Madrugada eterna

"mä kuulin ett' sä et juo viinaa?"

"en mä juo mitään alkoholia."

"miks?"

"en mä vaan juo. ei mulla mitään syytä ole. en mä juo kahviakaan."

"ootsä absolutisti?"

"en. en mä ketään koeta käännyttää pois viinasta. juo jos juot, ei se mua kiinnosta. ei mulla mitään viinaa vastaan ole, tai mitään aatetta. mä en vaan juo."

"mä en ymmärrä?"

"no, sille mä en voi mitään."

"ootsä koskaan juonu?"

"joo tietenkin. kyllä mä nuorempana dokasin ne perinteiset perjantait ja lauantait ihan kuin kuka muu tahansa. sitt' mä vaan lopetin."

"mä en ymmärrä?"

"aivan."

Tämä kansi on ihan älyttömän cool. Etenkin tuo kohta "ja Ted McGinley on Scanman." Sanokaa se syvällä rintaäänellä "Scanman."

Ted McGinleyhan on tuttu tietenkin sarjoista Onnen Päivät ja Pulmuset.

En ole katsonut vielä tuotakaan laatuteosta, mutta pakkohan se on katsoa tuon Scanmanin vuoksi. Takakansiteksti ei ole yhtä kiinnostava kuin tuo "ja Ted McGinley on Scanman." Mutta näin takakansi toteaa:

"Cheryl Ladd ja Ted McGinley ovat pääosissa tässä ajankohtaisessa ja tiivistunnelmaisessa trillerissä. Connie on yksinhuoltajana valmis uhraamaan elämänsä vaikeuksiin joutuneen teini-ikäisen tyttärensä vuoksi. Eräänä päivänä Internetissä surffaileva Martha joutuu tuntemattoman miehen huiputtamaksi - ja katoaa jälkiä jättämättä. Alkaa pelon ja terrorin aika. Löytääkseen tyttärensä epätoivoinen Connie lyöttäytyy yhteen FBIn kanssa. Ainoa toivo pelastaa Martha on seurata johtolankaa, joka on piilotettu jonnekin suunnattoman avaruuden hiljaisuuteen..."

Tiedän, ajattelin itse ihan samaa "ho-hoijaa!" Mutta Ted McGinley on kuitenkin Scanman... siinä on ihan tarpeeksi syytä katsomiseen.

Mechanical ballet

Tänään sanoin kirjaston kesätyöläiselle hymyillen "ei se mitään, mä vien sen takaisin," mutta ajattelin "vittu!" Kyseinen virkailija kun ei lainannut minulle erästä kirjaa koska minulla ei ollut korttia mukana. Hyvä on, kortin kotiin unohtuminen olikin luonnollisesti oma mokani ja kirjastossa on esillä ilmoituksia joissa mainitaan lainauksien tapahtuvan vain kortilla. Joten ei korttia, ei lainausta. On se siltikin aikamoista nipotusta ettei lainausta voinut suorittaa, sillä olihan minulla henkkarit mukanani. Eli en vain koettanut lainata ilman mitään todistetta itsestäni ja persoonastani. Miksi kirjasto ei kelpuuta viivakoodillista henkilölllisyystodistusta? Jokainen kuitenkin tietää, että sen viivakoodin piippaus koneella johtaa samoihin asiakastietoihin, kuin itse kirjastokortinkin. Ja kaiken huipuksi, henkkareiden pitäisi olla jopa luotettavampi kortti lainaukseen, koska siinä on kuva kaunokaisesta. Ymmärrän siis ettei kirjaa saa lainaksi ilman kirjastokorttia, mutta en ymmärrä miksei kirjaa saa lainaksi henkilöllisyystodistuksella. Jos olisin halunnut nolata kesätyöläisen itseni sijaan, olisin mennyt lainausautomaatille. Sillä niin yllättävää kuin se onkin, lainausautomaatti ottaa vastaan henkkareiden viivakoodin ja vieläpä löytää oikean lainaajan tiedot. En kuitenkaan ollut kirjavalinnastani niin innoissani, että olisin täten toiminut, vaan luin sen sitten paikan päällä. Oli muuten niin onneton teos, että oli oikeastaan hyvä etten sitä kirjaa kotiini saakka saanut tuoduksi. Joku "hairmetal"-kirja se oli. 80-luvun isotukkahevibändeistä kertova. Pinnallinen, ulkokorea ja ajatukseton teos.

btw. Olen ollut kirjastossa töissä, siksi tiedän että kirjaston lukulaitteet löytävät henkkareiden viivakoodeista samat tiedot kuin itse kirjastokorteistakin.

Miksi oikein luulitte, että henkkareissa on viivakoodit? Niidenhän teoriassa pitäisi toimia kaikissa asiakasrekisteritoiminnoissa samoin. Joten kaikkien asiakaskorttien sijaan tarvitsemme ainakin teoriassa vain henkkarit. Mutta ennen kuin kehitellään jotain sveitsin armeijan yleiskorttia, joudumme ensin odottamaan että joka ainoa puuliiteri oman asiakaskorttinsa kyhää. Tämän jälkeen joku keksii mielestään nerokkaan ratkaisun ja teettää kortin johon voi aina tallettaa uudet tiedot uudesta liikkeestä, sen sijaan että ottaisi lompakkonsa taakaksi yhden fyysisen kortin lisää.

Tänään tunsin hengenheimolaisuutta Keanu Reevesiin ja Sandra Bullockiin.

Ilma on mitä on on, myrskyisä. Sitä se oli aamullakin, joten jätin suosiolla pyörän kotiin ja kuljin matkan bussilla. Lienee tarpeetonta sanoa, että tulin myös bussilla takaisin. No, tulin bussilla takaisin. Takaisin tulo oli kuin olisin ollut Red Leader Tähtien Sodassa. Nopea ja uskalias oli siis paluumatka. Kiitos kuskille, joka aiheutti tarpeettomia sydämentykytyksiä sillä Gardemeister-vauhdillaan.

btw. En pidä Speed-elokuvasta.

Eilen Jesse muuten kysyi kun puhuimme siitä naapurijutusta, että ottaisinko romaneita naapurikseni, jos saisin valita? Vastasin "en." En siksi että kyseessä olisi romani, vaan koska romanikulttuuriin kuuluu laumasieluisuus ja se tarkoittaa usein isoa porukkaa ja iso porukka on yhtä kuin kova ääni. Ja lainaan itseäni: "Se on aivan sama, kunhan pitävät oikeaan aikaan turpansa tukossa ja volyyminappulan oikeassa asennossa." Joten samasta syystä en haluaisi nuorisoa naapuriin, tai turkulaisia. Itseasiassa nyt kun oikein ajattelen, niin turkulaisia en haluaisi naapuriini missään tapauksessa. Ei, älkää ymmärtäkö väärin. Ei turkulaisissa mitään vikaa ole,,, niin kauan kun ymmärtävät pysyä turussa.

En muuten haluaisi Heliäkään naapuriini. Sillä hän on luonteeltaan reipas ja iloinen. Minä kun haluaisin kaikkien olevan apaattisia.

Tätä taustoitti: Philip Glass -Symphony no. 3

Ps. En ole Joseph Conrad.

Osta hyvä hevonen ja tee pitsa

Tänään minua muistutettiin jälleen siitä, kuinka petollinen voi olla ihmissydän.
Menin Jessen kanssa vetämään pitsat naamaan erääseen nimeltä mainitsemattomaan pitseriaan. En ollut aiemmin käynyt kyseisessä paikassa, joten erehdyin näköjään uskomaan Jessen kommenttiin "siell' on ihan hyvät pitsat."
Miljöö oli kutakuinkin kohdallaan. Huonoa rappausta ja vinoon kiinnitettyjä listoja. Siis juuri sitä mitä pitseriassa kuuluukin olla.
Otin chickenpizzan, eli suomalaisittain kanapitsan (no höh!) Tietääkseni se oli ensimmäinen syömäni kanapitsa. Näillä näkymin fiilis on, että se myös jää elämäni viimeiseksi kanapitsaksi. Nälkäiselle se oli syödessä ihan siedettävää ok-tasoa ja bullshittauksen joukossa ei sitä ruokaa pahemmin maistellutkaan. Aivan hirveä pitsa. Ymmärtääkseni pahin pitsa mitä olen eläissäni syönyt. Joko kana ei sovi pitsaan, tai kana ei sovi aurajuuston kanssa. Kuitenkin on ihan älytön yökkisolo vieläkin ja sinnikkäästi kanapitsa vihjailee ulostulosta. Olen kyllä siinä uskossa että saan pidettyä sen sisälläni, mutta hitto kun sen jälkimaun pitää vähän väliä muistuttaa olemassaolostaan. Tämä vaatii litratolkulla omenalimua vastaiskuun.
Kyllä se näköjään on niin, että pitserioissa olisi turvallisinta tyytyä siihen bolognesepitsaan. Se kun on lähes poikkeuksetta aina saman makuinen oli missä päin tahansa. Tosin muistan erään bolognesepitsan joka ei tosiaankaan ollut samanlainen kuin ennen ja jälkeen sen syömäni. Siinä kun juustona toimi juustonaksut. Oli se pitsa ihan hyvän makuinen, mutta kyllä se juustonaksujuusto kummaksutti. Syy siihen oli se, että tavallinen juusto oli loppunut ja käyttivät siis naksuja. Oma-aloitteista se ainakin oli.
Toinen ikimuistettava pitseriareissu jonka aion mainita niistä jotka aion mainita, oli näitä hyvän hygienian tapauksia. Pyysin etteivät laittaisi tilaamaani pitsaan oreganoa. Hetken päästä hämmästelin outoa surinaa joka kuului liikkeessä. Katsahdin seinällä olevaan peiliin, joka kulmansa ansiosta antoi hyvän näkyvyyden takahuoneeseen. Eikös vaan, siellä herra ajoi partaansa samalla kun väänsi kasaan pitsaa. Arvannette että katsoin hyvin tarkkaan oliko pitsassani oreganoa.

Asuin ennen hevostallien lähellä. Kesäisin lemu oli kammottava.

Tätä taustoitti: David Bowie -Heroes

Naapureita! Heitä on joka puolella!

Kenet sinä haluaisit naapuriksesi? Tai pikemminkin, minkälaisen ihmisen haluaisit naapuriksesi. Oletetaan että valinta olisi täysin sinun.


Kun aikoinaan muutin tähän nykyiseen asuntooni, olin aluksi yllättynyt alueen rauhallisuudesta. Ja moneen muuhun paikkaan verrattuna tämä onkin hämmästyttävän hiljaista aluetta. Noin puolet alueen asukkaista on nuoria, jotain 20-30 vuotiaita. Mikä myös tarkoittaa ettei meinaa pysyä perässä keitä täällä oikein asuu. Sillä monelle noista nuorista täällä oleva asunto on ensimmäinen ja heillä ei ole vielä kunnolla ymmärrystä mitä oma asunto oikein tarkoittaa. Sitä biletetään pari kuukautta putkeen ja vasta tuolloin tajutaan, että sitä rahaa pitäisi riittää vuokraan, sähköön, ym. Eikä vanhemmilta rahaa jatkuvasti saa biletyksen ylläpitoon.


Sitten ovat he nuoret, jotka asuvat vuoden kerrallaan ja sitten etsivät toisen kämpän. He siis ovat yleensä opiskelijoita toiselta paikkakunnalta. Ollaan ensin syys- ja kevätlukukausi täällä. Irtisanotaan sopimus kun muutetaan kesäksi takaisin sinne toiselle paikkakunnalle vanhempien luokse ja taas syksyllä etsitään uusi kämppä. Hän huudattaa jotain fuckin' Hurriganesia ja Ac/dc:ta, siksi tuo "rock 'n' roll!"-doku. Niin ja hänellä on tapana huudahtaa välillä "rock 'n' roll!"
Asukkaina on tällä alueella on myös heitä joita ei koskaan huomaa, heitä joita ei haluaisi huomata ja heitä jotka vain ovat. Eli ihan perus lähiöpopulaa.



Syy miksi kysyin retorisesti kenet haluaisit naapuriksesi, on tämä absurdi Suomen gallupin tekemä tutkimus:



"Kysely: Homo ei kelpaa naapuriksi
29.07.2007 05:55
Suomalaiset haluavat naapurikseen taustaltaan nuhteettoman, raittiin ja terveen toisen suomalaisen. Joka viides ei kyselyn mukaan halua naapurikseen homoseksuaalia.
Suomalaisten vaatimuksia naapurinsa suhteen on selvitetty kyselytutkimuksessa. Väli-Suomen sanomalehtien Sunnuntaisuomalaisen Suomen Gallupilla teettämä kysely kertoo, että epätoivenaapureita ovat huumeiden käyttäjät (92 % vastaajista ei haluaisi naapurikseen), alkoholistit (78 %) ja henkilöt, joilla on rikosrekisteri (56 %).
Jopa viidennes suomalaisista ei halua naapurikseen homoa, maahanmuuttajaa tai aidsia sairastavaa.
15-24-vuotiaat suhtautuvat muita kielteisimmin lastentarhoihin, vanhusten ja vammaisten palvelukoteihin sekä nykyiseen naapuriinsa. Vanhuksia taas ahdistavat homoseksuaalit, tunne-elämältään tasapainottomat, poliittisiin ääriryhmiin kuuluvat tai rikoksiin syyllistyneet.
Epätoivottuina naapureina pidetyt nuorisokodit tai mielenterveyskuntoutujien asuntolat saattavat osoittautua luultua helpommiksi.
- Ihmiset pelkäävät kaikkea tavallisuudesta poikkeavaa. Tosiasiassa nuorisokoti voi olla parempi naapuri kuin kuka tahansa, sillä siellä valvonta on ympärivuorokautista, sanoo erikoissuunnittelija Irmeli Perälä Länsi-Suomen lääninhallituksesta.
Harva vastanneista hyväksyisi naapurikseen kenet tahansa. Nykyisen naapurinsa vaihtaisi kuusi prosenttia suomalaisista.
(MTV3-STT)"



Sääli ettei tuossa kyselyssä lukenut otantamäärää. Mutta toisaalta kai se on aivan sama, kuinka suuri määrä ihmisiä osallistui kyselyyn, sillä prosenttimäärät tuskin olisivat juuri muuttuneet.


Silloin kun muutin tänne ja aluksi oletin alueen olevan hyvin rauhallinen, huomasin ettei asia ole täysin niin. Naapurissani asui tuolloin parikymppinen pariskunta, joiden harrastuksena tuntui olevan taukoamaton tappelu (saivat sittemmin häädön ja erosivatkin toisistaan.) He aiheuttivat sitä perinteistä naapurisopua koettelevaa meteliä, eli soittivat musiikkia aivan liian kovaa. "No kuinka kovaa muka, senkin vauvakorva." Sen verran lujalla volyymi oli, että muutamaan otteeseen erehdyin luulemaan oman soittimeni olevan päällä. Ja ilmeisesti heidän levyvalikoimansa oli hyvin suppea, sillä kiitos heidän, kyllästyin suuresti Red Hot Chili Peppersin Californicationiin ja Zen Cafen Idioottiin. Ja kuten sanoin, he saivat häädön. Tosin siihen minulla ei ollut osaa eikä arpaa. Itse kusivat asiansa. Heidän poistumisensa jälkeen, alue hiljeni suunnattomasti ja sittemmin musiikkimelut ovat olleet vain satunnaisia iskuja, kuin jatkuvaa takomista. Ja se meteli keskittyy pääosin sinne perjantaille ja lauantaille. Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen asuinpaikkaani. Mitä nyt aina tietenkin voisi joistakin pikkuasioista narista.

*Miksi muuten aina he jotka soittavat musiikkia aivan liian kovaa, soittavat niin helvetin huonoa musiikkia. 50 cent, Nelly, tai Crazy Frog. Brr!!!*


Se metelöivä pariskunta kyllä silloin alussa aiheutti minussakin ajatuksen, siitä kenet valitsisin naapurikseni. Se on aivan sama, kunhan pitävät oikeaan aikaan turpansa tukossa ja volyyminappulan oikeassa asennossa. En tosiaankaan välitä hevon vittujakaan onko naapurini homo, tai muuta. Ei oikeastaan voi kuitenkaan ketään syyllistää siitä, ettei hän halua narkomaaania, rikoskeristerin omaavaa, tms. naapurikseen. Jokaisella on oikeus, vaikkakin kuinka tahansa vääristynyt, kuvitella mikä on hänelle turvallisinta. Mutta jos maailmassa on yhtään oikeutta, niin asiat eivät koskaan mene siihen, että joutuisit tilille tavoista ja taipumuksistasi hakiessasi asuntoa. Koska mihin raja tuolloin vedettäisiin?



Et saa asuntoa koska olit vankilassa,,, mutta mikä on sellainen rikos joka olisi esteenä. Riittäisikö se että olit ylipäätään vankilassa? Mutta jos olit vankilassa murhasta ja et saa asuntoa. Okei. Mutta entäpä jos olit vankilassa talousrikoksesta, tai autovarkaudesta? Entäpä jos olit sakkovanki? Olisitko sovelias naapuri.



Et saa asuntoa koska olet narkomaani,,, mutta mitä jos olet kuivilla? Mitä jos olet ollut kuivilla jo vuosia? Mitä jos sinun vain luullaan olevan narkomaani. Olisitko sovelias naapuri.



Et saa asuntoa koska olet homo,,, mutta aiotko koettaa pokata kaikkia alueen miehiä? (tytöt tyttöjä tietenkin.) Mitä jos olet homo, mutta naapurit eivät tiedä sitä. Olisitko huonompi naapuri, jos muut saisivat tietää sinun olevan homo. Mitä jos et ole homo. Mitä jos sinulla on univormufetissi. Mitä jos saat kicksit raskaana olevista naisista. Mitä jos pukeudut kumiin päivin öin. Mitä jos kaikki muut ovat homoja ja sinä ainoa hetero. Mitä jos...?



Et saa asuntoa koska olet oma itsesi.



Et saa asuntoa koska olet hiljainen.



Et saa asuntoa koska et haluaisi osallistua talkootöihin.



Jos asukkaille annettaisiin mahdollisuus itse valita naapurinsa, niin kovasti olisi asuntoja tyhjillään. Joten annetaan ihmiselle anteeksi heidän ennakkoluulonsa, sillä jokaisella on niitä. He jotka pitävät manifestonaan suvaitsevaisuutta, eivät oikein tuppaa suvaitsemaan suvaitsemattomia. Jokaisella meistä on omat ennakkoluulomme ja pelkomme, ja tottakai saamme anonyymeinä vastata kyselyihin mitä hittoa haluamme. Kaikkeen ei kuitenkaan tule antaa lupaa valita, ja kaikkea meidän ei tulekaan tietää.
Olit sitten minkälainen tahansa, niin turhaa siitä siitä naapureille hehkutat. Oma koti, omat asiat.
Pidän asukkaiden valintaa tarpeellisena vain, jos pystytään todistamaan kyseisen henkilön olevan vaaraksi muille asukkaille. Kokonaisuus on yksityiskohtaa tärkeämpää.



Tosiasiassa ei ole syytä välittää naapurista laisinkaan.
Hän moikkaa minua, minä moikkaan häntä. Hän ei tervehdi, minä en tervehdi.
Et kuitenkaan ole naapuriasi parempi.
Naapurisi ei ole sinua tärkeämpi.



Näin se menee:
-Ei varkaita naapuriin.
-Ei pitkätukkia naapuriin.
-Ei tatuoituja naapuriin.
-Ei lapsettomia naapuriin.
-Ei Lordi-faneja naapuriin.
-Ei miehiä naapuriin.
-Ei alle 30 vuotiaita naapuriin.
-Ei yli 60 vuotiaita naapuriin.
-Ei naapureita naapuriin.
Askel askeleelta kohti umpikujan loppua.



Tulikin mieleeni eräskin kokemus kun olin ensiasuntoa etsimässä. Eräs asunnonvälittäjä tarjosi asuntoa yksityiseltä, mutta varoitti minua ettei minulla kenties olisi oikein mahdollisuuksia. Sillä tämän asunnon omistaja ei oikein haluaisi miehiä vuokralaisekseen ja jos hänen päänsä aikoisi kääntää, niin minun kannattaisi ennen tapaamista leikata hiukseni lyhyeksi ja ottaa korvikset pois. Totesin ystävällisesti etten aikoisi ottaa korviksia sen takia pois, leikata hiuksiani sen vuoksi ja en aikoisi vaihtaa sukupuoltani asunnon saamiseksi. Löydän varmasti suvaitsevammankin paikan, ja niin tein. Kierointa tuossa tietenkin on se, ettei ihmisen tarvitse olla edes suvaitsevainen ottaessaan vuokralaiseksi korviksia pitävän pitkätukan. Oli hän sitten mies tai nainen.



Ollaan kaikki suvaitsemattomia. Ollaan sitä kuitenkin vain kotona.

Jos minä kuitenkin valitsisin naapurini? 20-50 vuotiaita nymfomaaninaisia, jotka näkevät minussa unelmiensa miehen. Kai sitä kestäisi impotenssiin saakka.

Tätä taustoitti: Die Krupps -Paradise Now

Jälleen kerran olen hämilläni

Lauantaina 28.7.2007 minut hyvin miellyttävällä tavalla "pakotettiin" katsomaan elokuva nimeltä Hip Hei Hutsu.

Minä en ymmärrä.

Tyttö jonka kanssa elokuvan katsoin, hehkutti sitä loistavaksi tapaukseksi ja kuinka siihen on helppo samaistua. Juuri tuota jälkimmäistä minä en ymmärrä. Sama pätee elokuviin kuten Fucking Åmål, Lilja 4-ever, Sano Että Rakastat Mua, Kolmetoista, etc. Kaikki nuo ovat etenkin tyttöjen kovassa suosiossa ja ymmärrän sen niin, että kun niiden päähenkilöinä on nimenomaan nuoria tyttöjä, niin siitä tulee eräänlainen samaistumiskohde tytöille... Mutta jokaisessa niissä päähenkilötyttö on lähes taukoamatta nöyryytyksen kohteena. Noiden elokuvien tytöt ovat pojille vain pikapanoja, muille tytöille huoria ja vanhemmat eivät välitä pätkääkään. Hip Hei Hutsun päähenkilökin on pitkälti elokuvan ajan vain sylkykuppi ja näihin sitten samaistutaan. Voin ymmärtää että siellä täällä on ihmisiä jotka näkevät näissä ihmisraunioissa itsensä, mutta kyseisten elokuvien suosio tyttöjen keskuudessa on niin suuri, että sen perusteella ihmisraunioita olisi liikaakin. Kenties se on vain sukupuolikuilu ja en ymmärrä samaistumista siksi, etten ole oikeaa sukupuolta arvioimaan Hip Hei Hutsuja ja kavereitaan.

