on vaitelias mies, hieman kuin "The Man Without a Name" Sergio Leonen leffoista. Ja onkin siis ymmärrettävää, että Vanhasen menneisyydestä löytyy asioita, joita ei olisi tullut aiemmin ajatelleeksikaan. En nimittäin ollut aiemmin huomannut, että kuten Ronald Reagan, myös Vanhanen oli ennen täysimittaista keskittymistään politiikkaan leffastara. Itse en muistanut Matti Vanhasen olleen seuraavissa leffoissa, mutta niin se vanhan muisti pätkii. Ihan hyviä leffojahan Masa näytti tehneen, että sääli ettei hän enää ministerinä ehdi leffoja vääntämään.

Nuo kenties selittävät sen miksi Matti Vanhanen vetoaa naisiin. Se ei ole vain valta, vaan valta ja Hollywoodin glitteri.

Go for it stud!

If i should explode

"Televisiolähetykset ovat muuttuneet digitaalisiksi 1.9.2007 alkaen. Katseluun tarvitaan digitaalinen tv-vastaanotin tai sovitin."

Tuo teksti tervehtii heitä joilla ei digiboksia tai digitölsää ole. Ja mistä lyödään vetoa, että vaikka jokaikisellä suomalaisella digiboksi olisi, niin ongelmia tulee. Taatusti ensiviikon lehtien yleisönpalstoilla on kirjoituksia joissa kiukutellaan etteivät ohjelmat näy, vaikka digiboksi olisikin. Ja eiköhän jokin lehti tee siitä asiasta ihan oikean jutunkin. Puhuin tästä jo aiemmin (kts. Brave Old World,) mutta lisättäköön siihen aiempaan digiaikaturinointiini vielä seuraava. On monia talouksia joissa tv-kanavat eivät näy, oli taloudessa sitten digiboksi tai kaksi. Digita ja YLE eivät vain ole saaneet mastojaan tarpeeksi laajalle alueelle, jotta niiden säteet oikeasti kattaisivat koko suomen. Kiva kiva. Etenkin huisin hauskaa on se, että on monia talouksia joiden pitää digiboksin lisäksi ostaa uusi antenni, koska vanha ei ole tarpeeksi tehokas. Jos kerran valtio ei kustanna digibokseja, kuten sen kaiken reiluuden nimissä tulisi tehdä, niin eikö sen kuitenkin pitäisi kustantaa se mahdollinen uusi antenni. Sillä digiboksinhan piti tuoda televisikanavat esille, kun analoginen lähetys loppui. Jos kerran tarvitset myös uuden antennin, niin eihän se digiboksi vielä takaa mitään. Digiboksin piti riittää. Nyt se onkin, osta boksi, osta uusi antenni, osta satelliittilautanen, osta uusi televisio, osta vitun xbox ja saatanan hdtv. Ja mitä saat... Minun televisiokananavani näkyvät terävinä, mutta niin ne tekivät ennen digiaikaakin. Saat sentään lisää kanavia, joilta tulee samaa, tai vastaavaa ohjelmaa kuin aiemmin näkyneiltäkin kanavilta. Kaapeliaikana SUBTV oli sentään relevantti heille, joille mikään ei riittänyt. SUBTV ensiesitti joitakin hittisarjoja, tai elokuvia. Niillä siis houkuteltiin ihmisiä ostamaan digiboksi, tai siirtymään kaapeliin. Nyt kun SUBTV on peruskanava, niin sitä huomaa, että ne helvetin Sinkkuelämäät ja CSIt ovat samaa shittiä kuin olivat MTV3:lla. Ja sitten Nelonen kiukutteli, kun kolmosella oli SUBTV. Nelonen siis perusti ensin NelonenPlus-kanavan. Se ei kiinnostanut muita kuin lobotomiapotilaita. Niinpä Nelonen muutti Plussansa JIMiksi. JIM on kuten SUBTV kolmoselle, identtinen Nelosen emokanavan kanssa. Nyt SUBTV ja JIM ovat menettäneet suurimman kiinnostavuutensa, kun se eivät enää ole ekstraa, vaan samaa vanhaa huttua.

Entäpä muut? Urheilukanava? Tuleeko sieltä jotain muuta kuin kännykkäpelejä tai chattia?Yllättävää kyllä, sieltä tulee joskus urheiluakin

Voice? jos olet massamusiikin suurin ystävä, niin tämä MTV-klooni on kenties siedettävä.

YLE TEEMA ja YLE EXTRA? Teemalta tulee kieltämättä joitakin mielenkiintoisia dokkareita, etc. Mutta mihin Extraa tarvitaan? Teema täyttää jo Extralle tarkoitetun mahdollisen aukon.

Sitten siellä on niitä kanavia, joiden olemassaolosta ei halua edes kuulla, joten ei niistä puhutakaan. Kuka saatanan ääliö on ajatellut että jokin TURKU TV olisi hyvä idea.