Tytöt siis katsovat Lilja 4-evereita sen samaistumisen vuoksi, että siinä on tyttö päähenkilönä. Mutta jos aiotte kerran samaistua päähenkilön tunne-elämään, niin koettakaa vältellä niitä huorittelun kohteina olevia hahmoja. Eikö sitä vitutusta ole tarpeeksi ilman masiksia elokuvahahmojen kautta.

Hip Hei Hutsu oli elokuva joka pilasi täysin edellispäivänä kasvaneen hyvän fiiliksen. Olen nyt lievästi masentunut. Minun ei pitäisi katsella elokuvia joissa henkilöinä on ihmisroskiksia.

Muuten,,, kun sanoin 27.7.2007 olevani hyvin väsynyt, niin siinä oli yksi suunnattoman suuri hyvä plussapuoli. Olin nimittäin niin väsynyt, etten jaksanut suihkussa ollessanikaan kuin maata lattialla ja se puolestaan kirvoitti minusta esiin hysteerisen naurukohtauksen. Minä kyllä usein hymähdän, tirskahdan ja päästän sen "tsih!"-äänen ja hymyilenkin sen verran paljon, että se herättää ajatuksen "tuossa on jotain pahasti vialla." Mutta en kovin usein naura vapautuneesti. Nyt väsymyksen saattelemana, nauroin hyvin vapautuneesti. Millekö? Hitostako minä tiedän, kunhan vain nauroin. Ja kyllä se tuntuikin hyvältä.

Paras nauru on se kun kylkeen pistää, putoaa lattialle ja ei meinaa saada henkeä.

Olen katsonut kuluneen viikon aikana kaksi Tom Selleck-elokuvaa: Jesse Stone -Death in Paradise ja Jesse Stone -Night Passage.

Happy happy, joy joy

Olen kovin väsynyt.

Olen siis iloinen.

Tunnen oloni melkein onnelliseksi.

Siksi päätin tehdä positiivisen stripin.

Näin...

...Olen pahoillani.

No, huomenna en varmaan enää ole melkein onnellinen.

Tältä Jumala näytti vuonna '96...

...Olen pahoillani.

Edistys sekin.

Hän on näemmä progemiehiä... Mitäköhän Saatana kuuntelee? Varmaan jotain girlpoweria.

Tuhlasinko tosiaan tähän aikaani?

Tunnetko olosi onnekkaaksi? No, tulin muuttamaan sen tunteen.
Seuraavat kolme strippiä ovat tehty Teitä ajatellen. Mikä tietenkin selittää aivan liikaa. Pyydän syvästi anteeksi stripeissä esiintyvää rumaa kielenkäyttöä.

Niin, en ikävä kyllä ole Christy Brown.

Zen ja kaupallisuuden taito

On olemassa ihmisryhmä nimeltä Vanhat Conanit. Asia ei liity Conan O'Brieniin, mutta hänkin toimii nykyään esimerkkinä kuvattaessa minkälainen on Vanha Conan.

Vanhat Conanit ovat heitä ihmisiä, jotka eivät näe uudessa ja/tai kaupallisessa koskaan mitään hyvää. Kun kellaribändi tekee ensimmäisen levynsä isolle levy-yhtiölle, sanovat Vanhat Conanit "ne on myyny ittensä" ja toteavat että "niiden eka levy on ainoo hyvä." Kun leffasta tulee uusintaversio sanovat Vanhat Conanit "alkuperäinen on parempi" näkemättä uusintaversiota. Kun kirjasta tehdään filmatisointi kertovat Vanhat Conanit sinulle että "kirja on parempi." Kun Cd-levyt tulivat markkinoille, oli vinyyli heidän valintansa. Kun VHS otti ykkössijan, oli BETA ainoa oikea heille. Vanhat Conanit ovat useinmiten oikeassa... Alkuperäiset ovat yleensä parempia, kuin niiden lämmittelyt. Maistuuhan ruokakin paremmalta tuoreena, kuin lämmitettynä. Vanhojen Conanien ongelma onkin oikeastaan vain siinä, etteivät he anna uudelle edes pienintäkään mahdollisuutta. Ja mitä pahemmin uusintaversiointi, tms. floppaa, sitä maireampaan hymyyn kääntyy Vanhan Conanin suu.

Conan O'Brieniin Vanhat Conanit liittyvät nykyään siten, että nyt kun O'Brien on tunnettu suomessa, ei hän ole enää Vanhojen Conanien makuun (Jon Stewart on toistaiseksi Vanhojen Conanien suosikki.) Joten kun Vanhalle Conanille mainitaan O'Brien, sanoo hän "Barbaari on ainoa oikea Conan."

Eilen minä tunsin sisälläni Vanhan Conanin vallan. Se ei tullut minkään uusintaversion kautta, mutta se tuli uusintatarkoituksen ja sen sisältämän kaupallisuuden kautta.

Che Guevara.

"Ernesto Rafael Guevara de la Serna (14. kesäkuuta 1928 – 9. lokakuuta 1967), joka tunnetaan yleisesti nimellä Che Guevara, oli argentiinalaissyntyinen marxilais-leniniläinen vallankumouksellinen, sissijohtaja ja huomattava poliittinen hahmo.
Guevara oli Fidel Castron johtaman 26. heinäkuuta -liikkeen jäsen. Liike otti vallan Kuuban presidentti Fulgencio Batistalta 1959. Vallankumouksen jälkeen Che Guevarasta tuli valtahierarkiassa toinen heti Castron jälkeen Kuuban uudessa hallinnossa. Hän toimi lyhyen aikaa kansallispankin johtajana sekä teollisuusministerinä, mutta siirtyi takaisin vallankumoukselliseen toimintaan. Hän yritti tuloksetta käynnistää vallankumouksia useissa maissa, erityisesti Kongon demokraattisessa tasavallassa ja Boliviassa. Boliviassa toimiessaan pienen sissiryhmän johdossa hän jäi Bolivian armeijan yksikön vangiksi 8. lokakuuta 1967. Bolivialaiset teloittivat Guevaran seuraavana päivänä."

-Wikipedia

Sillä ei nyt sinänsä ole väliä, pitääkö Che Guevaraa ihmishirviönä, vaiko kansallisankarina. Guevara kuitenkin edustaa eräänlaista kapinallisuutta ja kapinallisuuteen ei oikein istu raha kunnolla. Ei siinä vielä mitään, että Che-paitoja on pilvin pimein, mutta tarvitsemmeko me todellakin tälläistä?...

... Kiitos Tiimari. Koska saamme Albert Speer-lakanasetin? Internet osoitti hyödyllisyyttään tänään, kun rupesin miettimään sitä vanhaa tuttua "hmm, mitäköhän hänelle kuuluu tänään?" Ja lyhyen etsinnän jälkeen löysinkin erään tuttuni yhteystiedot. Nyt sitä yhteydet taas pelaavat hetken, kaikkien näiden vuosien jälkeen. Ja tämän mahdollisti keinotekoinen ihme joka suunniteltiin armeijalle auttamaan ihmisten tuhoamisessa. Kuinka kummaa, kun netti oli vielä 90-luvun alussa suunnilleen joitakin kämäisiä tekstitiedostoja. Nyt jos sivusto ei tarjoa aivopesua ja samantien, niin ei kärsivällisyyskään meinaa riittää. Kaukana ovat ajat kun Commoderella aikoi pelata Ramboa, niin sitä laittoi kasetin lataamaan ja se kesti ja se kesti ja se kesti,,, eikä pelikään ollut hyvä. Tahtoisin takaisin Spectravideoni. En ole muuten yhtään innostunut Painstationeista sun muista ExBoxeista, vaan tarmoni jäi 16 bittiseen Segaan. Silloin harvoin kun puhallan pölyt laitteesta ja pelaan jotain, niin se on aina Sonic The Hedgehog. Vähän kuin Gameboyllani. Tetris on ainoa peli, jota jaksan enää pelata. Se onkin kivaa kun nukkuessaankin näkee putoavia palikoita. Olisi jo aika tehdä Tetris The Motion Picture. 90 minuuttia kuvaa putoavista palikoista. Hitto! Olisi se silti parempi kuin Wicker Manin remake.Tätä taustoitti: Recoil -Bloodline

Hiuksia, muodittomuutta ja Jim Kerr

Tätä se nyt sitten taas on. (Keltainen minä, vihreä Jan.) Mukana vain osa meilikeskustelusta.

"ai kokeilitko ihan ite ? tota liukastumista meinaan. vai mistäs muuten nuo äänet tiiät ? meinaan."

"takaraivoni jomotus kertoo minulle, että se olin minä itse joka päätti kovaa vauhtia selälleen mennä lattialle."

"No mites te nyt tolleen sukeltelette. Tossa iässä jo. Ja selvinpäin.??? Princen uusi levy sai aika ikävät kommentit päivän hesarissa. Huomasitko ?"

"hesarihan on porvareiden lehti. ylempään herrasrotuun kuulumattomana minulle ei tule hesaria. löytyisiköhän kyseinen princedissaus hesarin verkkolehdestä? pitäneepä katsoa. mutta tottakai, haukuthan prince ansaitsee aina. mitä sitä nyt hyvää musiikkia tekemään, jos huonokin myy. niin niin, ihan huvin vuoksi lentenin selälleni. pitäähän se jonkun sekin tehdä."

"No kommentit liittyivät sekä levyn "jakeluun" briteissä, että sen sisältöön. Ostamalla tietyn sanomalehden levyn sai ilmaiseksi, jonka seurauksena brittien sonybmg ei julkaissut sitä lainkaan. Ja musiikista todettiin, että herra on tehnyt samat jutut jo aiemmin ja paremmin. Suosittelen lentelyä mieluummin makuuhuoneessa tai sitten voisit hankkia trampoliinin. Nehän on kovasti suosittuja "lapsosten" keskuudessa nykyään. Sun pääsi tuskin kestää tollasta pidemmän päälle, nääs."

"Tuostahan minä mainitsin silloin, kun ilmoitit että Prince tulee, oletko valmis. jotkut brittien free recordit tms. ilmoittivat poistavansa vanhatkin Princet myynnistä, jos Prince toteuttaa suunnitelmansa ja varsinaiset levykaupat saisivat uuden levyn vasta myöhemmin. varmaan kirpaisi, etenkin kun se lehti jonka mukana levyn saisi/sai oli joku The Sun, tai vastaava iso juoruaviisi. ei sitten tiedä levyä kuulematta, kuinka paljon brittiarvostelijoiden mielipiteisiin vaikuttaa juuri tämä kiukuttelu. sinänsä erikoista, että juuri äskenhän britit olivat nostamassa Princea lähes ritarin arvoon. kun Prince ilmoitti suunnitelevansa muuttoa englantiin ja tekipä siellä vieläpä pari pienimuotoista englanti-vain-kiertuetta. näin se kannatus kääntyy laskuun. etenkin kun edellisen Prince-levyn kohdalla olivat kriitikot polvillaan, kun oli Prince palannut vanhaan kunnon Princefiilinkeihin. Ja taatusti Prince on samat jutut tehnyt ennen ja todennäköisesti paremmin. onhan tämä varmaan joku Princen 167 levy, tai jotain. ei sitä enää tarvitse itseään ylittää. btw. en uskalla hyppiä trampoliinilla."

"146 levy. parempi hyppiä trampoliinillä kuin kylppärin kaakeleilla."

"ei minulla ole kylppärissä kaakelilattiaa. se on jokin skeidalattia. syöksy maahan tapahtui töissä. onko Prince tosiaan tehnyt vain 146 levyä. alkaa herra käymään vanhaksi. ai, mutta eihän tuohon ollut laskettu niitä muille tehtyä levyjä, tai muilla nimillä kuin Prince tehtyjä tuotoksia. onhan meillä Victor, kiemurasymboli, the artist formerly known as prince, the artist formerly known as kiemurasymboli, ja tietenkin Viktor Klimenko."

Seuraavaksi jotain hienoa.

Vuonna '85 eräskin CMX-herra laittoi Soundiin # 8 ilmoituksen:

"Oletko kyllästynyt elämääsi? Kohta olet. Hanki AMF-äänite. 15,- Uusin C-60 >>Väestöräjähdys>>. Taatusti poikkitaiteellista. Osoitteella A.W. Yrjänä, Kirkkoputaantie 12 E, 95450 Tornio."

(En suosittele ottamaan yhteyttä kyseiseen osoitteeseen. Yrjänähän on asunut jo vuosia Porvoossa... Ohimennen mainittuna voidaan sanoa, että ihan hyvä asiakas.)

***************

Uskomatonta mutta kyllä, 80-luvun puolivälissä seuraava imago oli ykkösjuttu...

... Kuvassa on suomen hardrock-ylpeys Ironcross. Vieläkö ihmettelette miksi 80-luku oli muodin oksennus. Ja suomihan ei tietenkään ollut yksin Ironcrosseineen. Muualla maailmassa oli ne Mötley Crüet ja Saxonit. Takatukkakin oli hetken trendikäs. Karmein hiusmalli muuten on se että leikataan muuten normaalisti lyhyt tukka, mutta jätetään se häntä..... Tuotahan näkee yleensä 10-13 vuotiailla pojilla. Ja yllättävää kyllä, pääosin vaaleahiuksisilla pojilla. Tyylikkäin hiusmalli on tämä millainen Simple Mindsin Jim Kerrilla oli kauan kauan sitten.(Kuvat Simple Mindsin Glittering Prize-videolta.)

Tätä taustoitti:

Music For Films 3 (music by Brian Eno, Daniel Lanois, Michael Brook, Roger Eno, Laraaji, Harold Budd, John Paul Jones, Misha Mahlin & Lydia Theremin)

(btw. Lydia Theremin ei ole taiteilijanimi. Vaan kyseinen henkilö, on Theremin-soittimen keksijän jälkeläinen.)

The Wages of fear

Kuulostaako tutulta?
"Whump!"

"Kops!"

Eikö? No, mutta kyseessähän ovat tietenkin äänet jotka seuraavat liukastumista. Ensin "whump!" kun ruho osuu maahan ja nanosekuntia myöhemmin "kops" kun pää seuraa perässä. Liukastumisen pitää vain seurata sisätiloissa, jotta "kops!" on oikeanlainen.

"Suomalaiset pärjäsivät rehellisyystestissä
23.7.2007 12:01
Suomalaiset ovat osoittautuneet rehellisiksi Valittujen Palojen maailmanlaajuisessa vertailussa.
Lehden toimittajat jättivät 32 kaupungissa eri puolilla maailmaa matkapuhelimia julkisille paikoille ja seurasivat, kuinka usein löytäjä palautti puhelimen.
Helsingissä puhelimista palautui lähes 77 prosenttia, mikä nosti Suomen vertailun kahdeksanneksi. Vertailun voittaneessa Slovenian Ljubljanassa puhelimista palautui jopa 97 prosenttia. "
STT / Iltalehti

(Tuosta sitä ei näe, mutta Ruotsi oli Suomea ylempänä listalla. )

77%. Hitto, kun kuulin eilen tästä testistä, niin olin yllättynyt siitä kuinka suuri luku oli. Ei niin ettäkö pitäisin suomalaisia muita epärehellisimpinä. Vaan että suomesta löytyi edes niin paljon ihmisiä jotka vaivautuivat ottamaan "unohdetun" puhelimen käteensä, että niistä sai minkäänlaista prosenttilukua aikaiseksi. Olisikin hauska tietää kuinka suuri määrä puhelimia oli testissä mukana. Jos unohdettuja puhelimia oli tuhat, (aika todennäköinen määrä) niin se ei mielestäni ole vielä tarpeeksi iso määrä kertomaan koko suomen rehellisyydestä. Ja toinen tärkeä seikka on huomioida alueet jonne puhelimet ovat jätetty. Toisen kaupungin rehellisyysprosentti voi olla aivan muuta luokkaa kuin toisen.

Kuitenkin, puhutaan nyt tuhannesta puhelimesta, jotta saan omat ajatukseni suht' ehjänä ulos. Ei kun puhutaan sadasta, niin asia tulee varmasti rautalangasta väännetyksi.

Okei, sata puhelinta on jätetty bussipysäkeille, etc.

Kaikki sata päätyvät jonkun käsiin.

Sadasta puhelimesta 77 kappaletta viedään joko suoraan omistajalle, tai esim. poliisiasemalle.

33 kappaletta jää teille tietämättömille.

Hmm,,, minä kun olisin pitänyt todennäköisempänä, että vielä viikon jälkeen kaikki sata puhelinta lojuisivat vielä niissä paikoissa jonne ne olivat jätettykin. Tai vielä todennäköisemmin muutama puhelin on ollut hievahtamatta paikoillaan, vaikkapa kuusi kpl. 94 kappaletta on joko heitetty jokeen, rikottu löytöpaikalle, tai niiden päälle on laskettu kuona-aineita. Mutta ei, ilmeisesti suomessa ja suomalaisilla on jotain toivoa vielä, jopa 77%:n edestä. Tai saattoivathan he puhelimen palauttaneet olla kaikki pakolaisia, tms. Ulkosuomalaisia.

Matti Vanhanen on ohjeistanut eduskunnan leikkikerholaisia, että näiden ei tulisi vastailla kyselyihin aivan vapaasti. Asia koskee pääosin ministereitä, etteivät nämä kommentoisi asioita jotka eivät juuri vastaajan ministeriosaamiseen kuulu. Vanhasella tuntuu olevan kovassa suosiossa tämä "TURPA KIINNI BITCH!"-ajattelutapa. Onhan se tietenkin niin, että jos et asiasta mitään tiedä, niin eipä sinun kommenttisikaan hirveästi paina. Mutta kiitos sananvapauden, puhukaa mitä mieleenne juolahtaa. Herrat ja Rouvat ministerit, juttunne ovat kuitenkin niin päämäärättömiä, että niistä saa kovalla työllä etsiä valonpilkahduksia. Kunhat ette valtiosalaisuuksia vuoda, niin puhukaa mitä paskaa haluatte. Niinhän me muutkin. Kaikilla on kuitenkin oikeus kiukutella, kun maitoa läikkyy lattialle. Miksei siis ministereilläkin? Hei c'mon Matti, jätkä vaan pelkää, että samoin kuten presidentin kohdalla,,, olisi sinunkin valtasi vaarassa vähentyä, jos et välillä polje jalkaa maahan "mäkin haluun!" No, Vanhanen vaikuttaa ihan ok hyypiöltä.

Jos äänestäisin, niin en äänestäisi Matti Vanhasta... MUTTA... En kuitenkaan ajattelisi että "tota mä en ainakaan äänestä." Että se on jo hyvin. Yllä oleva lumiukko on tehty jo vuonna kivi ja luolavertaus. (Tahdon sanoa '96? Joten jos olen väärässä, niin en mitä luultavammin ole oikeassa.) Ja vaikka se on minun luomukseni (MÄ, MÄ JA VAAN MÄ!) suurelta osin, niin osa krediiteistä kuuluu henkilöille Erpo Pakkala ja Ville Putkonen (Sillä tilaisuuden tullen he omisivat teoksen valmistajatiedot itselleen.) Hänen nimensä on Bablo Bubbles. Bablo oli minun keksintöni, tämän muusikko-Bablon mukaan, mutta Bubbles oli taatusti Erpon idea.

*****************

Seuraavaksi jotain äärimmäisen coolia.

Kun näin tuon ilmoituksen noin puoli vuotta sitten, niin ajatukseni oli että "tää on maailman coolein juttu." Sitähän se ei tietenkään ole, mutta hauska se siltikin on. Ja kukapa meistä ei haluaisi bilettää Veikon kanssa. Stay cool Vexi.

************

Tätä taustoitti:

Marilyn Manson -Eat Me, Drink Me

The Beast of Suomi

Paikallislehdellä oli noin vuosi sitten kilpailu, jossa etsittiin viittä parasta suomalaista biisiä. Eivät he mitään yhteenvetoa niistä tehneet, vaan valitsivat lehteensä kolmen eri hyypiön listat. Yllättäen, tai ei niinkään, yksi niistä oli minun. Mutta vain yksi voi voittaa ja se en ollut minä. Voittaja sai vapaavalintaisen cd-levyn ja kisan voittaja valitsi Gotan Projectin Lunaticon. Itse en olisi kyseistä levyä valinnut,,, siitä yksinkertaisesta syystä, että minulla oli jo se.

(Kyseessä oli muuten Ilta-Uusimaa 26.4.2006.)

Kilpailun voittanut henkilö laittoi omalle listalleen nämä:

1. 22 Pistepirkko - Frankenstein

2. The Cool Sheiks - Melodique

3. Jori Hulkkonen - Whispers

4. The Crash - Lauren Caught My Eye

5. Liisanpuisto - Siistii Räppii

Toinen kolmesta julkaistuista listoista (se ei-minun) oli puolestaan:

1. Simo Silmu - Kaikkea Hyvää

2. Kaija Kärkinen & Ile Kallio - En Voi Unohtaa

3. Aki Sirkesalo - Enkeleitä Onko Heitä

4. Katri Helena - Ei Kauniimpaa

5. Nylon Beat - Anna Mulle

Itse kilpailussa ei annettu vaatimuksia kappaleen kielivalinnalle, kunhan vain biisien esittäjät olivat suomalaisia. Mutta itse kun rupesin koostamaan listaa, niin huomasin etten voinut hyvällä omallatunnolla laittaa mukaan kuin suomenkielisiä kappaleita. Listan olisi oltava pidempi, jotta voisin asettaa mukaan muita kieliä. Parhaiden suomaisten biisien kun mielestäni tulee olla suomenkielisiä. Mikä ei tietenkään vähennä muiden kappaleiden arvoa laisinkaan.

Kappalevalintojen lisäksi pyydettiin mukaan lyhyt perustelu kaikista biiseistä ja tässä ovat valintani ja perusteluni. (Kilpakumppanieni perusteluita en vain jaksa kirjoittaa ylös. Sorg!)

1. Varjo -Ole Minulle Sisko (Kotimaisen musiikin kauneus kiteytyy tässä)

2. Musta Paraati -Ajatus (On se tavallaan sääli, ettei vuoden '83 jälkeen ole tehty tätä "pelottavampaa" kappaletta)

3. Don Huonot -Verta, Pornoa ja Propagandaa (Itse en koskaan "biletä," mutta saattaisin siihen sortua tämän tahtiin)

4. Cmx -Pimeä Maa (Tottakai on luonnollista, että suomen toiseksi parhaimmalta bändiltä löytyy neljänneksi paras kotimainen biisi)

5. Pohjannaula -Virta Venhoa Vie (Heille jotka vihaavat kansanmusiikkia. Ja heille jotka rakastavat kansanmusiikkia)

Hauskaa oli huomata, että jos nyt koostaisin samaan kilpailuun listan, niin valitsisin samat biisit. Vaikka liha on heikko, voi henki olla vahva.

Niin ja minkäkö levyn olisin itse valinnut jos olisin kilpailun voittanut? Sillä hetkellä valintani olisi ollut Princen 3121. Jaetulle toiselle sijalle tuleminen ei tietenkään estänyt minua tuota Princen levyä hankkimasta.

Ja jos CMX on suomen toiseksi parhain bändi, niin mikäkö on se numero yksi? Hmm...

Kuva on Tieteen Kuvalehdestä, mutta numeroa en ikävä kyllä muista.

Tätä taustoitti:

Philip Glass - The Photographer

Ohikulkumatkalla menneisyyteen

Vuodelta '89 löytyi tälläinen ilmoitus:

"YO! Ympäri Suomea te kaikki, jotka ootte kiinnostuneita hip hopista, graffiteista, räpistä, break danceistä. Kirjoittakaa ja/tai lähettäkää demonauhoja tai piirustuksia osoitteeseen: Kai Salo, Tanhuankuja 2 E 47, 00940 Hki tai Raymond Ebanks, Tanhuankuja 2 B 12, 00940 Hki."

Miten lie vastakaikua ilmoitus aiheuttanut, mutta Raymond Ebanks kulki ainakin tien jonkun Soup De Loopin kautta kiusaamaan korviamme Bomfunk Mc's-ryhmässä. Kai muistatte vielä "freestyler, rock da microphone." AARGH!

Mutta entäpä tämä...


Tuntuuko tuo nostalgiselta? Ja eikös mainokseen piirretty kaveri näytäkin kovasti A-HAn Morten Harketilta. Mainos taisi olla vuodelta '87. Take On Me oli jo vanha juttu, mutta The Living Daylights oli ajankohtainen. Tietenkin jos kuvan kaveri ei ole dragiin kallellaan, niin kaipa hän on naispuolinen. Joten sanotaan, että hän on joku Belaboriksen jäsenistä. Hyvä kompromissi.

Ei tänään kulta, käteni on väsynyt

Minä näen pornoelokuvat ihan samanlaisena viihteenä kuin komediat, toiminnat, sun muut sen sellaiset. On hyvää ja on huonoa. On isompia budjetteja ja pienempiä. On pornon David Lynch ja pornon Michael Bay. Ne ovat vain viihteellisiä elokuvia. Pornoleffoja ei saisi lukea samaan sarjaan kuin muuta pornoaiheista teollisuutta. Pornoelokuvat eivät ole sama asia kuin prostituutio. Ja en ole oikein koskaan ymmärtänyt ajatusta, ettäkö pornoelokuvat alistaisivat naisia. Onhan se totta että varmasti porno on suuremmalta osaltaan miehille suunnattua ja että pornon tuottajat ovat pääosin miehiä. Mutta jos ajatellaan asiaa pornonäyttelijöiden suhteen. Suurin osa pornostaroistahan on naisia. Miehet toimivat pornoelokuvissa enemmän sivuosissa, tai lähes statisteina. Kun naiset puolestaan ovat niitä tähtiä ja isoimmat palkkiot ottavat. Aivan samoin kuten muussa elokuva-alassa on näkyvämmässä osassa miesnäyttelijät. Itseasiassa porno on miehiä enemmän sortava kuin muu elokuva-ala. Sillä muista genreistä kyllä löytyy isoja naistähtiäkin, vaikka miestähtiä olisikin määrällisesti enemmän ja näkyvämmin. On suosittuja naistähtiä komediassa, toiminnassa, etc. Mutta pornossa miestähdet ovat lähes poikkeuksetta aina pienemmällä liekillä palavia, kaikkien Jenna Jamesonien rinnalla.

"Mutta tottakai porno on naisen alistamista, kun se aina kuvataan miehen näkökulmasta." Saatatte ajatella. Tietenkin pornoleffat kuvataan helposti miehen näkökulmasta. Ovathan määrällisesti pornon ostajat enemmälti miehiä kuin naisia. Enhän minäkään pidä jostain American Pie- ja Transporter-leffoista, mutta niilläkin on niin iso määrä katsojia, että sellaista roskaa kannattaa tehdä. Ja olisihan naisnäkökulmasta olevia pornoleffojakin enemmän, jos niiden ostajia olisi enemmän. Mutta miehinen näkökulma on oikastaan harhaa pornoleffoissa. Koska miehet ovat pitkälti kasvottomia pornossa, niin heistä ei löydä samanlaista idolisamaistumisarvoa, kuin naisista. Se ovatko pornotähdet hyvä vaiko huono esikuva annettavaksi, on kuitenkin jokaisen itsensä päätettävissä. Suomessakin jonkinlaista arvostusta esikuvina keräävät pornotähdet ovat naisia (Rakel Liekki, Mariah, etc.,) kun taas miespuolella miehillä on vain kuihtunut pornoversio Matti Nykäsestä, eli Henry Saari. Siinä missä Rakel Liekki tuo persoonaansa esille yhteiskunnallisesti tärkeissäkin asioissa, toimii Henry Saari enemmän siltä pohjalta että "mitä tänään tekisin päästäkseni lööppeihin?" (btw. Rakel Liekin rasittavin seikka on se jatkuva jankkaus siitä, kuinka hän on kuvataiteilija. Senkus olet.)

Pornosta ei ikinä tule sosiaalisesti hyväksyttyä niin, että sitä julistettaisiin maailmalle. Ja ei pidäkään. Enhän minäkään jonkun Metal Hammer-lehden ostettuani hehkuta vastaantuleville, että katsokaa mitä minä ostin. Miksi siis tuntisin innostusta tehdä samoin pornolehden kohdalla. Mitään ei pidä tyrkyttää, mutta ei pornon kohdalla tarvitse mitään häpeääkään tuntea. Sillä nekin ihmiset jotka saarnaavat pornon olevan syntiä, ovat usein samoja ihmisä jotka vuokraavat pornoa. Aluksi pariskunta lapsiensa kanssa vuokraa jotain Harry Potheadeja, mutta kun lapset eivät ole mukana, niin hyllystä lähteekin Rocco Panostaja. Kyllähän se valtaosa pornon ostajista on niitä parikymppisiä poikia ja keski-ikäisiä miehiä, mutta syy siihen löytyy vain markkina-arvosta. Koff on lopettamassa Coca-Cola Limen valmistusta, koska se myy hyvin, mutta ei tarpeeksi hyvin. Siksi pornoa suunnataan keski-ikäisille miehille, he sitä enemmän ostavat kuin keski-ikäiset naiset. Mutta älkää antako sen hämätä. Kokemus kertoo, että porno kiinnostaa kaikkia, iästä ja sukupuolesta välittämättä. (Kaikki tarkoittaa tässä tapauksessa massaväestöä. Sillä aina joka asiassa on niitä henkeen ja vereen vastustavia ihmisolioita.) Ja pornostahan tosiaan löytää kaikkea kaikille. On paskaa, melkein paskaa, keskitasoa, hyvää ja loistavaa.

Tottakai pornoleffateollisuudesta löytyy väärinkäyttötapauksia. Niin löytyy jäätelökioskialaltakin. Joka ainoa kesä saa lukea lehdistä kuinka jossain kesätyöpaikassa joku on tehnyt vain suullisen sopimuksen ja lopulta huomannut, ettei työnantaja ole oikein pitänytkään sopimuksesta kiinni. On tehty ilmaista ylityötä, vaarallista työtä, etc. Ja samaa näkee joka puolella aina välillä, joten niinpä samaa näkee myös pornoleffateollisuudessa. On kuitenkin hyvin varmaa, ettei kukaan pornonäyttelijä ole ase ohimolla työtään tehnyt. Yhtään sen enempää kuin joku De Niro olisi ase ohimolla työtään tehnyt. Sopimusasiat välillä tietenkin johtavat siihen, että joutuu tekemään leffan jota ei haluaisi. Joutuihan Edward Nortonkin Italian Jobiin koska sopimus vaati niin. Nortonhan olisi halunnut tehdä jotain muuta, koska piti Italian Jobia rahastuelokuvana. Tuolloinhan Ocean's Eleven-henkiset leffat (kuten Italian Job) olivat trendikkäitä.

Kyllä varmaan pornoalalle ajautuu paljon ihmisiä, joiden henkinen kantti ei ole riittävä, tai jotka eivät epätoivossaan muuta keksi. Jos joku rahapulan tms. takia lähtee pornoleffaan, niin saa itse kantaa ristinsä. Ihan sama kuin otat pikavipin rahapulassa ja maksat sitten lainaa lainalla, etc. Kukaan pornoteollisuuden hyypiö ei sitä päätöstä kuitenkaan puolestasi tehnyt.

Pornoleffat pitäisi nähdä vain yhtenä elokuvan lajityyppinä, ei sen enempää. Ja jos oikein ajatellaan, niin eikö olisi parempaa nähdä elokuvia joissa hässitään, kuin hakataan vesurilla päätä irti? Toisessa päässä näytellään kuitenkin nautintoa, kun toisessa päässä tuskaa.

Ei kenenkään tarvitse väkisin pornosta pitää. En minäkään pidä Reese Witherspoonista ja enkä haluaisi kenenkään pakottavan minua pitämään hänestä. En kuitenkaan väännä kenenkään kättä ja sano "et kato sitä Witherspoon-leffaa." Katsokoon ken haluaa.

Tätä taustoitti:

Requiem For a Dream ost. (music by Clint Mansell)

Spirit of Eden

Aluksi aikeeni oli kirjoittaa pornosta, mutta sitten ehdin ensin nähdä tämän:
"Mikä biisi on muuttanut sinua eniten, ja miksi?Minä halusin kertoa oman elämää muuttaneen biisini. Mutta vielä enemmän haluan tietää muutamalta muulta ihmiseltä sen nimenomaisen yhden biisin, joka muutti ihmisessä Jotain. Elämän suunnan, tai sitten vain jotain pientä, mutta tärkeää." -Tearcandy.
Jostain kumman syystä minut nimettiin yhdeksi haasteeseen vastaavaksi. Mutta hyvä on, jätetään porno toissijalle ja palataan siihen myöhemmin.
Nyt kun asiaa ajattelen, eipä niitä biisejä taida olla jotka olisivat elämäni suuntaa dramaattisesti muuttaneet. Saatikka sitten sitä yhtä biisiä joka olisi olisi räjäyttänyt tajunnan. Mutta "tai sitten vain jotain pientä, mutta tärkeää." No, näitähän on useampikin.

The Cure -One Hundred Years
Pornography on se SE The Cure-levy jonka nostan bändin parhaimmaksi ja sen levyn ansiosta minä varsinaisesti bändin löysin. Pornography ei ollut ensimmäistä Cure-matskua jota olin kuullut, mutta Pornography oli se levy, joka teki minusta Cure-fanin. One Hundred Years on levyn avaava kappale, ja vaikka se ei ole suosikkini kyseiseltä levyltä, on se kuitenkin biisi jonka sanoitukset muistan ulkoa ensimmäiseksi. On jo lähes klisee mainita One Hundred Yearsin avausvirke "it doesn't matter if we all die," mutta kun sen kuulee ensimmäistä kertaa niin se tuntuu munuaisissa saakka. Pornography on äärimmäisen synkkä levy ja ei sellaista black metal-levytystä olekaan joka kuulostaisi yhtä rankalta kuin Pornography. Ja One Hundred Years kertoo heti alkuunsa, että nyt mennään ensin tosi syvälle tutkimaan omia pelkoja ja vajavaisuuksia,,, jotta voisi nousta pinnalle ja hyväksyä omat puutteensa ja ymmärtää, että vaillinnaisinakin olemme yhtä hyviä kuin kuka tahansa muukin. One Hundred Years on tuskan ja pelkojen kulminaatiopiste. Sinun täytyy vain valita mihin suuntaan jatkat siitä. Ja vaikka One Hundred Years ei ohjannut minua ainakaan oman tietoisuuteni perusteella suuntaan jos toiseenkaan. Antoi se silti ymmärryksen siitä, että yksittäinen biisi voi olla oikeasti elämän muuttava kokemus.

The Cure -Burn
Tämähän on se biisi joka soi The Crow-elokuvassa. Kuulin biisin ja näin elokuvan ensi kertaa hieman ennen elokuvan suomen ensi-iltaa. Ystäväni Ville omasi kontakteja maahantuojaan ja saimme promoversion elokuvasta lainaan. Kohtaus jossa Burn lähtee soimaan hypnotisoi minut. Katsoimme porukalla elokuvaa ja kun Brandon Lee teki päätöksensä kostosta ja aloitti meikkaamisen, alkoi taustalla soida Burn. Suuni pyöristyi hämmästyksestä ja kävelin television luokse ja laitoin äänen kovemmalle. Toimin siis näköesteenä kyseisen kohtauksen ajan, seisoessani television edessä lamaantuneena. Nuorelle masentuneelle pojalle se tuntui kertovan kaiken siitä millainen olen. Samaistuin, kuten miljoonat muut, Eric Dravenin hahmoon kovin vahvasti ja Burn alleviivasi tuntemusta. "Nothing you can ever say, nothing you can ever do, still every night i burn, every night i scream your name."
En koskaan lue lue kaapissani olevaa James O'Barrin The Crowta. Jos luen, lainaan sen kirjastosta ja annan omani olla edelleen muoveissa.

Ministry -Stigmata
En oikein osaa kertoa miksi ja milloin tämä nimenomainen biisi vaikutti minuun alunperin niin kovin vahvasti. Mutta muistan että olin biisin kuullessani äärimmäisen vihainen jostakin. Mitä lie sydänsuruja, tms. Kuitenkin oloni oli, että olisin voinut rikkoa kaikki paikat ja huutaa raivoani koko maailmalle. Laitoin Ministryn The Land Of Rape And Honey-levyn soimaan ja Stigmata alkoi. Kaikki raivo ja viha laantui samantien. Ei minun tarvinnut purkaa suuttumustani ympäristöön, Stigmata teki sen puolestani. Ne sirkkeliäänet, hakkaavat bassot ja rummut, Alain Jourgensenin sähköinen ääni... Stigmata toimi silloin rauhoittavana lääkkeenä ja se toimii sellaisena edelleen. Ja kun on vihainen, niin mielestäni vihainen musiikki auttaa poistamaan suuttumusta hyvin. "Just like a car crash, just like a knife, my favourite weapon, is the look in your eyes."

Yö -Joutsenlaulu
Itseasiassa tämän vaikutus on jopa äryttävän sentimentaalinen. Kun olin Haminassa opiskelemassa, niin tätä biisiä soitettiin päättäjäispäivänä useampaan otteeseen. Niinpä nykyään en voi enää kuunnella kappaletta, ilman että ajatuksen palaisivat tuohon kyseiseen päivään. Mutta jos haluan palata hetkeen jolloin kaikki tuntui vielä olevan harmoniassa kaiken kanssa, niin Joutsenlaulun avulla sinne pääsee.

Enemmän tai vähemmän mielentilaan vaikuttaneita kappaleita löytyi useampiakin. On aina Fields Of The Nephilimin Love Under Will, Skinny Puppyn LaHuman8, Peter Gabrielin I Have The Touch, etc... Mutta täytyy ymmärtää, ettei kaikesta kannata kaikkea kertoa. Osittain siksi, että on riski että kerrottuna niiden vaikutus vähenee ja siksi, että kaikkea ei kuitenkaan muistaisi kerralla. Lisätään kuitenkin kaksi hyvin tärkeää biisiä minulle. En kuitenkaan laita mitään Depeche Modelta, koska en ehkä osaisi lopettaa ajoissa.

Talk Talk -I Believe In You
"Hear it in my spirit
i've seen heroin for myself
on the street so young laying wasted
enough ain't it enough
crippled world
i just can't bring myself to see it standing
tell me how i fear it
i buy prejudice for my health
is it worth so much when you taste it
enough there ain't enough hidden hurt
a time to sell yourself
a time for passing
spirit
how long"
Talk Talk teki kenties maailman kauneinta musiikkia. Joka etenkin kahdelta viimeiseksi jääneeltä levyltä kuului hyvin (Spirit Of Eden ja Laughing Stock.) He uskoivat pitkälti siihen, että hiljaisuus ja hauraus koskettaa sisintä niin hyvin, ettei oikeastaan muuta tarvita. Ja I Believe In You on äärimmäisen hauras ja hiljainen. Talk Talk aloitti eräänlaisena Japanin tyylisenä yhtyeenä. Eli eräänlaisena esi-Radioheadina. New Romantic-poppia, mutta ns. taiteellista versiota siitä. Nopeasti Talk Talk kyllä löysi oikean tiensä, ja vauhti vaihtui harkitsevuuteen. Talk Talkin musiikki on kuin heikko jää järven pinnalla. I Believe In You on kappale jonka tuntuu särkyvämn hetkenä minä hyvänsä ja jos jokin on vaarassa tuoda kyyneleet minun silmiini, niin se on juuri tämä laulu. Kohta jossa Mark Hollis laulaa sanan "spirit" osoittaa kuinka koko tunneskaala voidaan sijoittaa yhteen ainoaan sanaan. I Believe In You, kuten myös koko Spirit Of Eden-levy eivät varmastikaan aukena ensikuulemalta, mutta kärsivällisyys palkitaan. Se avaa maailman.

Duran Duran -The Chauffeur
En oikein tiedä mitä tästä sanoa. Mutta sen tärkeydestä kertonee se, että minulla on kotona ilmoitustaululla muistilappu jossa lukee: Minun hautajaisissani pitää soittaa Duran Duranin The Chauffeur Rio-levyltä.

Tätä taustoitti:
Talk Talk - Spirit Of Eden

Sex, drugs and electroclash

Mitä meillä nyt sitten taas olikaan?

Punk, '77-punk, postpunk, heavy, metal, heavymetal, rock, softrock, cockrock, hardrock, aor, pop, synthpop, tekno, detroit-tekno, trance, ambient, chill out, elektroclash, nwobhm, mwoahm, new acoustic movement, singer-songwriter, gootti, goottirock, goottipop, ebm, new wave, nu metal, etc,,, etc,,, etc,,, ja nyt kenties tuoreimpana new rave. No tottakai.

Musiikkilehdistö ja pr-hyypiöt rakastavat uusien genreluokituksien laadintaa. Mikä olisikaan hienompaa kuin luoda uusi lajityyppi ja sanoa, että tämä bändi oli se ensimmäinen lajiaan sitten. Bändit puolestaan vastaavat genrekysymyksiin lähes poikkeuksetta samalla tavalla "en mä osaa sanoa mihin lajityyppiin me kuulutaan." Eivät tietenkään. Bändit pitävät itseään niin laaja-alaisina musiikissaan, etteivät voi mitenkään sitoutua minkään genren sisälle. Kun taas levy-yhtiöiden hyypiöt ajattelevat miten bändi löydettäisiin. Ja jos bändiä ei laita mihinkään lokeroon, voivat kadota levyt alelaareihin.

Jos etsit KMFDM:n levyjä ja ne on laitettu jonnekin pop-osastolle, saatat lähteä tyhjin käsin. Sillä sinähän etsit KMFDM:ää industrial-laarista. Ja onhan se myönnettävä, että vaikka niin usein genremääritykset menevät pahasti metsään, niin ne auttavat usein löytämään sen alunperin ja sen mukana monia muitakin. Jos pidät tästä, niin saanen suositella näitä.

Mutta kyllä genremäärityksiä on aivan liikaa. The Klaxons on tuota NME:n nyt hehkuttamaa new ravea... mutta mikä hitto on new rave? No, ilmeisesti se tarkoittaa bändiä joka kuulostaa yllättävän paljon Inspiral Carpetsilta ja Charlatansilta. Mutta eivätkö Charlatans ja Inspiral Carpets olekaan popbändejä? Kyllähän ne popbändejä ovat, mutta jos Charlatans ja Inspiral Carpets perustettaisiin nyt, niin ne olisivat ilmeisesti new rave-bändejä.

Mutta mikseivät The Rapture, Bloc Party, tms. ole sitten new ravea, vaikka ovat aika uusia bändejä? Eivät tarpeeksi uusia, jotta NME olisi ehtinyt new ravensa keksimään.

Eilen eräs nimeltä mainitsematon tuttuni hehkutti kuinka Limp Bizkit on ensimmäinen nu metal-poppoo ja ansaitsee edes siksi hieman kunnioitusta. Mainitsin hänelle yhtyeestä nimeltä Rage Against The Machine ja että kyllä Faith No Morekin teki nu metallia ennen Rage Against The Machineakin. Mutta silloinhan ei nu metallia ollut olemassakaan, vaan se oli joko rapcorea tai raprockia, tms. Sinänsä hassua on, että kun Korn ja vastaavat olivat uusia bändejä, niin nu metal-termi oli vielä new metal. Joten ehkä Limp Bizkit sitten onkin ensimmäinen nu metal-bändi.