Lisäkanavista on varmasti eniten hyötyä mainoskanaville, juuri mainoksien määrän vuoksi. Tiesittekö että suomessa on luvallista esittää maksimissaan 12 minuuttia mainoksia tunnissa. Tähän ei kylläkään lasketa niitä "tämän ohjelman tarjoaa kiusalliset vuodot"-sponsorimainokset. Silti mainoksia tuntuu olevan aivan liikaa. Tosin jos YLElle tulisi mainoksia ja se poistaisi televisioluvan, niin toivotan mainokset YLElle tervetulleiksi. Nyt suomen laki kieltää mainokset YLEltä. No, siinähän muutatte lakia sitten. Niin ne 12 minuuttia mainoksia per tunti. tiesittekö myös että syy miksi mainokset kolmosella ja nelosella ovat noin suunnilleen samaan aikaan, johtuu siitä että esitysajat ovat olleet säänneltyjä. Nyt asiat ovat muuttumassa niin, että kanavat saavat itse päättää mihin aikaan tunnissa ne 12 minuuttia kuluttavat. Joten parhaimmillaan joku nelonenkin voi esittää 12 kertaa minuutin verran mainoksia tunnin aikana. Sehän se vasta olisikin mukavaa. Lisämainoskanavat ovat johtaneet myös siihen, että mainosten hinnat ovat laskeneet, niiden esitysmäärien lisääntyessä lisäkanavien vuoksi. Siksipä mainoskanavilla on painetta painostaa valtiota lisäämään mainosminuuttien määrää. Ajaudumme jenkkien mallia kohti, jolloin mainoksia tulee viiden minuutin välein.

Ja tiesittekö että MTV3 vaati Elisan mainoksen muuttamista. Kyseessä on se mainos jossa se pidempi niistä Elisahyypiöistä oleskeli lentoasemalla, tuijotti kännykkäänsä ja totesi "nyt täytyy lopettaa, kohta alkaa..." Ilmeisesti hän puhui puhelimeen ja lopetti puhelun, seuratakseen mobiilitelevisiota. No, mainoksessa todetaan nykyään "nyt täytyy lopettaa, kohta alkaa peli." Alunperin mainoksessa sanottiin "nyt täytyy lopettaa, kohta alkaa Lost." Tämän mainoksen esittäminen alkoi ennen kuin Lost-sarja aloitti näkyvyytensä suomessa. Varmasti mainoksen tekijät ajattelivat, että kyseessä on kiva juttu. MTV3 ajatteli, että "ei jumalauta, me ei kyllä esitetä mitään mainosta jossa mainostetaan kilpailijan alkavaa hittisarjaa." Ymmärrettävää.

---------------

Pitäisikö sitä siirtyä eläinlääkärin potilaaksi? Eläinlääkäri joka tarpeen mukaan hoitaa kissaani Viliä, lähettää aina oma-aloitteisesti viestejä kuten:
"Hei Vili. Tietojemme mukaan osa rokotuksistasi on menossa tuotapikaa vanhaksi. Kysypäs omistajaltasi onko se totta."

Tuossa toiminnassa olisi muullakin terveydenhuollolla oppimisen varaa.

---------------

Tehtävä: Etsi kuvasta allekirjoittanut ja tyttö johon hän oli kovasti ihastunut tuolloin.

---------------

Vuosien 1995 - 1996 olin "opiskelemassa" Haminassa Jamilahden kirjoittajalinjalla. Kyseessä oli näitä vuoden kestäviä opintoja, joita pilkahtelee aina kivien alta. Silloin muunmuassa tuli kirjoitettua Virtahepobaletti (kts. Osumia Menneisyyteen.) Sinä aikoina kirjoitettujen juttujen parhaimmistosta koostettiin antologia, jonka nimesimme muotoon "Kuvittelinko, Vai Kuoliko Jotain?" BRR!!! Aivan kauhea nimi. Juuri sellainen tyypillinen kliseinen tekotaiteellinen nimi jollaisen vain itseään kirjailijoiksi kuvittelevat voivat keksiä. Silloin se tietenkin tuntui maailman cooleimmalta nimeltä. En muista kenen keksimä tuo nimivaihtoehto oli, mutta ei ainakaan minun. Mutta hei c'mon, ihan yhtä surkean nimen minä olisin keksinyt... ellen pahemmankin. Että hyvä vaan etten minä nimeä keksinyt. Ja minäkin taisin silloin puoltaa tuota nimeä.

Tältä se näyttää... (kansi muuten on minun käsialaani. No, ainakin se piirtämäni fontti on ihan hieno.)...

... ja tälläisen arvostelun minun osuuteni sai paikallislehdessä:

"Teemu Liljeqvistin (1978) runoissa on uhmakasta synkkyyttä. Absurdin humoristinen proosa tekee mielestäni enemmän oikeutta tälle tuotteliaalle tekstinikkarille. Liljeqvistin kerronta sujuu kepeästi. Hänen pakinoitsevien juttujensa akuankkamaisia piirteitä omaavat henkilöt törmäävät elämän kummallisuuksiin."

"Erikseen ansaitsee kiitosta Teemu Liljeqvistin piirtämä kansikuva, jonka detaljiviidakkoon on ujutettu kaikkien kirjoittajien kuvat."

-Pirita Heiskanen.'

Kun sanoin että kirjaan koottiin tuona aikana syntynyt parhaimmisto, niin eikö se olekin surullista, että mm. Virtahepobaletti oli sitä minun parhaimmistoani. Ja Pirita, ei kanteni olisi ansainnut erityistä kiitosta, sillä se on mielestäni heikointa mitä olen tehnyt. Kiitos kuitenkin. Tämä vain todistaa, että roskallakin on paikkansa tässä maailmassa. Olkaa siis ylpeästi huonoja.

---------------

Tämä puolestaan on mielestäni yksi parhaimmista piirroksista jonka olen eläissäni tehnyt.

Tätä taustoitti: Tangerine Dream -Ocean Waves Collection