Kuka muistaa new acoustic movementin? Sehän tapahtui vasta muutama vuosi sitten.

NME on muuten pottumaisin musiikkiaiheinen lehti mitä on tarjolla. Heillä on nimitäin paha tapa ensin hehkuttaa jotain bändiä maasta taivaaseen ja sitten kun trendituulet kääntyvät, alkavat he vittuilemaan niille bändeille jotka ensin nostivat jalustalle. Eihän nyt musiikkilehden tarvitse paijaillakaan, jos ovat sitä mieltä että bändin levytykset ovat huononemaan päin. Mutta NMEn tapa aukoa päätään on aivan omaa luokkaansa. Sillä he eivät niinkään osoita rakentavaa kritiikkiä, vaan pikemminkin humalaista uhoa. Ensin nostetaan joku Fischerspooner maailman kovimmaksi jutuksi, mutta vuoden jälkeen Fischerspooner edustaa NMEn silmissä kaikkea mikä on musiikkimaailmassa vialla. Samainen lehtihän kerjää joiltakin HIMeiltä ja My Chemical Romanceilta haastatteluita ja laittaa niistä fanikuvia esille, mutta vittuilee ns. selän takana. Ollaan kieli ruskeana itse haastattelutilanteissa, mutta lisätään itse juttuun jotain "vittu mikä kusipää"-juttuja. Ja Rumba rakastaa NMEn kopiointia. Onneksi Rumban kopiointi on vielä ainakin enemmän ulkoasuasioissa, kuin sisällössä. Sillä siinä missä NME on huonoin ulkomainen populaarimusiikkilehti, on kotoinen kopiomme, Rumba suomen toimivin populaarimusiikkilehti (osaltaan siksi, että Soundi suomentaa liian paljon juttujaan Rolling Stonesta ja Q:sta.) Mutta NME ansaitsee myyntitilastonsa (jotka ovat pitkään olleet laskemaan päin) juuri näillä pottuiluillaan. He myyvät lööppikamalla, eivätkä asiallisella sisällöllä.

Suosittelen kevyemmäksi luettavaksi Q:ta (sieltä saa ne poptähdet) ja Mojoa (sieltä saa ne Pink Floydit, ym.) Paperilaatunsa vuoksi NME ei ole oikein sovelias takan sytykkeenäkään, mutta paremman puutteessa saa silläkin talon lämpiämään.

Nightwish, Lacuna Coil, Evanescence ja Within Temptation eivät muuten sitten kuitenkaan ole goottia. Vaikkakin niitä elementtejä heiltäkin löytää.

Enkä unohtanut... Love metal.

Tätä taustoitti:

Japan - Exorcising Ghosts

Rivers of blood, years of darkness

Aikoinaan siinä 10 vuotta noin takaperin kävin parilla työkkärin "määräämällä" huuhaa-kurssilla. Huuhaa siksi, että vaikka niillä olisi ollut hyvät tarkoitusperät, niin käytäntö oli vain muuta kuin ajatus mahtoi olla. Ensimmäinen kursseista oli nimeltään Omalle Alalle ja sen tarkoitus oli valmentaa työttömiä nuoria työhaastatteluihin ja siihen itse työhakuun. Todellisuudessa päivämme kuluivat pitkälti levyjä soitellessa ja bullshittia puhuessa. Ja bullshitilla tarkoitan kaikkea muuta kuin työmarkkina-aatoksia. Oli siellä ihan hauskaa, mutta enemmänkin se tuntui olevan sarjasta "kunhan nyt saadaan tilastoja siistimmäksi" kuin oikeasta "kaikki Te työllistytte tämän jälkeen." Työmarkkinatuella olevathan eivät ole rekistereiden mukaan työttömiä. Vaikkakin työharjoittelut ja työkkärin kurssit ovat oikeastaan samaa kuin pelkästään työkkärin listoilla olemista. Samat rahat kaikista. Työharjoittelut kun ovat usein sen verran lyhykäisiä, että niiden voidaan sanoa olevan pätkätöitä. Mikä pitkälti tarkoittaa että sen hetkisestä työharjoittelusta huolimatta, et ole oikeasti työllistynyt. Kunhan nyt vain hetken olet poissa työttömyylistoilta. Ja sama pätee juuri niihin kursseihin. Useimmat ovat vain hengailupaikkoja. Siellä on hirveä määrä populaa jotka ovat menneet kurssille, vain koska työkkäristä on uhattu katkaista tuet muuten. Ei siis oikealla motivaatiolla olevia. Mikä ei tietenkän tarkoita etteikö kaikilla noilla kursseilla, ym. olisi oikeasti asiasta innostuneita ja kiinnostuneita. Niissä kuitenkin on niitä jotka menevät vain näön vuoksi paikalle.
Ole päivä tai pari siellä ja ilmoita työkkärille, ettei se oikein ole alaasi. Tuolla tavoin työkkäri on tyytyväinen. Yritithän sentään. Mutta okei, se Omalle Alalle oli ihan kiva kurssi ajantapon suhteen. Ja olihan siellä joitakin työhaastatteluharjoituksia (asia josta minulle ei ainakaan ollut työpaikkani suhteen mitään hyötyä,,, joskaan ei haittaakaan.) Mutta bullshit oli silloin päiviemme sana.
Seuraava kurssi jolle menin hetikohta Omalla Alalle-hetken jälkeen, oli Mediakurssi.
(Siellä oli luotu nämä hyvin groteskit sarjakuvat. Teimme siellä pari numeroa lehden tapaista nimeltä Torso ja niiden kauhistuttavilta sivuilta olen skannanut nämä turvaan. Ja kaiken huipuksi, meille vielä maksettiin sen lehden teosta.)
Mediakurssi oli hyvinkin miellyttävä. Käsittelimme siellä mediaa yleisesti, mainontaa ja sen lukutaitoa, etc. Kävimme myös joillakin ekskursioilla Sonerassa, radioasemilla, etc. Silloisen Radio Mafian (nyk. YleYäxs) vierailu oli erinomaisen hauska. Etenkin se hetki kun kyseenalaistin heidän soittolistojensa toimivuuden. Mediakurssilla uskon oppineenikin jotain mediamaailmasta, mutta käytännön töissä siitä ei ole ollut hyötyä... Roskanpuhumisessa sitäkin enemmän.
Mukavinta oli kuitenkin Torso-lehden teko. Vaikka sitä iloa ei kauaa kestänytkään, niin ainakaan meidän käsiämme ei sidottu laisinkaan. Tosin lopputuloksen tullessa mailmaan, olisimme ehkä kaivanneet estoja ja kieltoja.
Minusta työkkärin toiminta on vääristynyt vuosien saatossa pahasti. Silloin aikoinaan koulun jälkeen kun työkkäriin ilmoittauduin, niin henkilökohtainen virkailijani teki aluksi sen haastattelun jossa koottiin mielenkiinnon kohteita, etc. Ja näiden avulla hän oikeasti etsi minulle työmahdollisuuksia, kursseja, joiden oletti olevan minun makuuni. Nykyään kun kuulen kavereiltani juttuja työkkärikäynneistä, niin ne ovat aina samanlaisia:
Menet paikalle ja kysytään "oletko löytänyt töitä" ja vastaat "en." Tällöin annetaan vain uusi aika ja se on siinä. Aina välillä kehoitetaan menemään mol.fi-sivuille etsimään töitä.
On se surullista, kun sitä jotenkin on siinä harhaluulossa, että työkkärissä autetaan löytämään mahdollisia työmahdollisuuksia. Enkä nyt puhu uusavuttomista, joilla ei itsellään ole käsityskapasiteettia ymmärtää itsekin etsiä, eikä uskomaan että joku tekee kaiken puolestamme. Mutta luulisi oma-aloitteisuudesta huolimatta työkkärinkin etsivän niitä potentiaalisia paikkoja sinulle. Sen luulisi olevan yhteistyötä. Ei siltä kuulosta jos sanotaan "mene nettiin." Tuollainen rohkaisu kun sitä laatua, että yhtä hyvin voisi sanoa "jaa-a, tee mitä haluat." Onhan työkkärissäkin varmasti vieläkin heitä, jotka oikeasti tekevät työtä löytääkseen sinule töitä. Että poikkeus vahvistaa säännön.

Itse pääsin nykyiseen työpaikkaani aivan liian helposti. Aikoinaan kauppiksen työharjoittelupaikan halusin olevan levykauppa. Ainoa paikka josta asiaa kysyin antoi kielteisen vastauksen, koska heillä (tai hänellä) oli jo työharjoittelija ja paikan pienuuden vuoksi, ei olisi tilaa kahdelle. No, tien toisella puolella sattui olemaan videovuokraamo ja ajettelin "miksei?" ja astelin sinne. Olin siellä aluksi työharjoittelun ja sitten sen jälkeen eräänä perjantaina soi puhelin "haluatko töitä? " Vastaukseni sattui olemaan "okei." Ja seuraavana maanantaina olinkin jo pyörittämässä Porvoon toista silloista saman ketjun liikettä. Nyt olen ollut näissä hommissa jo niin kauan, että toivoisin olevani työtön... Jos tosiaan työttömyydestä maksettaisiin paremmin.
Muuten, aina kun minä mäkätän jostakin, niin se ei ole mikään kehoitus anarkismiin, tai muuhun energiaa vaativaan. Minä kyllä kannatan kansalaistottelemattomuutta ja muuta samanlaista roskaa, mutta agressiot sikseen. Minä uskon apaattisuuteen. Etkö ole tyytyväinen johonkin? Tee asiasi huolimattomasti ja hyvin hitaasti. Ole kuin olisit koko ajan juuri nukahtamaisillasi.


Disclaimer: Trentonoir ei aina tarkoita mitä sanoo, eikä aina edes tiedä mistä puhuu. Trentonoirin suurin funktio on avata suutaan ja lisätä hiilidioksidipäästöjä. Älä siis koskaan tottele Trentonoiria ja silloinkin kun teet jotain hänen esimerkkinsä mukaisesti, niin väitä sen olevan oma ideasi.

Tätä taustoitti:
Soulwax -Any Minute Now

I love you - I want to eat your brains

Tällä viikolla iltapäivälehdet ovat tuottaneet kaksi uutista sarjasta "maailman tyhmimmät jutut." Ensimmäinen oli Oasis Vs. Blur suomalaisesta näkökulmasta, eli Lordi vs. Gwar. Toinen on tuoreempana tapaus Ari Koivunen. Ja molempien uutisointien kohdalla sitä ajatteli "jaa-a, vai niin."

Lordi vs. Gwar.
Gwar-leiristä kantautui tarinointia, että ovat kiukkuisia kun Lordi kopioi heitä. Lordi vastasi asiaan, ettei ollut aiemmin kuullutkaan Gwarista. No, ensinnäkin Lordin kommentti oli selkeää sontaa. Tottakai Lordi oli kuullut Gwarista. Jo yli vuosi sitten Lordilta kysyttiin useampaankin otteeseen oliko hän kuullut Gwarista. Jos oletetaan, ettei hän ollut kuullut Gwarista tuolloin, niin se uskottakoon. Mutta etteikö hän olisi googlettanut, tms. Saadakseen tietää mikä Gwar on, ensimmäisten kyselyiden jälkeen. Hei ihan tosi. Ja etenkin kun Lordin maskimukkelointi on sellaista, ettei sen lajin edustajia nyt niin paljon ole, niin varmasti sitä bändin jäsenet ovat ottaneet selvää kilpailijoistaan. Jos Lordi ei tosiaankaan tiedostanut Gwarin olemassaoloa ennen, niin sitten hän on joko perustyhmä, tai vain pää puskissa elävä. Onhan se nyt ymmärrettävää, ettei joku Seija 45v ja Matias 6v tienneet Smurffien ja Yölinnun välissä olleen Gwarin, niin eivät sitten. Eiväthän ne noteeranneet Lordiakaan ennen Neuroviisuja, joten miksi he olisivatkaan tienneet ja suvainneet mitään, joka laajentaisi tajuntaa. Mutta se ettei Lordi tiennyt Gwarista, on kuin Mercyful Fate ei olisi tiennyt Kissin olemassaolosta kun uransa aloittivat. Kyllähän Puttis jaksaa siitä fuckin' Kissistä puhua REM-uneen asti, ja kyllähän Lordin musiikissa Kiss-vaikutteet kuuluvat. Mutta vaikka molemmat sekä Lordi että Kiss tykkäävät meikeistä, niin ovat Lordin maskit enemmän Gwar-maailmaa. Vaikkakin minun on pakko myöntää, ettei ensikosketukseni Lordiin tuonut mieleen Gwaria, vaan Rob Zombien. Sillä erotuksella, että Rob Zombien musiikista pidän ja Lordin musiikki puolestaan,,, no, kiltisti sanottuna Lordi ei ole makuuni. Kuitenkin, oli totuus sitten mikä tahansa, niin en siltikään usko ettäkö Lordi olisi nimenomaan kopioinut Gwarin tyyliä. Muuten kuin kunnioittavasti. Noita lateksinaamoja kun ei niin paljoa ole liikkeellä, että tottakai ne vähät vertaantuvat aina edelliseen. Lordille ja Gwarille molemmillehan olisi eduksi, jokin yhteiskiertue. Henkilökohtaisesti kyllä kehoitan kaikkia välttelemään Lordin musiikkia... Kuten myös Gwarin. Sillä ei se Gwarkaan niin kovin onnistunut tapaus ole. Lordilla ja Gwarilla on ulkoasussaan kyllä yksi suuri, merkittävä ero. Siinä missä Lordi on kuvitteellisen vakavan näköinen ja mukapelottava, niin Gwar tekee saman asian huumorin kannalta. (En nyt laita tänne mitään Lordi- tai Gwar-kuvia, siitä yksinkertaisesta syystä, etten halua nähdä niitä täällä.) Mutta onko Gwarilla syytä mäkättää, että Lordi kopioisi heitä. No, jos he näkevät suoraa plagiointia, niin siinähän valittavat ansaitusti. Gwarin kohdalla tuntuu pikemminkin siltä, että kun Lordi on nyt se nouseva juttu ja Gwar vanhaa shittiä, niin kateuden korea peikkoko se siellä trancea jumputtaa torimunkkia kulkiessaan. Ainahan näitä on ollut, missä jonkin väitetään olevan jonkin toisen kopio. Aiemmin mainitun Mercyful Faten kohdallahan kävi vuonna '89 näin:


"Kiss-henkilö Gene Simmons haastoi tanskalaisen King Diamondin oikeuteen, koska tämä on alhaisesti kehdannut varastaa Kissin perinteisesti lavalla käyttämän kasvomeikin. Mokomakin riiviö!!! Toivottavasti tuomitaan raskaamman jälkeen! Todistamaan Gene aikoo kutsua itse Alice Cooperin, vanhan kosmetiikka-asiantuntijan." (Soundi # 8 / 1989)

Jos oikein muistan, niin Alice Cooper taisi tuolloin jossain haastattelussa todeta, ettei siitä oikeudenkäynnistä mitään tulisi, sillä Kisshän otti vaikutteensa David Bowielta. Ja Bowie saattoi saada fiiliksiä Sreaming Lord Sutchilta, joka puolestaa kopioi aika rankalla kädellä Sreaming Jay Hawkinsia. Että kaikille löytyy jostain jotain vaikutteita. Mutta pitäähän sitä aina sanoa kysyttäessä, ettei ollut kuullutkaan koko bändistä ennen.

Ja muistatteko näitä:
-W.A.S.P teki KillFuckDie-levyn, josta Marilyn Manson totesi, että siinähän W.A.S.P. koettaa matkia Mansonia. Mansoninhan sanottiin aikoinaan matkivan W.A.S.P.ia. Lawless totesi ettei KillFuckDiella ole ollenkaan syntikoita, ettei se voi millään olla Mansonmainen. Hmm,,, ei tainnut herra ollenkaan kuulla omaa levyään.
-Kun Manson tuli Antichrist Superstarin aikoihin oikein kunnolla esille, alettiin hänen musiikkiaan kutsumaan virheellisesti gootiksi. Asia jonka Peter Murphy (Bauhaus) korjasi jossain haastattelussa toteamalla, ettei se Manson mitään goottia ole. Herra Mansonin vastine asiaan oli, että tässä sitä tienataan miljoonia, kun Peter Murphy kaljuuntuu.


Ja sitten tämä Ari Koivunen.
Herra Koivunen ei sitten mennyt armeijaan, saatikka sivariin. Hienoa, oikeasti hienoa. Onhan se niin, että iltapäivälehtien uutiset toimivat mielikuvien avulla, eivätkä aina niinkään sisällön tärkeydellä. Ja tästä Koivusen armeijan käymättömyydestä on nyt tehty sellainen "ei kauheeta!"-uutinen ilman oikeaa sisältöä. Tällä tavoin Iltasanomat on asiaa uutisoinut:
"Ari Koivunen vapautettiin armeijasta" on otsikko ja tuosta otsikosta saa sellaisen mielikuvan, että nyt pinnalla oleva julkkis sai vapautuksen asemansa tähden. Itse uutisen sisältöä lukiessaan saa tietenkin tietää, että asiasta on jo kolme vuotta. Eli ajalta jolloin Ari Koivunen oli kuin sinä ja minä, ei kukaan. Jos Ari Koivunen olisi vielä ei kukaan, niin ei kukaan kiinnostuisikaan. Mutta koska Ari Koivunen on hevipissikseltä vaikuttava Idols-tähdenlento, niin ainakin vielä tuollainen juttu myy pari lehteä lisää. Vaikka itse juttu ei olekaan enää kovin relevantti. Huonosti uutisensa lukeva näkee aina parhaiten ensimmäisen kappaleen ja se on Iltasanomien uutisoinnissa tälläinen:
"Idols-voittaja Ari Koivunen ei ole käynyt armeijaa, eikä hän mene sinne jatkossakaan. Ari on nimittäin vapautettu rauhanajan asepalveluksesta." (IS20.7.2007)
Ja juuri tuollainen tapa uutisoida aiheuttaa sen ajattelutavan, ettäkö Koivunen olisi jättänyt armeijan väliin just for the hell of it. Hän siis ansaitsee kuraa niskaansa ja keskustelupalstoilla onkin näkynyt juuri niitä perinteisiä kommentteja. Koivunen on nyhverö, Koivunen on hyvä esikuva, Koivunen on huono esikuva, Koivunen on kommari, Koivunen on sitä ja tätä. Eli joko hän on uuden suomen edustaja, tai maanpetturi. Aika pitkälle mielipide riippuu siitä kysytäänkö stereotyyppiseltä suomilippupilottitakilta, vaiko vihreältä rastalta. Koivunenhan totesi saaneensa vapautuksen terveydellisistä syistä ja se on tarpeeksi tietoa kaikille. Kenellekään ei kuulu tarkempi sisältö ja se on varmaa, ettei se vapautus helpolla Koivuselle tullut. Olen itsekin vapautettu armeijasta (ja sivarista naturally ja au naturel of course) nimenomaan terveydellisten syiden vuoksi. Mutta se helvetti minkä jouduin käymään läpi vapautuksen vuoksi oli niin henkisesti raskas, että välillä sitä ajattelee, että olisin mahdollisesti päässyt helpomalla armeijan leivissä. Tosin uskon, että olisin napsahtanut armeijassa pahemman kerran. Kuitenkin, jos kerran Ari Koivunen sai vapautuksen armeijasta terveydellisten syiden vuoksi, niin totta mooses hän myös sen ansaitsi. Ei armeijasta vapauteta ilman piiiitkää kärsimystä ja nöyryytystä, että näin se vain on. Kuitenkin jotkut Iltasanomien raadonsyöjät mässäilivät aiheella vielä niin, että laittoivat sivuilleen kyselyn "Saavatko julkkikset vapautuksen armeijasta muita helpommin?" Voihan se niin ollakin. Julkinen status on aina enemmän kuin ei kukaan, jos halutaan paistatella siinä. Mutta näissä uutisoinneissa annetaan niiden nahkapäiden jotka eivät osaa lukea kunnolla, lietsoa vihaa maailman Koivusia kohtaan. Seija 45v ja Matias 6v kasvavat aivan vääränlaiseen suomeen, jos potku munille on aina tärkeämpää kuin syy potkuun. Ari Koivunen siis sai vapautuksen,,, so? Ei hän ole ainoa.


Miksi oi miksi jotkut ihmiset käyttävät jalkapallosta sanaa fudis? Eivätkä futis? Jos tuo väännös tulee sanasta football, eikä sanasta foodball, niin oikea muotohan olisi silloin futis. Lausukaapa se ääneen. Kuulostaakin paremmalta. Kun kuulette jonkun sanovat sanan fudis, niin menkää hänen luokseen ja sanokaa "saatko apua tuohon vaivaan?"

On myös tärkeää huomauttaa etten pidä Ari Koivusesta, saatikka hänen musiikistaan. Kuten en myöskään Kissin, Mercyful Faten, Lordin ja Gwarin musiikista.

Loppuun hieno Francis Ford Coppola-sitaatti:

"There were too many of us, we had access to too much equipment, too much money, and little by little we went insane."

Tätä taustoittivat:
A Perfect Circle -Mer De Noms
Talk Talk -Spirit Of Eden

Kuolinkankeus ja täysi hautuumaa

Mikä yhdistää seuraavia?

William Shatner 76v.

Robert Duvall 76v.

Jack Nicholson 70v.

Dustin Hoffman 70v.

Gene Hackman 77v.

Al Pacino 67v.

Donald Sutherland 72v.

Robert De Niro 64v.

Morgan Freeman 70v.

Anthony Hopkins 70v.

Christopher Walken 64v.

Clint Eastwood 77v.

James Garner 79v.

Burt Reynolds 71v.

Harrison Ford 65v.

Sean Connery 77v.

Harvey Keitel 68v.

Francis Ford Coppola 68v.

Martin Scorsese 65v.

George A. Romero 67v.

Joel Schumacher 68v.

Ennio Morricone 79v.

John Williams 65v.

Jokainen heistä on täyttänyt tai täyttää mainitun iän verran tämän vuoden aikan. Ennustan että 10 vuoden sisään suuri osa heistä on kuollut luonnollisen poistuman kautta. Tuon listan nuorinkin on Christopher Walken 64 vuotiaana. Usein kun kysytään "kuka on just best äctor?" niin myös usein vastauksiksi annetaan Al Pacinoa ja Gene Hackmania, etc. Ja ihan ansaitusti. Mutta yhdistävä tekijä on usein se, että ensimmäiset nimet jotka tulevat mieleen ovat siitä ikäluokasta, joka kohtapuoleen toimii kukkien istutusalustana. Eikö nuoremmasta polvesta sitten löydy ns. hyviä näyttelijöitä. Ei samalla tavalla. Nämä iäkkäämmät nimet joita pidetään yleisesti hyvinä näyttelijöinä, ovat heitä joiden ammattitaitoon luotetaan niin vahvasti, että elokuvan kuin elokuvan heiltä voi valita katsottavaksi. De Niro, joka ei suuremmin ole enää aaltoja nostatellut viime vuosina, on silti suuren osan mielestä sellainen näyttelijä jonka kohdalla ajatellaan "no, voihan se leffa olla ihan kauheaa tuubaa, mutta de niro on varmasti ihan hyvä." Nuoremmasta polvesta ei löydy oikein samassa suhteessa samanlaisia näyttelijöitä. (Muuten nuori polvi on sitten alle 50 vuotiaat.) Onhan joku Brad Pitt tehnyt muutaman loistavan roolisuorituksen, kuten myös se ja se näyttelijä. Mutta he eivät ole luoneet ympärilleen sellaista uskottavuutta, että osaisi ajatella "no, voihan se leffa olla ihan kauheaa tuubaa, mutta pitt on varmasti ihan hyvä." Mikä ei tarkoita ettäkö Pittkään tekisi mitenkään huonoa työtä, mutta varmasti ymmärrätte eron (jos ette, niin ei sitten.) Edward Norton ja Johnny Depp ovat lähimpänä sitä luotettavuutta, että mikä tahansa kelpaa jos siinä on juuri hän mukana. Mutta valtaosa oikeista suosikeista (elossa olevista dude) on sieltä elämänlangan vanhemmasta päästä. Muutama yli 50v mutta alle 64v luottonäyttelijä kyllä löytyy (mm. James Woods 60v.) Ennustan kuitenkin, että kun ensimmäinen listani näyttelijöistä menee, niin sen vuoden kuolintilastot ovat synkkää luettavaa elokuva-alan kannalta. Meille jää Ben Affleckit ja kumppanit. On muistettava, että jos on jonkun fani, niin silloin yleisesti huononakin pidettävä tuntuu fanista hyvältä ja sellaista ei pitäisi niinkään huomioida suosikkeja luetellessa (ellei osaa olla rehellisesti puolueeton.) Muuttakaa ajatuskulkuni. Onko alle 50 vuotiaita näyttelijöitä, joiden onnistumisprosentti on vähintään 70% luokkaa. Haluan olla väärässä, enkä todeta kaikkien hyvien jo siirtyneen matojen ruuaksi.

Mainitut ohjaajat ja säveltäjät tulivat vain samalla etsinnällä esille, että siksi Romerot ja kumppanit tuli mainuttua. Saisihan siitä pidemmänkin listan helposti.

Btw. William Shatneria ei ehkä niinkään luetella ns. hyvien näyttelijöiden joukkoon. Tai hän ei ainakaan monelle tule ensimmäisenä mieleen. Mutta Shatner on selkeästi tärkeä osa elokuvan (ja tv:n) populaarikulttuuria. Ehkä enemmän tähti kuin näyttelijä (minusta Shatner on nero alallaan.)

Katsoin tuossa elokuvan Uhka (Ils/Them) ja yllätys yllätys, petyin suuresti. Nyt pettymys tuntui kovinkin suurelta, sillä olisin niin kovasti halunnut pitää siitä. Sillä valtaosa näkemistäni arvosteluista on ollut hyvinkin positiivista. Traileri oli tosi cool, kansi oli vakuuttava ja ideakin kuulosti kivalta. Metsässä liikkuu jotain pahaa joka metelöi ja nappaa populaa mukaansa. Kuin The Village (jossa muuten on pirun hieno musiikki) mutta ilman new age-höpölöpöä. Ja nimenomaan se kiinnitti huomioni arvosteluissa, että monet niistä sanoivat Uhkan luottavan enemmän tunnelmaan, kuin ökkömönkiäisiin. Ja oltiinhan siinä aika oikeassa. Suurin osa leffasta toimi suht' onnistuneesti. Ei näytetä oikein mitään ja luotetaan hassuihin ääniin (Blair Witch Projectissa asia toimi paremmin.) "Mörötkin" vaikuttivat sopivan agressiivisilta ja olevan kaikkialla. SItten se jumalaton munaus tapahtuu ja "möröt" paljastetaan. Voi helvetti, nehän olivatkin vain jotain ilkikurisia kakaroita. Sellaisia Arkajalat-penskoja ovat kaupungit pullollaan ja nyt sellaisten vesipostien pitäisi yllättäen pelottaa. AARGH! Voin oikein kuvitella kuinka käsikirjoittaja on ajatellut "hitto, mä teen pahiksista muksuja, se on tosi freesiä." Mikä siinä on, etteivät elokuvan tekijät luota katsojien ymmärrykseen, vaan joko ovat ylihelppoja, tai sitten mukavaikeita. Uhka olisi ollut huomattavasti toimivampi, jos "möröt" olisivat pysyneet "mörköinä" ja kaiken lisäksi olisivat pysyneet piilossa. Mutta ei, mä laitan sinne muksuja joilla tuntuu olevan kymmenen miehen voimat. (Sanotaan että hullulla on hullun voimat.) Hävettää sanoa, mutta se Vares kakkonen oli Uhkaa parempi ja se on jo tosi pahasti se. Halusitko nähdä Uhkan ja nyt minä pilasin ilon kertomalla leffan twistin? Ole kiitollinen. Mitä vähemmän rahaa Uhka kerää, sitä parempi se on koko kaikkeudelle.

Nyt olen kiitos Vareksen ja Uhkan saastuttanut mieleni niin pahoin, että on melkein pakko laittaa 2001 koneeseen ja todeta, että olihan sitä hyvääkin elokuvaa olemassa.

Tätä taustoittivat:

Cat Rapes Dog -People As Prey

Pigface -Eat Shit You Fucking Redneck

Mel Gibson tekee sinustakin kristityn

Tänään päätin ruveta inhoamaan Mel Gibsonia.

Ei, syynä ei ole se, että minusta Apocalypto on huono elokuva, vaan Gibsonin esittämä Gibsoniaaninen maailmankuva. Gibsoniaanisuus tarkoittaa uskontuputusta ja uskonto on vain ja ainoastaan kristinusko. Gibsoniaanisuus rupesi rasittamaan Passion Of The Christin kohdalla. Passion oli ok elokuva, vaikka samasta aiheesta on tehty parempiakin filkkoja (The Last Temptation Of Christ [1988.])

Passion oli looginen valinta näyttelijä/ohjaajalle joka aina johonkin väliin saa sanottua "ai muuten, oon sitten katolilainen." Joten tottakai julkisesti uskostaan puhuva Gibson tuntee vetoa kristuskuvaukseen. Mutta siinä se tuleekin,,, Gibson on koko uransa tehnyt kristuskuvauksia. Passionin kohdalla Gibson vain tuli ns. ulos kaapista, mutta kiitos sen, en enää osaa katsoa Gibson-tuotoksia, ilman että näkisin niissä uskonnollisia viittauksia. Ja Gibson nimenomaan tuo esille sitä silmä silmästä-juttua ja ristiinnaulitsemista. Erikoista on vain se, ettei Gibson pelkästään tuo esille kristuksen kärsimysnäytelmää, vaan yleensä Gibson ON elokuvansa kristus. Katsokaa vaikka hänen vanhoja elokuviaan: Mad Maxit, Tappavat Aseet, Payback, Kasvoton Mies, Salaliittoteoria, Ransom, Kuin Lintu Langalla, Tequila Sunrise, The River, etc. Kaikissa noissa nimenomaan Gibsonin hahmo joutuu kidutuksen tai muun kärsimyksen kohteeksi, ennen kuin pääsee "paratiisiin." Sattumaako? Yksi tai kaksi olisi vielä ehkä juuri sitä. Mutta Gibsonin uralle mahtuu yli kymmenen roolia joissa esiintyy sama "ristiinnaulitseminen." Sitten ovat vielä Gibsonin tuottamat tai ohjaamat tekeleet, joissa hän ei itse esiinny: Laulava Salapoliisi, Paparazzi, Apocalypto, etc. Niissäkin kaikissa esitetään jonkinlainen kärsimyksen kautta paratiisiin-juttu. Joten se ei voi olla sattumaa, mutta on kuitenkin hyvin mahdollista ettei se ole tietoistakaan muiden kuin Gibsonin itsensä mielestä. Ohjaajat ja tuottajat ovat varmaan ajatelleet että "onpas Gibson valmis kaikkeen" kun Gibson sanoi jotain tyyliin "hei, mitä jos murretaan mun varpaita tässä kohtauksessa." Joten Gibson taatusti tietoisesti ujuttaa elokuviin mukaan vanhaa testamenttiaan, mutta tekee sen niin, ettei sen nähdessään katsoja ajattele uskontoa. Sehän siinä onkin kieroa, Gibson tekee subliminaalisia viestejä "kristitty, kristitty, kristitty." En minäkään aiemmin ajatellut uskonnollisia viittauksia Gibsonin leffoja nähdessään, mutta rupesin näin tekemään silloin kun Braveheart tuli. Bravehearthan on täyteen ahdettu kristuksen kärsimysnäytelmää, joka huipentuu Jeesuksen (Mel Nasaretilainen) kirjaimelliseen ristiinnaulitsemiseen. Uskonkin että Gibson elokuvissaan toteuttaa eräänlaista ristiretkeä. Hän koettaa aivopestä kaikki kristityiksi. En ota kantaa siihen onko se hyvä vai huono asia... Kylläpä taidan ottaakin. Jos Gibson tekee tietoisesti elokuviinsa osia jotka viittaavat kristinuskoon, mutta tekee sen liian salamyhkäisesti, niin kyseessä on vain uskonnollista sortoa. Kaikki väkisin pakotettu on aina nou nou. Gibsonkin saisi tulla rehellisesti sanomaan että "jou dudes, nyt tulee sitten uskontoa, että ole valmis." En enää koskaan varmaan voi katsoa Gibsonin elokuvia lapsen viattoman sininsin silmin, vaan ajatuksella että joku koettaa pakottaa minut uskomaan samaan asiaan kuin hänkin. Missä on valinnanvapaus? Älä ole naivi, yksilöllistä vapautta ei olekaan, on vain erilaisia kaulapantoja sovitettavaksi. Gibsoniaanisessa yhteiskunnassa kun ihmiset ovat ehdollistamisen armoilla, eivätkä kuvitteellisessa vapaassa tahdossa.

Mutta puhutaanpa syystä tai syistä miksi en pitänyt Apocalyptosta. Apocalypto näyttää tosi hienolta, mutta se on pohjimmiltaan aivan kuten joku Michael Bayn efektimyllerrys. On olemassa ns. efektileffoja joita nähdessään tulee tuuminneeksi, että pistettiinköhän tässä yhtään rahaa itse käsikirjoitukseen? Kaikki raha on tuntunut uppoavan efekteihin. Ja sitä Apocalyptokin on. Kuten sanoin, se näyttää hyvältä ja sitä helposti uppoaa sen esittämään todellisuuteen. Juu juu, tälläinen se maailma varmasti olikin silloin. Mutta missä se itse tarina oli? Heebo juoksee sinne tänne koko leffan ajan. Samanlaisia tarinoitahan ovat Van Dammet täynnä. Eikö Apocalyptoonkin olisi voinut vääntää edes jonkinlaisen muun tarinan, kuin juokse ja väistä. Apocalypto on niitä elokuvia jotka viihdyttävät täsmälleen pituutensa verran, mutta katsoisinko sen uudelleen? Tuskin. Ellen sitten tarkistaakseni jotain. Apocalypto ei sisällä tarpeeksi tarinaa, jotta sen pariin jaksaisi palata muulloin kuin silloin, kun on jo unohtanut nähneensä sen. Pelkkä pintakiilto ei riitä minulle. Vaikka Apocalypton maailma on rosoinen ja kylmä, niin se oikeastaan eroa laisinkaan jostain Tomb Raider kakkosesta (siksi kakkonen, koska se on edeltäjäänsä reippaasti pinnallisempi.) Elokuvan likainen maailma ei tee siitä syvälllistä. Siitä tulee vain likainen. Ajatukseni katkesi, enkä halua palata siihen. Joten olkoon tämä nyt tässä.

Tätä taustoitti: Killing Zoe ost. (music by Tomandandy)

Kuin Vares yössä

"Mitä teet juuri nyt?"

"Vastaan viestiisi."

"Haha."

"Katsoin Vares kakkosta. Ja joo, ihan kauheaa tuubaa."

Miksi siis katsoin Vares kakkosen? (Tai, katson... sillä se pyörii selkäni takana tälläkin hetkellä.) Oikeastaan vain siksi, että huomenna asiakkaat kyselevät olenko nähnyt sen ja millainen se on. Nyt minun ei tarvitse esittää asioitani valheellisesti, vaan voin todeta "jaa-a, no kyllähän senkin läpi katsoo." Tai "tykkäsitsä ekasta osasta? No, kyllä sä sitten varmaan tästäkin."

"Hei hon. Ootko kuullut uutta Linkin Parkia. Mulla on se just lainassa. Tosi hyvä."

"Ihan tosi? Bändin heikoin tekele. Mutta joo, on minulla se."

"Se paranee joka kuuntelulla."

Olen eri mieltä. Uusin Linkin Park on vain ihan kiva, ei sen enempää. Se siinä onkin ärsyttävää, se ihan kiva. Nyt sitä ei voi dissata vaahto suusta valuen, mutta ei kehuakaan. Mikä hitto sen uuden Linkin Park-levyn nimi nyt olikaan? Joo, Minutes To Midnight. Kiitos muistutuksesta. Linkin Park on erinomainen popbändi, mutta äärimmäisen kömpelö rapbändi. Joten saisivat keskittyä enemmän poppiuteen ja antaa sen leukaparran vetää gettobootyfantasioitaan Fort Minorissa.

Tätäkin lyhyttä itkuvirttä tehdessä soi jotain:

Pop Will Eat Itself -Dos Dedos Mis Amigos

(Hyvin siis tuli seurattua Vares kakkosta. Tuhoamalla verkkokalvoja monitorin avulla, jotta ei näe elokuvaa. Ja kuuntelemalla musiikkia, jotta ei kuule elokuvaa. No, katsoin minä ajatuksella ainakin parikymmentä minuuttia. Loistavaa.)

Niin ja tietenkin. Ei Vares 2, vaan V2. Vähän kuin nämä tunnetut jatko-osat K2 ja K3 (K2:sta ei tule sekoittaa vuorikiipeilyelokuvaan nimeltänsä K2,) tai klassiset PES2-6.

Luonnollisesti.

Valmistaudu assimilaatioon

Tänään työtoverini joka on siirtymässä koulutodellisuuden pariin totesi, että kuinka hän oli toisen kollegan kanssa naureskelleet minulle. Mikäpä jottei, niinhän sitä pitääkin. Kuitenkin, huvittuneisuuden aiheena oli ollut se, kuinka tämä toinen henkilö oli todennut tälle toiselle, että hänellä alkaa olla samoja maneereja kuin minulla. Johon looginen vastaus oli luonnollisesti ollut "kai sitä nyt neljän vuoden jälkeen." Johon minä (siis itseisarvo) totesin, että rupean siis leviämään kuin virus. Ajan saatossa joka puolella maailmaa tulee olemaan kaltaisiani ihmisiä. Ihmisiä jotka toteavat kuuluvansa kollektiiviseen tajuntaan. On vain suuri sääli, että mädännäisyys leviää niin hitaasti ulkokuoresta kotaan, etten ehdi itse näkemään ja kokemaan, mitä tapahtuu kun kaikki mielet yhdistyvät ja kokonaisuudesta tulee todellakin kokonaisuus, joka yhtä mutta ei muuta. haluaisin kokea tuon itsekin. Sillä pelkään yhdistymisen olevan liikaa tietoisuudelle ja evoluutiosta tulee devoluutio. Kivikirves ja nimet kuten Og ja Ug ovat tulevaisuutta, eivät menneisyyttä. Vaihtoehtoisesti tajunta ei ymmärrä miljoonia ääniä ja cortexin sisäinen palomuuri poistaa assimiloinnin roskapostina. "Haluatko pidemmän peniksen" on sama kuin "Me olemme yksi." Kollektiivinen mielemme yhdistyy, mutta ei ymmärrä.
Jaa-a,,,
totesin että jos maneerini laajenevat muuhunkin kansanosaan kuin alempaan keskiluokkaiseen valkoiseen mieheen (ns. valkosuklaapatukkaan,) niin on mahdollista että ajan saatossa sarkasmin ja ironian taju on automaatio meissä. Ja se jos mikä, on siunaus kaikkeudelle.



Mutta kuinka oikaista oikopolut? Haluatko tielle turmioon?
1. Koe elämässä jotain minkä vuoksi et hetkeen katso peiliin.
2. Korjaa elämäsi ajattelemalla, että "vai niin." (tämä ymmärretään usein sympatian puutteena. sitä se ei kuitenkaan ole.)
3. Käytä paljon sanoja kuten "looginen," "luonnollinen," "ai," "jaha," niinkö." (variaatiot sallitaan.)
4. Käytä usein virkettä "joo, kyl mä ymmärsin. Oli se ihan hauska." (Huom. ei saa nauraa. Nauraminen on sallittua vain jos meinaa liukastua.) (Variaatiot sallitaan.)
5. Aina vastatessasi johonkin heilauta hieman päätä vasemmalle.
6. Jos kuuntelet musiikkia: A) Nyökyttele rytmissä. B) Liikuta huuliasi laulun mukana.

Numero seitsemän on tärkein.
7. Puolustele kaikkea sanomaasi toteamalla "jaa-a, mitä sitten. Mähän puhunkin aina paskaa. Eiks se oo menny muka jo jakeluun."

+ Jos käytät nimimerkkiä. Keksi jokin jota kadut lähes saman tien, mutta et enää "voi" sitä vaihtaakaan. Korjaa nimimerkkiä lisäämällä sinne osa noir. Noir kuulostaa niin hyvältä, että sen jälkeen kaikki on lähes coolia. Paavo Lipponoir, Lentokonoir, etc.
(Noir lausuttakoon aina nuaar.)
+Luo innostunut innostus Star Trekiin.



No, noilla pääsee jo alkuun. Tosin en suosittele tuota kuuria kenellekään. Eikö yhdessäkin ole jo tarpeeksi.



Tähän väliin päivän paras uutinen.
"Leijona puri autoa
17.7.2007 06:58 Iltasanomat
Ruotsalaisperheen lomamatka Kolmårdenin eläinpuistoon sai ikimuistoisen päätöksen, kun naarasleijona kävi heidän autonsa kimppuun viime viikolla. Hurjistunut leijona upotti hampaansa auton etupuskuriin ja raapi konepeltiä terävillä kynsillään. Perheen kahdeksanvuotias poika pelästyi aggressiiviseksi äitynyttä leijonaa toden teolla. - Luulimme, että se halusi vain vähän nuuskia autoa, mutta eläin iskikin hampaansa suoraan etupuskuriin niin, että siihen jäi reiät, perheen äiti sanoi ruotsalaislehti Expressenille. Perheen isä yritti karkottaa leijonan matkoihinsa äänitorven avulla. Kissaeläin vastasi meluun kuitenkin vain ryhtymällä pureskelemaan auton etulokasuojaa. Lopulta leijona antoi periksi, ja perhe jatkoi matkaansa."



Etenkin tuo kohta "Perheen isä yritti karkottaa leijonan matkoihinsa äänitorven avulla."


Niin mitäpä sitä olisi itsekään tehnyt tuossa tilanteessa. Kaikkien "hän petti minua," "puukkoa munuaiseen" -uutisten rinnalla tuo leijonafaabeli oli sentään kiinnostava.
Vielä mukaan kuva oikeasta leijonasta. Edesmennyt Töpö.Tätä taustoitti: Nine Inch Nails -With Teeth

(mielestäni NINin heikoin tuotos. Ironista kyllä, samainen levy sisältää yhden NINin parhaimmista biiseistä [The Hand That Feeds.] Tarkoitukseni oli soittaa Revolting Cocksin Beers, Steers & Queers-levyä, mutta näin nyt kävi.)

What me worry?

Löysin vanhoja vaalivalokuviani. Kyllä, olen osallistunut ehdokkaana kunnallisvaaleihin. Kuinka pärjäsin? Ansaitun huonosti. Politiikka ei kaipaa joukkoonsa yhtä kiukkupersettä lisää. Etenkin sellaista jonka vaaliteemoihin kuului houkuttelu pois äänestyspaikoilta. "Menkää kotiinne siitä." Onneksi Vihreiden vaalikuri oli mitä oli, niin kukaan ei välittänyt hevon vittujakaan mitä kukin teki. Kunhan vaan on kivaa ja fiilistellään. Niin ja kaikesta huolimatta, minusta Vihreät ovat edelleen paras vaihtoehto olemassaolevista puolueista. Tosin Vihreät vai muut, on kuin valitsisi luodin sijaan veitsen rintaansa. No mutta who gives a shit ja muuta sellaista. Asia tuli mieleeni kun huomasin kuinka kärsivän näköinen olen yhdessä niistä kuvista. Kuin suoraan jostain George A. Romeron zombiefilkasta. Itseasiassa jos minulla olisi vähemmän hiuksia ja harmaampi iho, niin olisin kuin ilmetty Bub.

Minä

Bub
Bubhan on tietenkin tuttu Romeron hienosta Day Of The Dead-filkasta (1985.) Mutta onko yhdennäköisyys sattumaa? Hmm,,, olisi helppo sanoa että joo joo,,, mutta jos sattumaa ei ole olemassakaan, niin mitä sitten. Etenkin kun tuo kyseinen elokuva jossa Bub on, kuuluu omalle top 100-listalleni. Niin vaikk'en olisi tietoisesti hakenut Bub-lookia, niin alitajuntani on taatusti sanonut "ole Bub, ole Bub."

Romeron zombiet ovat niitä "ainoita oikeita" minulle. Nämä nykyiset zombiet jotka rientävät kuin raivotautiset saavat minut enemmänkin haukottelemaan, kuin ajattelemaan kuinka huisin pelottavaa on. Tottakai jos joku Hra. ja Rva. Rabies käy käsiksi, niin kurathat siinä tulisi housuun, mutta minusta se hitaasti vellova slackerzombiemassa on pelottavampaa. Osittain juuri siksi, että sitä niin helposti voisi antautua ajatukseen että "ovatpas laiskoja, juoksen ympyrää heidän luonaan." Mutta siinähän se niiden Romero-zombieden viehätys onkin. Karusta ulkonäöstään huolimatta, ne tuudittavat valheelliseen turvallisuuden tunteeseen. Mitä sitten kun sinä väsyt ja zombie jatkaa laahustamistaan?

Näistä nopea zombie versus hidas zombie-jutuista on ollut paljon keskustelua kauhufanien keskuudessa. Alle 25 vuotiaat tuntuvat olevan enemmän nopeiden zombieden kannalla, kun taas yli 25 vuotiaat ovat hitaiden puolella. Tässä tuleekin nopean syklin sukupolvikuilu esille. Yli 25 vuotiaille hitaat zombiet ovat pilkälti niitä aitoja oikeita, koska silloin kun he ovat alkaneet kauhuleffoja katsomaan, olivat hitaat zombiet vallassa. Alle 25 vuotiaille taas tarjotaan pitkälti vain... anteeksi, ihan järjetöntä paskaa taukoamatta ja he oppivat sulattamaan sitä vanhempiaan paremmin. (btw. tuorein oikeasti erinomainen kauhufilkka on vuodelta 2005 [The Descent.])

Tälläisiä kannanottoja nopeiden ja hitaiden zombieden puolesta löytyy Suomi24:lta.

(ensimmäinen on omaa jupinaani.)

"elokuvan tyyli saa sanella sen, juoksevatko zombiet, vaiko laahustavat. mutta jos etsitään jonkinlaista logiikkaa zombie-jutuista. niin sellaisen maailman järjen mukaan, olisi suotavampaa jos zombiet eivät rientäisi kuin olisi kiire ohi suhahtavaan bussiin. ovathan he jo kuolleita. ja jos nyt kuitenkin joku päättäisi nousta kuolleista, niin tuskin hän innolla minnekään rientäisi. nyt puhutaan siis romero-ulottuvuuden zombeista. joku the crown kuolleista noussut hyypiö ei ole zombie sellaisena kuin se modernissa popkulttuurissa tunnetaan. mielestäni se vie uskottavuutta jos zombie käyttäytyy liian ihmismäisesti. romero tosin on esittänyt teoksissaan jonkinasteista evoluutiota zombeissaan. ne oppivat, ne tuntevat ja kohta ne rakastavat. joten niiden liikkeen nopeus on lievästi vaihtelevaa. mutta siinä vaiheessa kun rigor mortiksemme juoksevat kuin prefontainet, niin ollaan jo poistuttu romero-ulottuvuudesta. ja tällöin olisikin parempi jos niitä ei pidettäisi elävinä kuolleina. hyvinhän se nopeusaspekti toimi 28 päivää myöhemmässä. mutta nehän eivät olleetkaan zombeja. vaan eräänlaisia raivotautisia. mutta mitä pelottavaa on sitten hitaasti laahustavassa zombiessa? eikös se hysteerisenä linnan juhlien kuokkavieraana päälle iskeytyvä ole pelottavampi. night of the living deadin alku todistaa ensin mainitun olevan toimivan. aluksi et huomioi sitä hitaasti laahustavaa zombieta, sitten oletat sen olevan niin helppoa vain juosta pakoon. no, sinä väsyt jossain vaiheessa, se hitaasti seuraava lökäpöksy ei niinkään. ja juokse siinä nyt sitten minne haluat, jos siellä on odottamassa muutama sata lihalle perso artist-formerly-known-as-living. mutta miksi sitten romeron zombie-todellisuus olisi se kaiken genren yläpuolella huojuva diktaattori? no, se tuntuu toimivan toistuvasti oikein, kun muut vaihtoehtoiset ideat ovat enemmän yhden tai sen jatko-osan kestäviä ilmiöitä. ja etenkin romeron luoman zombie-todellisuuden suurin innovaatio, on sen lohduttomuus. voit poksautella aivoja puhki kunnes luodit loppuvat ja harava on hammastikuksi kulunut... lopputulos on aina sama. kuolit sitten puremaan, itseaiheutettuun ampumahaavaan, tai luonnollisesti. jos aivot ovat ehjät,,, tervetuloa takaisin. itse olisin vienyt ideaa vieläkin pidemmälle ja jättänyt aivovaurioiset zombietkin tepastelemaan maan päälle. ei pakotietä, ei onnea. tosin se olisi typistänyt tämän romeron kvartetin yhteen osaan... ja niiden elottomiin remakeihin (ah, ironiaa.) tosin, niin kovasti kuin olenkin remakeja vastaan. niin dawn of the deadin suoraviivaisempi ote toimi ihan kivasti paikoin. ja etenkin juuri se lopun saarelle saapuminen oli elokuvan parhain idea."

(siinä oli nyt muutakin, koska tuo oli Dawn Of The Deadiin liittyvästä jutusta.)

Nimimerkki Hitaat zombiet toteaa seuraavasti.

"Hitaat zombiet."

Monisanaisemmin asiansa esittelee nimimerkki Kinkkuhevonen.

"Ajattele asiaa näin: kumpi on pelottavampaa; Etanan vauhtia liikkuvat zombiet, jotka ovat näennäisen harmittomia kunhan vain pysyy käsivarren pituisen matkan päässä niistä ja vielä mahdollisesti omistaa jotain kättä pitempää. Vaiko sitten epäkuolleet pikajuoksijat, joitten verisiltä hampailta ei olisi mitään mahdollisuutta paeta? En oo koskaan tajunnut kuinka joittenkin mielestä ensimmäisenä mainitut voitaisiin edes luokitella minkäänlaiseksi uhaksi. Ja silti aina ne elokuvien sankarit onnistuvat tapattamaan itsensä jotenkuten.. Jaa, mutta oon loppujen lopuksi samaa mieltä sun kanssa, ei niitten zombien kuuluisi juosta. Se pilaa sen "hitaasti saapuvan, mutta silti väistämättömän tuomion" tunnelman. Ja en uskois että silloin kun jonain päivänä minä nousen kuolleista, en mä mihinkään pääse juoksemaan niillä mun mädäntyneillä, matojen täyttämillä koivilla. Ellei sitten mun ruumista syväjäädytetä sen ollessa vielä toimintakunnossa, mikä sinänsä olisi ihan hyvä idea.. Mutta silloinhan mua ei varmaan voisi luokitella zombieksi, vai?"

Mutta eri aika, eri maut. Katsokaa hitaat Romerot ja nopeat remaket. Ei paskaakaan kannata jättää aina katsomatta siksi, että se haisee hassulta.

Okei, olihan se Dawn Of The Deadin remake ihan siedettävä, mutta miksi tehdä siedettävää jos alkuperäinen on loistava?

Tätä taustoitti: Frontline Assembly -Civilization

Vastustus on turhaa

Tämä on omistettu Tearcandylle.

Kahdestakin syystä:

A) Hänen ansiotaan/syytään on se, että aloitin blogin teon, joten tällä tavoin tulevat kiitokset. Joo joo, kunnioittavaksi tämä on tarkoitettu. Hänen bloginsa on ainoa jota itsekin luen, vaikka se kaikki masiskama palauttaa mieleen vuoden 2001 ja se ei välttämättä ole hyvä asia.

B) Hän on ainoa joka tätä lukee.

Olen vuosien varrella leikellyt lehdistä kaikenlaista kivaa ja ei-kivaa talteen. Yleensä leikkeen tarkoituksena on toimia pohjatavarana jollekin asialle josta aion paasata myöhemmin. Ja ne ovat usein joitakin ihan hyödyttömiä juttuja. Sellaisia jotka unohtaa samantien ja vuosien päästä ihmettelee, että miksi tämäkin on nyt leikattu talteen. Ja nyt laitan tänne joukon lyhyitä"uutisia" joita olen jostain syystä talletellut. Koska ne ovat huvittavia, niin olkoon niiden tehtävänä hymyn tuominen huulien luokse. Uskoisin niiden olevan Iltalehdestä, Like-uutisista, tms. En ole kirjannut mihinkään ylös mistä ne ovat, joten ne voivat olla mistä vain (sanomalehtipaperia ne kyllä ovat.)

"Manaus, Brasilia.

Amazonin varrella lomaillut autokauppias Jake Montana huitaisi vahingossa ongenvavalla ampiaispesään. Paetakseen raivostunutta ampiaisparvea neuvokas mies hyppäsi jokeen ja painui pinnan alle. Kohtalokkaaksi kalamiehelle koitui se, että hän ei muistanut olleensa pyydystämässä piraijoja. Nälkäiset kalat raatelivat hänet hetkessä hengiltä."

"Amerikkalainen 34-vuotias äiti joutui oikeuden eteen mainostettuaan televisiossa rintaruokintafilosofiaansa. Lynn Stuckey kertoi imettäneensä poikaansa kahdeksanvuotiaaksi saakka ja lopettaneensa rintaruokinnan vasta viime kesänä. oikeuden mukaan äiti ei ollut syyllistynyt lapsensa seksuaaliseen hyväksikäyttöön, mutta hänen toimintansa saattaisi aiheuttaa lapselle myöhemmin henkisiä ongelmia. Oikeus määräsikin Illinoisin osavaltion pojan holhoojaksi. Äiti saa kuitenkin edelleen hoitaa poikaansa päivittäin."

"Milanon poliisi on pidättänyt pariskunnan, joka harrasti sukupuoliyhteyttä julkisessa uima-altaassa. Aktiin osallistunutta miestä syytetään virkavallan vastustamisesta, sillä hän kieltäytyi keskeyttämästä yhdyntää ennen partnerinsa laukeamista.""Devon, Britannia.

Eläkeläisrouva Wilma Randolphin Misty-kissan puusta pelastaneet palomiehet saivat palkaksi teetä ja pikkuleipiä. kun pihasta poistuva paloauto peruutti Mistyn yli, rouva menehtyi järkytyksen aiheuttamaan sydänkohtaukseen."

"Japanin aikuisviihteessä (=pornossa) on saanut suunnattoman suosion uusi lajityyppi, jonka videoissa naiset potkivat alastomia miehiä haarojen väliin. Kumma kyllä näitä filmejä eivät katso miesvaltaiseen yhteiskuntaan kyllästynet naiset vaan miehet itse. Lajityypin japanilainen nimi on tamakeri, eivätkä tutkijat ole pystyneet selittämään sen suosion syytä."Jo on sitä kaikkea. Ja tälläiseen joku vaivautuu tuhlaamaan aikaansa... Mutta mitä muuta varten aikaa onkaan, kuin tuhlattavaksi.

Tätä taustoitti: Donovan - The Best Of

(Aluksi tosin laitoin soimaan Marilyn Mansonin Eat Me, Drink Men,,, mutta nopeasti vaihdoin Donovaniin. Ei se Manson huonoltakaan vaikuttanut, mutta se kuulosti niin "erilaiselta" että sitä pitää ilmeisesti kuunnella ajatuksella. Tim Skoldin läsnäololla on ilmeisesti soittokumppaneihinsa vahva vaikutus. Sillä tuo uusi Mansonkin kuulostaa enemmän Skoldin tuotoksilta kuin Mansonin. Kun kuuntelee Skoldin omia tuotoksia, Shotgun Messiahia, tai Skold-ajan KMFDMää, niin Skoldin soundi on tunnistettava kaikissa ja se on ollut tunnistettavissa Mansonissakin sen jälkeen kun Skold bändiin liittyi. Ilmeisesti Manson on löytänyt Skoldista tasavahvan kumppanin. Niin ja Skoldin tuotokset ovat yleensä hyviä, että katson hänen läsnäolonsa olevan vain plussaa Mansonille. Mutta onko sitten enemmän Marilyn Skold, kuin Marilyn Manson? Hmm...

Camera obscura

Nyt kun olen innostunut heittelemään valokuvia ympäriinsä, niin jatketaan samoilla raiteilla.

On ollut hauska huomata selaillessani vanhoja kuvia, kuinka pieniä muutoksia on tullut asenteisiin. Nimenomaan siihen asenteeseen, että mitä pitää hienona. Kun sitä nuorempana lähes ällötti nähdä valokuvia vanhasta Porvoosta. Asenne joka johtui vain siitä, että se oli yksinomaa klisee ottaa kuva niistä vanhoista ranta-aitoista. Menet mihin tahansa liikkeeseen vanhassa Porvoossa, niin eikös siellä ole myynnissä postikortteja jotka kuvaavat juuri niitä punaisia hökkeleitä. Ja aina jos jossain on kuva Porvoosta, niin se on se sama kuvaus punaisista hökkeleistä. Joten sitä tietoisesti vältteli niiden kuvien ottoa ja kuvasi mielummin tälläistä...

Sitten sitä ajan myötä on tutustunut suureen joukkoon hyypiöitä jotka pitävät itseään taiteellisesti lahjakkaina, tai edes "taiteilijoina." Ja jokainen heistä tuntui ajattelevan, että hassut ja hullunkuriset kuvat ovat niitä hienoimpia. Eli juuri tuon ylläolevan sonnan kaltainen kama. Joten sitä päätti ottaa muutaman tälläisen kuvan...
Ja huomasi, että hitto vie! Oikeassa ovat olleet. Ne ovat kuvauksellisia. Oli se sitten se perinteinen kuva sillalta, tms. Niin niissä on jotain hienoa. Jotain miksi ne ovat ansaitusti tulleet kuvatuksi niin moneen otteeseen, että jo salamavalojen loiste tuntuu haalistaneen niiden värit muuksi kuin luonnolliseksi. Mutta kuitenkin, sitä vasta ottaessaan nuo kuvat tajusi olleensa väärässä koko ajan. Perinteinen, liian usein kuvattu kohdekin voi olla hieno. Kun sen näkee kameran tähtäimen läpi, niin sen ymmärtää.

Ne tuntuvat kliseisiltä ymmärrettävästi joka ainoassa kaupungissa, jossa on samankaltainen kohde. Mutta tuntukoot. Etenkin kun sitä vieläkin itse arvostaa perinteisen lisäksi aiemman oloista tekotaiteellista kuraa.

Ja sitten ne luontokuvat. Ne tuntuvat olevan ympäripyöreästi sanottuna kaikkien makuun. He pitävät niistä jotka nauttivat ruostuneesta hernekeittopurkista kusilammikossa ja he jotka näkevät rippikuvissa Matissen, Picasson, tai muun perinteisen....

Miksei? Luonto on kaunis niin monella eri tavalla. Kuolleet puut ja kukkivat kukat. Ruusunmarjapensaat, viljapellot, tienvarsiraadot, etc.

Sama paikkakin näyttää niin erilaiselta ja eritavalla kauniilta eri aikoihin...

Loppuun vielä kuva jonka henkilöistä yksi olen minä. Joo, on se Kapasiteettiyksikön paita. Ihan hyvän näköinen paita. Musiikkinsa ei niinkään ole makuuni...Tahdon vain sanoa, että tekninen taituruus ei tee ihmisestä hyvää valokuvaajaa, tai itse valokuvasta hyvää. Edes hyvännäköinen valokuva ei tee ihmisestä hyvää valokuvaajaa, tai itse valokuvasta hyvää. Hyvän valokuvaajan tekee se, että itse pidät kuvastasi. Hyvän valokuvan tekee se, että itse pidät kuvastasi. Kaikki muu on vain bonusta, joten hittoako muista.
Anna sen viedä sielusi, vie muidenkin.


Tätä taustoitti: Finn Coren -Lovecloud

Se vie sielusi

Tänään kaduin taas sitä, etten kanna taukoamatta kameraa mukana. Kävelin Sadun kanssa Porvoon joen reunustaa ja vähän väliä vastaan tuli jotain, jonka kohdalla totesin "hitto, olisi pitänyt ottaa kamera mukaan." Oli kauniita kukkaistutuksia, cooleja elukoita, oudon näköinen puu, tms. Ja suosikkini tänään... Kyltti jossa luki "jätemurskain 5 m."
En nyt mitenkään varsinaisesti harrasta valokuvausta. En siis välitä kettujakaan mistään laatulaitteista, tai muusta muustakaan. Ihan perusfilmikamera riittää minulle. Kunhan nyt vain haluan kuvan kaikesta joka on minusta loistavaa.
Sellaisia kuin tämä.

Pentuna minut kyllä dumpattiin eräälle kamerakurssille. tosin uskoakseni itse olin hinkunut sinne. Ei se nyt mitenkään tajuntaani avartanut, mutta olihan siellä ihan kivaa ja oppi ainakin käytännön asiat. Tärkeintä käytännön asioiden oppimisessa oli se miten välttää käytäntöä.
Samoin toimin niillä sarjakuva- ja piirtämiskursseilla joissa pentuna olin. Kiitos perusasioista, teen mitä haluan niiden avulla, tai niitä vältellen.

Kakarana vihasin sydämeni pohjasta niitä kesäleirejä joihin jouduin. Niitä joissa opetellaan uimaan, leikitään jotain fuckin' merirosvoja ja opetellaan erätaitoja. Muistan kuinka vanhempieni mielestä ne olivat paikkoja joissa minulla olisi taatusti mukavaa kesällä. Kaikkea muuta. Nuo kamera- ja vastaavat jutut olivat ihan kivoja, joten ne eivät joudu minnekään inhokkilistalle. Inhosin pentuna kesämökillä oloakin ja nykyäänkin parin päivän jälkeen olen menossa hulluuden partaalle. Minulle ideaali tapa viettää esimerkiksi kesäloma on katkaista yhteys ulkomaailmaan ja linnottautua kotiin mukana iso kasa kirjoja ja Asterixeja. (Mieluiten kirjoja valaista ja jättiläiskalmareista.) Grillaaminen mökillä hyttysten vetäessä punasoluni ulos minusta, ei ole mielestäni niin kovin mukavaa. Mummoni joskus mäkättikin minusta vanhemmilleni, kun ensin minut on raahattu savonlinnaan isoisäpuoleni mökille ja sitten vietän aikani sisällä lukien. Joten kannattaako minua sinne saakka roudata? Asia josta on sukeutunut nyttemmin lievästi huvittava anekdootti kerrottavaksi sukutapahtumissa, etc. Minkäpä sille voi, sisäkissa kun olen.

Niin ja en osaa vieläkään uida. En tosin ole kiinnostunut oppimaankaan. En juo kahviakaan, enkä aio opetella pitämään sen mausta.

Tämän tein Superman Returns-somistusta varten. Roikkuu nykyään liikkeessä. A3 on koko.

Tätä taustoitti: Technoir -Groundlevel (Levy ja bändi joita en vielä ennen tätä päivää tuntenut. Riverside Recordsin heebo vain sanoi, että pitäisin siitä. Luotin häneen ja ostin kuulematta. Ja oikeassahan herra oli... Vallan mainiota roskaa.)

Deus Ex Animali

Sain kirjastosta Soundi-lehdet vuosilta 1982-1989 ja olen elänyt nostalgiassa kovin. tiesittekö että numeron 2/84 mukaan suomen Lp-listan ykkösenä oli Van Halenin 1984.

Parasta noissa vanhoissa lehdissä ovat sen aikaiset mainokset.

Minne on hävinnyt Frisco?

Muistatteko Aurinko Jaffojen muovipullot metallisilla korkeilla?

Entäpä ne matkatelkkarin kokoiset Walkmanit?

Tai se vuoden tilin verran kustantava cd-soitin, joka juuri ja juuri mahtuisi pakettiauton takaosaan.

Ja ne videolaitteet joissa kasettikelkka nousee laitteen päälle. Näppäimet olivat voimaa vaativia tappeja. Ja Betamax.

Vuonna 1989 vielä Soundissakin biisi oli piisi.

Epe's -levyliikkeen vuoden '84 postimyyntimainoksen tilauskupongissa ei lue kohdassa johon nimi kirjoittaa "nimeni" vaan "minun nimi on." Aivan loistavaa.

Vuonna '85 puolestaan Waltari (kyllä te sen bändin tiedätte) etsi riveihinsä rumpalia seuraavanlaisella ilmoituksella:

"Waltari-niminen rokkibändi kaipaa viisikätistä rummunlyöjää tahtia antamaan. Jos olet Hki:stä ja olet kuullut Ringo Starrista, soita nro. 719985/Kärtsy Hatakka."

Noiden vanhojen lehtien selaileminen antaa koko ajan fiiliksiä joissa todetaan "ai hitto, tota mä en muistanutkaan." Ja se puolestaan herättää minussa ajatuksen jota olen tuuminut aiemminkin. Että pitäisi mennä ja kuvata koko Porvoo ja aina viiden vuoden välein tehdä sama samoissa kohdissa uudestaan. Ihan vain huomatakseen kuinka liikkeitä vaihtuu ja miten kaupunki voikaan muuttua noinkin lyhyessä ajassa. Sillä joka kaupungissa on aina se ns. konkurssikatu jonka varrella tuntuvat liikkeet vaihtuvat nopeammin kuin ehtii extravaganzaa sanoa.

Ja asiasta toiseen. Paikallislehdissä on usein sellainen tekstiviesti-palsta jossa ihmiset voivat kiukutella koiranpaskasta kaduilla ja muusta tuikitärkeästä. Ja tämänkaltainen viesti löytyi tuoreimmasta Itäväylästä 11.7.2007:

"Te jotka ratsastatte Sikiläntiellä niin korjatkaa pois hevosenne kakka. Ei oo kivaa, kun ajaa kakan päälle!

T: Hevosvihaaja."

Oletan että ajaminen tarkoittaa autolla kulkemista. On se sääli.

Olen itse asunut hevostallien läheisyydessä ja onhan se sanottava, että kesälämpimillä se ei ollut aina niin mukava paikka olla. Mutta oli sitten kuinka närkästynyt tahansa, niin ettäkö ihan vihaaja. Hmm,,, miksei Hevoshullu-lehden nimeä muuteta muotoon Hevosmielipuoli?

Tällä viikolla työpaikallani julistettiin Ghost Rider-somistuskisa. Tuollaisia kisoja nyt tulee meillä aina silloin tällöin. Niiden palkinnot eivät kiinnosta minua hevon kukkuakaan, sillä aina voiton tullessa olen antanut ne pois. Mutta ne ovat kiva keino koettaa yhdistää sovinnaista liikkeen ulkoasuun soveliasta mainontaa omaan lievästi vinksahtaneeseen mielikuvitukseen.

Tälläisellä olen kerran voittanut sen roskan.

Ihan paskahan se on, mutta itse olin hyvilläni siitä kuinka ihmiset eivät tajunneet sitä oikein. He näkivät vain joukon symboleja ja olettivat niiden olevan uskonnollisia, tms. Siellä joukossahan on muun muassa Princen logo. Ja tälläisiä minä tykkään viljellä kaikessa shitissä. Asioita jotka pitää tietää jotta ne tuntee. Loogista.

Nyt kuitenkin on tulossa se Ghost Rider-skaba ja suunnitelmissani on tehdä tausta Rider-julisteista ja niiden eteen tehdä parin metrin kokoiset logot jotka muodostuvat joukosta kalloja. Ja tälläinen se kallo sitten on.

Tosin en ole vielä päättänyt logo-aiheista. Ajattelin tehdä kaksi isoa pentagrammia ja keskelle jokin Prince-symboli, tms. Eli kolmen ikkunan kokoinen somistus.

Nyt kun katson tuota kalloani, niin huomaan tietyn yhtäläisyyden Skeletoriin. Sattumaako? Älä ole naurettava, sattumaa ei ole olemassakaan. Skeletor on kyllä pirun cool. Ja Evil-Lyn on hyvin, hyvin seksikäs.

He-man and the Masters of the Universe on taatusti homoeroottisin anaimaatio mitä on koskaan tehty. Siis hei c'mon, joukko bodattuja, öljyisiä heppuja painimassa pukeutuneena joihinkin niittiremmeihin. Tom of Finland olisi ollut innoissaan. Ja ne turkiskalsarit.

Entäpä sitten Sormusten Herra? Homopariskunta kuljettamassa sormusta sykkivään reikään. Ihan tosi siis, ja Klonkkuhan on selkeä metafora AIDSista jota erheellisesti on pidetty ns. homojen tautina.

Liekö siis sattumaa että Sir Ian McKellen oli elokuvissa.

Lopussa Samweis (kirjoitettiinhan se noin?) menee takaisin kaappiin ja ryhtyy kulissiavioliittoon. Siksi se Frodo lähtee pois, kun ei saakaan enää Samiansa.

Ei siinä mitään, mutta olisi sen voinut rehellisesti todeta, eikä piilotella fantasimielikuvien alle.

Keijuja. Voi Luoja!

Eihän Sormusten Herrassa haluta muuta kuin mennä muulta väestöltä piiloon, jotta voi naida rauhassa ilman yhteisön paineita. Kysykää vaikka George Michaelilta, hän tietää.

Faith on pirun hyvä biisi. Anteeksi, piisi piti sanomani.

Ja kuka saatana on Suomen puhekieleen tuonut väärinkäytetyksi sanan ketä. Pissikset sanovat "kuka se oli?"-virkkeen muodossa "ketä se oli?" Tuskaa ja kuolemaa!

Olen niin kovin pahoillani.

Tätä taustoitti: Dingo -Kerjäläisten Valtakunta

Is it safe?

Tuo otsikko oli tarkoitettu alunperin edellisessä hourailussani esiintyneeseen hammaslääkäriosioon, mutta koska yhdistin sen muuhun shittiin, niin otsikkokin vaihtui.

Halusin vain laittaa senkin nyt johonkin.

***********************************

Eräs kollegani,,, alaiseni,,, alamaiseni... rinnakkaistyöntekijä siirtyy rahakkaampiin hommiin ja asiaan kuuluu tietenkin antaa kimppu rehuja ja kortti tämän asian johdosta. Saatte kunnian nähdä millaisen kortin asian johdosta tein.

Tiedän mitä ajattelette: "VAU!!!" Ja olette aivan oikeassa. Mikä muu sana kuvaisikaan tuota piirrosta, joka on itsessään enemmän kuin tuhat sanaa.

***************************************
Ja mikä on reilua?

Kuvitelkaa...

On myöhäinen ilta...

Illan viimeinen linja-autovuoro...

Annat kuskille tasarahan, jonka otit jo valmiiksi esille...

Kuskin luokse tulee puhumaan paskaa joku hänen tuttunsa...

Kuskin tuttu ehdottaa "voidaanks me tulla ajelulle?"
Ja tottakai kuski ottaa mukaan kaverinsa ja tämän mukana olevan ystävän ilmaiseksi mukaan.

Linja-autossa kuskin lisäksi kolme ihmistä: Sinä joka pitkän työpäivän jälkeen vain haluat kotiisi ja ne kaksi muuta, jotka tulivat ajelulle kuskin kanssa.

Matkalla kuski näyttää seuramiehentaitojaan käkättämällä ja kaasuttelemalla liikennevaloissa.

2, 70 €

0 € x 2

Niinhän se on, kaverit ensin,,, muut tulee jos tulee.

Olisi se nyt saatana voinut päästää minutkin ilmaiseksi.

Kiitos ja kumarrus.

Tätä taustoitti: Talk Talk -Laughing Stock

070778

29 vuotta sitten.

Minä.

1985 tai 1986. Minä.

(olin lentänyt turvalleni keinusta, siksi oikealla puolella ruhjoutunutta osaa. Ja se selittää pilkistävän, katkenneen hampaan.)

Nyt 29 vuotta myöhemmin.

No, joo,,, jääköön 29 vuotta täyttänyt Trentonoir sikseen ja puhutaan hetki hammaslääkäreistä, tai pikemminkin jonotuksesta hammaslääkärille. Viime joulukuussa kävin varaamassa aikaa hammastarkastukseen. Ihan vain koska on hyvä aina silloin tällöin niin tehdä. En saanut aikaa, mutta lupasivat pistää minut jonotuslistan jonotuslistalle. Ja nyt eilen perjantaina 6.7.2007 sain viimein ajan 28.8.2007. No, eihän se ole mikään hätä hätä hoppu hoppu, mutta siltikin...

En soittanut mitään tätä tehdessäni, mutta lupaan laittaa seuraavaksi soimaan Sheep On Drugsin F**K-levyn. Tehän ette sitä kuule, mutta siltikin...

Ja kuka onkaan jälkimmäisessä kuvassa?

Barnum ja Oink

En ole oikolukenut allaolevaa, että jos siellä on kirjoitusvirheitä, niin siinähän ovat.
Olen aiemmin vuonna 1995 kirjoittanut samaan ideaan pohjautuvan tarinan nimeltä "Veljeni on sika."
En ollut siihen koskaan oikein tyytyväinen ja nyt päätin korjata asian. Loppuun kirjoitan eroja miten alkuperäisidea eroaa tästä "definitiivisestä" versiosta.


*************************'
BARNUM JA OINK

Tarinani alkakoon toteamuksella, että olen kuollut. Pahoin pelkään että vastaisuudessakin tarinani alkavat samalla edellämainitulla toteamuksella. Mitäpä sitä muutakaan voisi kuoltuaan enää sanoa. Tämä ensimmäinen post mortem-tarinani kertokoon syistä ja seurauksista jotka johtivat kuolemaani. Oliko elämäni päättyminen ennenaikaista, siihen en osaa ottaa kantaa. Sen voinen kuitenkin todeta, että vähintäänkin itseni mielestä kuolemani oli ansaittu. Kuolemani ei siis kummastuta minua itseäni laisinkaan, mutta ihmettelen suuresti minne on veljeni kadonnut. Veljelläni oli nimittäin suuri osuus matkassani tänne kuoleman odotushuoneeseen. Niin ja hyvä kun muistutitte, en tosiaankaan ollut esitellyt itseäni. Nimeni on tai oli, riippuen katsantokannasta Barnum ja veljeni Oink. Menkäämme kuitenkin pidemmittä puheitta ajassa hetkinen taaksepäin.

Minä ja veljeni Oink synnyimme kauniina kesäpäivänä kello 09.15 7.7.1978 Helsingissä. Tulomme oli sen verran erikoislaatuinen, että se huomioitiin Suomalaisessa mediassa suurella hetkellisellä innostuksella. Emme olleet erityisen isopäisiä, tai muutakaan sellaista, kunhan nyt olimme Siamilaiset kaksoset. Ymmärrän kyllä että tuo termi ei ole poliittisesti korrekti enää nykypäivänä, mutta tuolloin se oli yleisesti käytössä oleva kuvaus kaltaisistamme henkilöistä. Jaoimme Oinkin kanssa yhteisen vartalon, mutta emme todellakaan yhteistä mieltä. Oink teki omalla päällään ja päässään mitä halusi ja minä vastaavasti tein omallani mitä halusin. Kaksi eri mieltä johtamassa samaa vartaloa ei ollut kaikkein ideaalein vaihtoehto ja se tuli vuosien mittaan monesti todistetuksi. Suomessa ei ollut tuolloin, kuten ei myöskään vielä nykypäivänäkään suuremmin Siamilaisia kaksosia, joten saimme todellakin oman 15 minuuttisemme julkisuudessa. Suurin julkisuutemme jäi kylläkin vauvaikäämme, joten emme pahemmin itse ehtineet nauttimaan julkisuuden hyvistä puolista.

Media oli jo ehtinyt kyllästyä meihin, kun saavutimme sellaisen ymmärryksen tason, että tiesimme olevamme huomion kohteena. Tai kenties minun pitää perua kaikesta huolimatta tuo monikon käyttäminen puhuessani itsestäni, eli meistä. Minä en kuitenkaan osannut lukea Oinkin ajatuksia, joten en osaa pahemmin kommentoida hänen ymmärryksensä tasoa. Pidin kyllä Oinkia kehittymättömämpänä kuin itseäni jo hyvin nuoresta pitäen. Meillä oli suuria kommunikaatiovaikeuksia jo alusta asti. Osittain yhteistyökyvyttömyyteen varmasti vaikutti se, että Oink oli sika. Enkö kertonut sitä vielä? No, Oink oli sika. Ja kun puhun siasta, niin en tarkoita huonosti käyttäytyvää henkilöä, vaan eläintä joka tunnetaan nimellä sika. Saman vartalon jatkeena oli siis minun ihmispääni ja Oinkin eläinpää. Nyt kun tarkemmin ajattelen, niin missä ihmeen pedeissä äitimme siis hyppikään? Ihme ettei tuo ollut tullut mieleeni aiemmin. On kuitenkin mahdollista, että koska Oink oli eläinkuntaan kuuluva, niin hänen tapansa katsoa maailmaa oli eri ymmärryksen tasolla kuin minun, ja se johti usein konflikteihin välillämme.

Kouluaikamme sujui omasta näkökannasta katsellen suunnilleen samoin kuin kenen tahansa muunkin. Meitä ei kiusattu kahden päämme vuoksi, vaan enemmän jouduin kärsimään nimestäni. Kuka täysijärkinen nimeää lapsensa Barnumiksi? Oink sentään istui Oinkiin kuin kärsä hänen kasvoihinsa. Ala-asteella esiintynyt kiusaaminen nimestäni loppui kuitenkin jo toisella luokalla, kun kouluun saapui uutena oppilaana poika nimeltä Jouko. Se oli kuin olisi pyytänyt joutuvansa silmätikuksi. Monesti sympatiani olivatkin Joukon puolella, mikä ei tietenkään estänyt minuakin kiusaamasta häntä. Uskon että syy minki emme joutuneet kiusatuksi koulussa päidemme lukumäärän vuoksi, oli aika jolloin kävimme koulua. Muoti kun oli tuohon aikaan niin uskomattoman kauheaa, että vapaana liikkui meitäkin oudomman näköisiä ihmisiä.

Kaikenkaikkiaan ala- ja yläaste sujuivat ihan hyvällä keskitasoisella tavalla. Koulun suhteen suurin ongelmamme olikin vakuuttaa opettajia siitä ettemme kokeissa lunttaisi toisiltamme vastauksia.
Yläasteen jälkeisenä aikana alkoi erkaantumisemme näkyä ulkopuolisellekin. Minä aloin suuressamäärin huomioida vastakkaisen sukupuolen. Käteenveto osoittautui kuitenkin harvinaisen hankalaksi kun toinen katselee vieressä mitä teet. Oinkilla oli vielä tapana ruveta kontrolloimaan kehomme toimintoja kun olin niinsanotusti tumputtamassa. Näytti siltä että se puoli meistä joka oli virkeämpi ja keskittyneempi, oli vahvemmassa asemassa käsien ja jalkojen liikkeessä. Oinkia kun ei seksuaalinen toiminta suuremmin kiinnostanut, vaan enemminkin jatkuva kurassa rypeminen ja naaman työntäminen ruokaan.

Kuin ihmeen kaupalla sain järjestettyä itselleni aina silloin tällöin treffit jonkun tytön kanssa, joka ei pahemmin välittänyt kanssapäästäni. Joka kerta lopputulos oli sama. Kävimme leffassa ja Oink oksensi daamini päälle. Toinen variaatio treffien kulusta oli kun kävimme syömässä ja Oink oksensi daamini päälle. Joka ainoa kerta. Kun tivasin Oinkilta miksi hän taas pilasi treffini, niin Oink vastasi samoin kuin vastasi kaikkeen muuhunkin ”röh röh örn.” Jos tuolla virkkeellä oli suurempi merkitys kuin ”röh röh örn” niin se jäi minulta huomaamatta. Pikkuhiljaa aloin kasvattamaan murhanhimoa.

Kesällä 1994 asiat kulminoituivat dramaattisesti. Olimme päässeet yläasteelta ja hakeneet uuteen kouluun. Minä hain lukioon, kun Oink oli laittanut hakemuksen maatalouskoulun jollekin mullankaivamislinjalle. Arvannette että emme päässeet lukioon, mutta pääsimme sinne mullankaivamislinjalle. Protestoin kouluun menoa vanhemmille ja he vain totesivat ”ei kaikki voi mennä aina sun pillin mukaan.” Niinpä seuraavat kolme vuotta olin Oinkin kanssa tonkimassa multaa. Oink oli onnessaan, minä nielin kyyneliäni. Silloin kesällä 1994, kuultuani etten päässyt haluamaani kouluun, mutta joutuisin sinne mullankaivamislinjalle, olin tehnyt päätöksen että eroaisin tavalla tai toisella Oinkista. Ongelmamme ei vain katoaisi. Aina tulisi eteen asioita joissa olisimme erilinjoilla ja valinta kääntyisi vain toisen valitsemaan vaihtoehtoon. Se ei ollut hyväksyttävissä. En voisi elää elämääni Oinkin ehdoilla.

Oli jälleen kesä, tällä kertaa vuoden 1997 kun koetin riistää Oinkin hengen ensimmäistä kertaa. Olimme nimittäin kutsunnoissa ja olin vakaasti päätänyt mennä pasifistina siviilipalvelukseen. Suureksi harmikseni olin nukkunut erittäin huonosti edellisenä yönä ja nukahdin kutsunnoissa. Tätä seikkaa hyväksikäyttäen oli Oink merkinnyt papereihin, että haluaisimme armeijaan heti ensimmäisessä erässä. Olipa hän vielä varmuuden vuoksi kirjoittanut paperin reunaan ”antakaa mulle ase ja mä tapan kaikki kommarit.” Tämä oli tehnyt kutsunnoista vastaaviin armeijan edustajiin niin suuren vaikutuksen, että ennen kuin huomasinkaan olin jo ampumassa rynnäkkökiväärillä kuviteltuja vieraan vallan edustajia. Eräänä iltana Oinkin nukahdettua koetin tukehduttaa hänet tyynyllä. Olin niin kovin väsynyt kaikkeen ja etenkin veljeeni. En onnistunut, vaan kesken kaiken jänistin ja Oink jäi henkiin. Hän ei ollut kovinkaan tyytyväinen minuun sanoessaan ”röh röh örn.” Ainakin äänensävy oli kovin paheksuva. Nyt jälkikäteen pidän hieman outona, että Oink osasi kyllä kirjoittaa sujuvasti Suomeksi, mutta puhuessaan totesi vain ”röh röh örn.” No, se on historiaa, turha sitä on enää vatvoa. Kostoksi murhayrityksestäni, tai mahdollisesti tapon yrityksestäni, riippuen tuomiosta, Oink kirjoitti nukkuessani otsaani ”antakaa munaa, olen homo.” Tästä johtuen loppuarmeija-aika meni niin että sain toistuvasti vältellä sotilaiden iskuyrityksiä ja kuulla olevani Jouko. Se loukkasi minua, Joukoksi kutsuminen. Silloin luovutin ja annoin Oinkin johtaa elämäämme. Olisin vain tahdoton marionetti hänelle.

Tämän kesän 2007 ja armeijan päättymisen välisenä aikana olen osallistunut useampaan romurallitapahtumaan, lukuisien lantakasojen tonkimiseen ja olen joutunut osaltani osallistumaan Katso-lehden tilaamiseen. Olen ollut pohjalla, mutta tämä vuoden 2007 kesä muutti kaiken.

Oli 7.7.2007 kun päässäni napsahti. Olimme syömässä äitimme tekemään mansikkakakkua, kun yllättäen tartuin pöydällä lojuvaan vasaraan ja iskin sillä Oinkin päähän reiän. En tiedä miksi vasara oli pöydällä, mutta lopputuloksen suhteen parempi se kuin kampa. Oinkin suihkutessa verta päälleni tulin huomioineeksi vasta tuolloin seikan, että olisi kovin mahdollista että kuolisin itsekin samassa tapahtumasarjassa. Sitten kaikki pimenikin. Oli vain mustaa, ei valoa tunnelin päässä. Kunnes heräsin täällä odotushuoneessa, joka näyttää ihan samanlaiselta kuin minkä tahansa Kelan tai muun viraston odotustila. Oletan että tämä on jonkinlainen kuoleman odotushuone. Ainakin virkailijan yllä roikkuvassa kilvessä todetaan ”Kuolleet.” Kaukana ollaan Danten kuvauksista.

”Barnum Mäkinen!?” Kuuluu valkoiseen lääkärinkaapuun pukeutuneen naisen suusta.

”Öö, minä olen.” On yksinkertainen mutta epävarma vastaukseni.

”Seuratkaa minua olkaa hyvä.” Jatkaa lääkärikaapuinen nainen ja minä lähden kuuliaisesti seuraamaan häntä. Kävelemme toimistojen ohitse ovelle jossa lukee ”Ikuinen tuska” ja astumme ovesta sisään. Nainen kiertää pöytänsä toiselle puolelle, istuu alas ja viittaa minua tekemään samoin. Istun ergonomisesti epämukavalle tuolille ja odotan jalat ristissä mitä odotettavissa on.

”Menitte sitten tappamaan veljenne vai mitä” Nainen toteaa flegmaattisesti.

”Joo.” On vastaukseni. Nainen selailee hoitakin papereita, asettaa ne siististi sivuun ja katsoo minua suoraan silmiini.

”Sehän oli tyhmästi tehty.” Hän toteaa.

”Se on sitten ikuinen tuska ja helvetti Teille. Että pitäkää hauskaa siellä Helvetissä.” Nainen toteaa minulle ja antaa paperin jossa lukee, että ”turha itkeä, ittepä soppas keitit.”

”Anteeksi. Huomaan että veljeni on kadonnut, mitä hänelle tapahtui?” Kysyn ennen kuin astun toimiston ovesta ulos.

”Ai Oink vai? Pomo tykkää siitä tosi paljon, se sai Arnold Schwarzeneggerin kehon ja palautettiin senaattorina jenkkeihin. Ei sitä eroa kukaan huomaa.” Nainen vastaa minulle ja hänen kasvonsa syttyvät ilosta.

”Mä en tiennytkään että Schwarzenegger on kuollu.” Totean hiljaisena.

”Ei se ollutkaan. Pomo tappo sen ihan vaan sen takia, että Oinkille saatiin uus kroppa.” Nainen kertoo iloisena ja jatkaa ”on se Oink vaan tosi mies. No, mutta painu Helvettiin siitä, on mulla vielä muitakin asiakkaita odottamassa.”

”Mutta, eiks kukaan pitänyt Oinkia niin huonona että se joutuis Helvettiin ja mä saisin jotain armoa?” Mutisen mitä kyyneleiden nielemiseltäni pystyn.

”No, jos me pidettäis kaikkia sikoja huonoina tapauksina, niin eihän eduskunnassa olis enää ketään.” Nainen toteaa tomerasti ja koska hän on oikeassa, en keksi mitään puolustuksekseni ja suljen oven takanani. Mietin missä suunnassa se Helvetti sitten on, kerran kun sinne vie tie.

Voisi ne päivät paremminkin viettää.

Fín


******************************
Alkuperäisessä ideassani jonka kirjoitin vuonna 1995 tarinana "Veljeni on sika" oli kaksi päätä yhdessä kehossa ja toinen niistä oli kuten nyt, sika. Ihmispää oli Jalmari ja sikapää Ilmari. Sikapää Ilmari oli käytökseltään enemmän sikamainen ihminen ja hän osasi puhua. Ilmari kertoi luonnollisestikin rasistisia ja sovinistisia juttuja, mutta puhuminen ja tavallinen nimi johti minusta siihen, ettei asiasta erottanut kunnolla Ilmarin olevan eläin, ei ihminen. Joten halusin yksinkertaistaa Ilmarin, eli nyttemmin Oinkin rakennetta. Nyt hän ei käyttäydy huonosti, on vain sika (lukuunottamatta tietenkin niitä otsaan kirjoittamisia, etc.)
Myös alkuperäisen tarinan rakenne muodostuu lyhyemmästä ajasta keskittyen elämän viimeiseen viikkoon. Joten siinä kerrotaan jokainen päivä erikseen.
Alkuperäisessä tarinassa molemmat vain kuolevat. Ei ole mitään muuta. Esitän kuoleman kyllä paremmin alkuperäisessä versiossani:

"Tarkkailen Ilmaria, hän ei muuttuisi koskaan, tiedän sen. Ei ole kuin yksi asia tehtävissä ja se ei ole kaunista, toivottavasti edes se erottaa meidät."

Koko idea alunperin lähti vain siitä, että halusin tehdä tarinan jossa käyttää termiä
itsemurha-murha.

Ja sitten tuollaista saatte lukea. Mahtaa kaduttaa.

*********************************

Tätä taustoittivat:
Circle -Forest
The Delgados -Hate
Ryuichi Sakamoto -Cinemage

Osumia menneisyyteen

Katsokaa nyt tätä, novellini vuodelta 1995. Hyvin naivi, mutta piru vie sillä on hyvä otsikko.

***************************************

VIRTAHEPOBALETTI

Missäköhän se vika piilee, kun kaikki naissuhteeni kariutuvat. Joko seuralaiseni oli hullu, naimisissa tai muuta sopimatonta.

Tämänkaltaista ajattelin vielä muutama päivä sitten, nyt asia on toisin. Tuleva seuralaiseni olisi varmasti mitä ihanin mahdollinen kumppani. Tällä kertaa tunsin sisälläni kumman kutinan. Tästä koituisi vielä hyvää.

Istuin puhelimessa sopimassamme kahvilassa. Kohta saisin nähdä unelmieni naisen. Sieltä hän tulikin, olin varma siitä. Koskaan aiemmin en ole ollut näin toiveikas sokkotreffien suhteen, mutta hän, hän oli jumalaisen näköinen. Kävellessäni häntä kohti mietin mielessäni että mikään ei voisi mennä pieleen.

Iltamme sujui mainiosti naurujen ja sydänsurujen saattelemana, kerroin hänelle jopa aiemmista katastrofaalisista suhteistani. Hän ymmärsi kaiken ja lohdutti minua sanomalla edellisten naisten olleen tyhmiä, sillä he eivät olleet ymmärtäneet millaisen helmen olisivat saaneet. Tuo lämmitti sydäntäni ja ensimmäistä kertaa elämässäni olin varma että olin rakastunut.

Yön jo lähestyessä hän vei minut kotiinsa ja ajattelin onnistuneeni, sillä hän pisti oven lukkoon.

Olin availemassa kravattiani kun hän murahti takanani.
-Oletko jo noin villinä? Kysyin häneltä ja hän katsoi minua muristen.

-Minun täytyy paljastaa jotain sinulle, koska sinäkin kerroit edellisistä suhteistasi... Minunkin suhteeni kariutuivat, sillä syötin kaikki seuralaiseni Borikselle.

-Ku... Kuka on Boris?

Hän käveli komeron ovelle ja avasi sen.
-Boris kulta tule ulos.

Katselin hikisenä kuinka ulos kömpi virtahepo.
-Kiltti Boris näytä sedälle kuinka iso suu sinulla on.

Tärisin silminnähden kun virtahepo avasi jättimäisen kitansa.
-Mitä se aikoo tehdä minulle?

Nainen katsoi minua ja taputti virtahepoa päähän.
-Arvaa... Boris tapa.

Juoksin toiseen huoneeseen ja suljin oven, silloin kuulin Boriksen puhuvan
-Möö!
Se pelotti minua entistä enemmän. Boris hakkasi päällään ovea. Tyhmä elukka, ei se kuitenkaan pääsisi sisään. Boris oli kuitenkin ovelampi kuin luulin. Sillä oli vara-avain. Juoksin ikkunalle ja vilkaisin taakseni, Boris käveli hitaasti ruokalappu kaulassaan minua kohti. Katsoin ikkunasta alas, kyllä täältä varmaan hyppäämällä säilyisi elossa.

Hyppäsin toisesta kerroksesta alas ja pysyin ehjänä. Iloni oli suurimmillaan, kunnes kuulin tutun äänen takaani.
-Möö!
Käännyin kohtaamaan huuliaan maiskuttelevan Boriksen. Nousin nopeasti seisomaan ja lähdin juoksemaan katua alas.. Boris hölkkäsi perässäni. Hiton virtahepo, luovuta jo, ajattelin kyllästyneenä. Boris juoksi vielä hetken perässäni ja sitten katosi yllättäen. Ajattelin Boriksen menneen takaisin kotiinsa ja lopetin juoksemisen.

Kuulin sivusta jälleen tutun äänen.
-Möö!
Se elukka oli kiertänyt minut. Juoksin minkä väsyneistä jaloistani pääsin ja lopulta löysin piilopaikan, roskiksen. Hyppäsin roskikseen ja varovaisesti vilkaisin ympärilleni. Boris juoksi kilei ulkona ohitseni. Jäin väsyneenä makaamaan roskikseen ja päätin että nämä saivat olla viimeiset sokkotreffini.

Kunnes olisi seuraavien aika.

**********************************************************

Hyvä Luoja! (Älkää pelätkö... lisää seuraa.)

Kaunis Mieli, Taustaäänielokuvat

On olemassa lukuisa joukko elokuvia joita en voi sietää. Välillä ne saavat minut jopa vihaiseksi katsellessani niitä.
Ei, ne eivät ole mitään halpisroskaelokuvia. Itseasiassa olen taatusti vähemmistössä kun ilmoitan niiden olevan mielestäni huonoja. Sillä usein nämä elokuvat ovat niitä joista valtaosa pitää.

-Kaunis Mieli
-Virgin Suicides
-Vuosi Nuoruudestani
-Prozac Nation
-Monster

Etenkin Kaunis Mieli ja Vuosi Nuoruudestani ovat niitä pahimpia. Ja ne ovat juuri niitä jotka keräävät tälläisiä kommentteja:
"Yksi parhaista leffoista mitä olen nähnyt."

Miksi minä en sitten niistä pidä?
Onko niissä näyttelijöitä joista en pidä?
Ohjaaja josta en pidä?

Ei, mutta niissä on yksi suuri seikka joka saa minut pahoinvoivaksi.
Ne ovat helppoja.
Juuri sellaisia leffoja joita tehdään ihmisille jotka eivät kaipaa elokuvia joissa ei joudu suuremmin ajattelemaan, mutta ovat silti elokuvia joita katsellessa saattaa luulla joutuvansa ajattelemaan.
Elokuvat kuten Kaunis Mieli ovat räätälöityjä Oscar-gaaloja ja vastaavia varten. Ja niissä on se yhdistävä tekijä: Haluatko arvostusta elokuvaurallesi? Näyttele sairasta fyysisesti/mieleltäsi, tai muuten normeista poikkeavaa.
Ja se toimii lähes poikkeuksetta. Jos siitä roolista ei palkintoa tule, niin ainakin ehdokkuuksia. Ja koska ihmiset kuvittelevat kaikkien tuollaisten olevan laatuleffoja, niin ne saavat arvostusta. Eikö kukaan muka huomaa kuinka päälleliimatun oloinen Kauniin Mielen dramaattisuus oikein on. Ja jumalauta sen Vuosi Nuoruudestani kanssa. Joukko ihmisiä joilla ei olisi valittamista, valittaa.
Virgin Suicides = pissikset kiukuttelee.
Prozac Nation = Kaikki kunnossa tyttö kiukuttelee.
Monster = Tehdään kauniista tytöstä mukaruma ja kehuja satelee (vrt. Nicole Kidman elokuvassa Tunnit.)
Ja syytän tästä ilmiöstä elokuvaa Sademies. Sen jälkeen joka saatanan vuosi ovat Oscareiden uskottavuus jatkanut alamäkeään nimenomaan näyttelijäpalkintojen suhteen. Joka vuosi joku rooliinsa sopimaton tekee jonkin Sademies-variaation ja joka vuosi sitä ylistetään hyvänä vetoja ja onnistuneena suorituksena. Jos jokin on elokuvassa oikeasti huomioimisen arvoista niin tavallisuus.
"Sä et vaan ymmärrä niitä!" Kuulen sanottavan. Paskan marjat... Enkä nyt puhu omasta masennuksestani, tms. Vaan siitä että elokuvien sairaudet eivät ole elävän elämän sairauksia. Jossain Vuosi Nuoruudestani asioista tehtiin aivan liian simppeleitä ja pinnallisia, että se jaksaisi kriittistä katsojaa suuremmin liikuttaa. Ja kun niitäkin elokuvia on joissa vastaavat roolit on esitetty niin, että ne oikeasti tuntuvat joltakin muulta kuin "jaa-a, vain niin"-osastolta.
-Loisto (Geoffrey Rush)
-Minun Elämäni (Daniel Day Lewis)
-Elefanttimies (John Hurt)
Siinä erinomaisia esimerkkejä vastavista ns. Sademies-rooleista jotka oikeasti ovat sykähdyttäviä. Ja eivät tunnu siltä että niillä elokuvilla etsittäisiin mahdollisimman suurta yleisöä. Ei, ne ovat oikeita elokuvia, joilla on muutakin arvoa, kuin että se vain pyörii ruudulla.

Ne Sademies-roolit saattavat olla aina kyseisen elokuvat parhaimmat suoritukset, mutta niiden ei pitäisi olla sellaisia joita katsellessa ajattelee niiden olevan vain uskottavuus-siirtoja, tms.

Palkinnot ja kehut pitäisikin jättää sikseen, siksi ajaksi kunnes ollaan huomattu pystyykö hän toistamaan palkinnon arvoisen näyttelijäsuorituksensa. Mitä palkitsemisen arvoista roolia Angelina Jolie on eläissään tehnyt (ei puhuta mistään MTV-awardseista.) Hänethän palkittiin Vuosi Nuoruudestani elokuvasta sivuosaoscarilla, vaikka ei olisi sitä ansainnut. Gia tv-elokuvassa Joliella on ollut ainoa oikeasti huomiotavan arvoinen roolisuoritus. Kaikki muu hänen urallaan on ollut sellaista, juuri MTV-palkintotasoa. Ja Vuosi Nuoruudestani oli sellainen joka oli vain ihan kiva, ei muuta.
Samana vuonna (vuoden 1999 elokuvista) kun Angelina Jolie sivuosaoscarinsa voitti, niin hävinneitä olivat muun muassa Annette Bening American Beautysta... Siis hei c'mon, ihan tosi.

Suurempi vääryys Oscareissa koettiin kun Julia "teen kaikesta tasapaksua" Roberts otti Oscarin Ellen Burstynin edestä. Roberts otti Oscarinsa elokuvasta Erin Brockovich, kun Burstyn ei saanut tuolloin Oscaria Unelmien Sielunmessusta. Hyvä Luoja!

Mutta kuitenkin, katson että olisi tärkeää näyttelijöiden pystyvän osoittamaan että palkinnot jotka he voittavat ovat heidän ansiotaan, ei niinkään roolihahmon, tai ohjaajan. Jos näyttelijä tekee vain kerran urallaan roolin joka olisi palkitsemisen arvoinen, niin voidaan helposti ajatella, ettei se silläkään kertaa tullut hänen omista ansioistaan. Kai muistatte että Kim Basinger sai palkintonsa L.A. Confidentialista. Olihan hän ihan hyvä siinä, mutta miksei hän sitten muulloin ole lähellekään niin hyvä?
Ja nuo Vuosi Nuoruudestani-kaltaiset elokuvat ovat juuri niitä Sademies-elokuvia joita tehdään selkeästi vetomaan äänestäjiin ja maksajiin. Ei niinkään elokuvarakastajiin. Mutta me olemmekin vähemmistössä, ei meille kannatakaan tarjota suuremmin elokuvia joista pidämme.

Kun niitä kuitenkin on oikeasti hyviäkin Sademies-elokuvia.

Luonnollisestikin mikä on hyvää ja mikä ei, on ihmisestä kiinni. Mutta minä näen vain elokuvissa kuten Vuosi Nuoruudestani, palkintogaaloja varten tehdyn tekeleen. Ja elokuvan joka on suunnattu katsojalle, jonka mielestä Reese Witherspoon on hyvä näyttelijätär, raejuusto on hyvän makuista ja siideri hyvä janojuoma.

Angelina Jolien on kyllä ihan ok näyttelijätär, mutta ainakin toistaiseksi hänen suurin arvonsa minulle on nivusten stimulointi.

Tätä taustoitti: Terminal Choice -Ominous Future

Coolamundo

Tämän seuraavan listan julkaisin jo aiemmin Suomi24:ssa, mutta koska se kuuluu osana edellisen hot-listan maailmaa, niin tässä se on.
.................................

Päätin tylsyyden puuskassa (eli normaalitilassa) vääntää kasaan listan cooleimmista elokuvarooleista. Ja kuten aina listoja laatiessani, luon listan rakenteelle säännöt.

Tälle listalle säännöt itseni kohdalle ovat seuraavat:

-Näyttelijä saa esiintyä listalla vain kerran. Joten jos näyttelijällä on useampi cool-rooli takanaan, niin niistä pitää valita se itsensä mielestä paras.
-Lista koostuu vain miesrooleista. Ei siksi että kyseessä olisi tasa-arvoon liittyvää agendaa. Vaan jotta lista pysyi mahdollisimman tiiviinä ja helpommin koottavana. Vastaavasti olen jo koonnut naisista oman listansa.
-Samasta elokuvasarjasta saa olla useampi hahmo. Ei kylläkään suositeltavaa, jotta lista ei rajoittuisi liikaa vain yhden yhden ympärille.
-Listan pitää olla tarpeeksi laaja. Siksipä 30. Jotta listalle saisi mahdutettua sekä hyvikset, että pahikset. (Syy miksi molemmat osapuolet tulevat samalle listalle, on Snake Plissken. Antisankarina hänet voisi lukea molempiin ryhmiin.)
-Numerojärjestys ei ole relevantti. Numerointi on vain helpottamasssa listan läpikäyntiä. Sillä voiko todella sanoa onko listan sija 29 todellakin parempi kuin 30? Listan rakenne saattaa muuttua fiiliksen mukaan.
-Roolin pitää olla todellisen ihmisen rakentama. Joten esimerkiksi Terminatorin valinnan pitää olla Schwarzenegger-osuus, ei stop motion-lelu. Mikä johtaa cgi-hahmojen poislukuun (poikkeuksena hahmot jotka ovat selkeästi todellisen näyttelijän toiminnan päälle rakennettuja. vrt. Jar Jar Binks [joka ei tottavie listalle pääse.])
-Jos näyttelijä on tehnyt saman roolin useammin kuin kerran. Valitaan se elokuva niistä jossa hän on listan laatijan mielestä (siis minun, höh!) ollut coolein.
-Elokuvan laadulla ei ole väliä. Se saa olla minkälaista sontaa tahansa. Ja näyttelijä saa olla kuinka huono yleensä tahansa. Kyseessä on vain se yksi osanen sieltä.
-TV-sarjat eivät kuulu listalle. Mikä johti Bruce Campbellin poissaoloon (Brisco County.) Joten näyttelijä ja perässä elokuva.

Ja näin se menee:

1. Kurt Russell - Escape From New York
2. Arnold Schwarzenegger - The Terminator
3. Dennis Hopper - Blue Velvet
4. James Earl Jones - Conan The Barbarian
5. Clancy Brown - Highlander
6. Christopher Walken - King Of New york
7. Emilio Estevez - Repo Man
8. Jean Reno - Leon
9. Michael Madsen - Reservoir Dogs
10. Chow Yun Fat - Hard Boiled
11. Rutger Hauer - Blade Runner
12. Andrew Dice Clay - The Adventures Of Ford Fairlane
13. Woody Harrelson - Natural Born Killers
14. Eric Roberts - The Ambulance
15. Powers Boothe - Sudden Death
16. Keith Carradine - The Tie That Binds
17. Dennis Quaid - Wyatt Earp
18. Val Kilmer - Tombstone
19. Michael Biehn - The Terminator
20. Mickey Rourke - Rumble Fish
21. Lance Henriksen - Near Dark
22. Michael Wincott - The Crow
23. Thomas Ian Griffith - Vampires
24. James Woods - Best Seller
25. Carl McCoy - Hardware (AKA Mark 13)
26. Billy Zane - Flashfire
27. Vincent Cassel - Dobermann
28. Michael Keaton - Beetlejuice
29. Conrad Veidt - Das Cabinet Des Doktor Caligari
30. Max Schreck - Nosferatu

Mitä? Ei Bogartia? Ei hollywoodin kultakauden muitakaan näyttelijöitä? okei, Bogart oli cool, mutta hänen kohdallaan en osannut eritellä jotakin tiettyä roolia, joka olisi ollut erityisen cool verrattuna moniin muihin samaisen näyttelijän rooleihin. Joten jätetään suosiolla pois listalta. Helposti listaa olisi voinut jatkaa parilla kymmenellä muulla roolilla, mutta jätetään se nyt tuohon. (eihän siellä ollut Brandon Leetakaan [The Crow].)

Listan näyttelijöiden perusteella on helppo nähdä minun olevan noin kolmekymppinen, joten siksi Eric Robertseja sun muita.
Se nyt on mitä on.

To Be Or Hot To Be

Eilen suht' kiireisen työpäivän jälkeen oli tarvetta saada jotain piristävää ja vastaantulevan tytön syvän kaula-aukon muodossa se piristys tulikin.

Se johti siihen että rupesin kollegani Jessen kanssa juttelemaan listamuodossa parhaista ja cooleimmista näyttelijöistä. Kuten myös siitä, mitkä olivat hoteimmat naisroolit. Ja päätinkin kirjata ylös jonkinlaisen listan mitkä ovat juuri hoteimmat naisroolit leffoissa.

On huomioitava että hot ei ole sama kuin esimerkiksi cool. Joten Carrie-Anne Moss Matrixissa ei ole niinkään hot, kuin cool. Häntä ei siis voisi hyväksyä tälle listalle. Kun taas Salma Hayek From Dusk Till Dawnissa on puolestaan hot, joten hän täyttää hot-listan kriteerit. Michelle Pfeiffer Batman Returnsissa on hieman harmaalla alueella. Kissanainen on selkeästi cool, mutta se kaikki kehräys mitä leffassa esiintyy, vie hänet hot-puolelle. Joten osa listalla esiintyvistä saattaa olla tulkinnanvaraisia.
Mutta koska kyseessä on minun luomani lista, niin minä myös päätän onko kyseessä hot vai ei.

Lista ei niinkään osoita onko kyseinen näyttelijätär erityisen seksikäs kokonaisuutena vai ei, vaan lista koostuu jostain tietystä osa-alueesta koko tähänastisella uralla. Joten elokuvakin voi itsessään olla silkkaa tuubaa. Siksi näyttelijättären oheen on kirjoitettu juuri se tietty elokuva, jossa on se ultimate hot-rooli. En siis ota kantaa onko näyttelijätär hyvä esiintyjä yleisesti, tms. Vain se tietty yksi rooli joka on hot.
Listan numerojärjestys ei myöskään ole relevantti. Sillä mitä pidempi lista on, sitä vaikeampi on päättää kumpi on toista parempi. Onko numero 51 todellakin parempi kuin numero 52? Muuttumavaraa pitää olla fiiliksen mukaan.
Numerointi on mukana vain listan lukua helpottamassa.
Mutta pidetään lista jokseekin tiivistettynä. Vain 30. Se riittänee.
Pornotähdet eivät pääse listalle mukaan. Olivat sitten kuinka kuumia tahansa. Tähän otetaan mukaan vain elokuvat ja näyttelijättäret jotka eivät työkseen koeta stimuloida ihmisten intiimejä alueita. Tällöin hot on hot.
Tv-sarjat eivät myöskään kuulu tälle listalle. Mikä johti esimerkiksi Gillian Andersonin poissaoloon.

1. Salma Hayek - From Dusk Till Dawn
2. Michelle Pfeiffer - Batman Returns
3. Juliette Lewis - Natural Born Killers
4. Linnea Quigley - Return Of The Living Dead
5. Monica Bellucci - Malèna
6. Vivica A. Fox - Two Can Play That Game
7. Pam Grier - Foxy Brown
8. Fairuza Balk - The Craft
9. Marika Krook - Ihanat Naiset Rannalla
10. Elena Leeve - Cyclomania
11. Maggie Cheung - Irma Vep
12. Gong Li - Jing Ke Ci Qin Wang (The Emperor And The Assassin)
13. Adrianne Barbeau - Swamp Thing
14. Jamie Lee Curtis - True Lies
15. Lauren Holly - The Adventures Of Ford Fairlane
16. Gina Gershon - Bound
17. Jennifer Tilly - Bound
18. Eileen Daly - Razor Blade Smile
19. Cassandra Peterson - Elvira, Mistress Of The Dark
20. Demi Moore - Striptease
21. Drew Barrymore - Charlie's Angels
22. Debi Mazar - Space Truckers
23. Meg Foster - Masters Of The Universe
24. Kari Wuhrer - Red Blooded 2 (AKA Hot Blooded)
25. Marcia Gay Harden - Space Cowboys
26. Lolita Davidovich - Play It To The Bone
27. Angelina Jolie - Tomb Raider
28. Isabella Rossellini - Wild At Heart
29. Rene Russo - The Thomas Crown Affair
30. Franka Potente - Lola Rennt

Oi, tuota listaa tekiessäni tulin huomanneeksi että sen olisi voinut kasvattaa helposti top 50-listaksi, ellei pidemmäksikin. Joten paljon hyvää jäi ulkopuolelle.

Huom. Minusta myös Christina Ricci on julmetun hot, mutta en osaa eritellä mitään roolia jossa hän olisi poikkeuksellisen hot. Joten hänet jätettin pois varsinaiselta listalta. Tahdoin vain mainita hänetkin.

Jossain vaiheessa pitää tehdä se cool-lista, josta tulee puolestaan ainakin valtaosaltaan miesvoittoinen. Kuten Kurt Russell - Escape From New York.

Tätä taustoitti: In The Nursery - L'Esprit